Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

”Bidenin kausi muuttanee Yhdysvaltojen uskonnollista kuvaa”

 

Kuvassa Joe Biden kampanjatilaisuudessa syksyllä 2020. (Shutterstock)

Evankekaalisten kristittyjen tuki Donald Trumpille säilyi koko virkakauden ajan.

Yhdysvaltain tammikuussa virkaansa astuva uusi presidentti Joe Biden kertoo, että etsiessään inspiraatiota tai lohtua elämänsä haastavissa tilanteissa, hän on aina turvautunut katolilaiseen kristilliseen uskoonsa. 

Biden kertoi uskostaan syyskuisessa mediakonferenssissa, jota siteerasi muun muassa verkkojulkaisu NPR. 

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

 

Joseph Robinette Biden, Jr syntyi ja kasvoi katolisessa perheessä, jossa irlantilaistaustainen äiti Catherine Eugenia Finnegan huolehti siitä, että perhe eläisi kirkon yhteydessä. 

Bidenin varhaiseen lapsuuteen liittyy traumaattinen kokemus liikemiesisän, Joseph Biden vanhemman, konkurssista ja perheen omaisuuden menettämisestä. 

Toinen murtumahetki nuoren Bidenin elämässä tapahtui vuonna 1972, kun Neilia-vaimo ja perheen yksivuotias tytär Amy kuolivat auto-onnettomuudessa. Biden jäi poikiensa Beaun ja Hunterin yksinhuoltajaksi. 

 

Nykyisin Joe Biden, 77, edustaa katolilaisuuden liberaalimpaa suuntausta. Konservatiivikatolilaiset kavahtavat Bidenin väljää suhtautumista aborttiin, ehkäisyyn ja samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. 

 Barack Obaman presidenttikaudella vedettiin tuki katolisilta sairaaloilta, jotka eivät halunneet suorittaa raskauden keskeytyksiä, Yhdysvaltojen poliittiseen historiaan erikoistunut kirjailija Risto Huvila mainitsee. 

– Donald Trump antoi tämän tuen sairaaloille takaisin. 

Bidenin edustaman demokraattisen puolueen on mielikuvissa katsottu edustavan Yhdysvaltojen katolilaisia kristittyjä. Kuitenkin koko viime vuosikymmenen ajan sen suurin yksittäinen kannattajaryhmä on ollut uskonnottomat äänestäjät. 

 

Tutkimuslaitos Pewin tutkimuksessa vuonna 2008 katolilaisiksi ilmoitti itsensä 21 prosenttia demokraattiäänestäjistä. Vuonna 2019 katolilaisia oli enää 15 prosenttia samalla, kun uskonnottomia ja muiden uskontojen edustajia oli jo 47 prosenttia demokraattiäänestäjistä. 

Samanaikaisesti republikaaninen puolue näyttää säilyneen evankelisten kristittyjen äänestäjien poliittisena kotina. Valkoihoiset evankeliset ovat yhä sen suurin äänestäjäryhmä noin 32 prosentin osuudella. Katolisillakin oli vuonna 2019 puolueen äänestäjäkunnassa noin 20 prosentin siivu. 

Vielä vuonna 2008 demokraateilla oli 11 prosentin valkoisten evankelisten siipi puolueessaan. Vuoteen 2020 vaihteeseen mennessä se oli Pewin tutkimuksen mukaan kutistunut kuuden prosentin marginaaliryhmäksi. 

”BidenHarris yhdistelmä edustaa Yhdysvaltojen tulevaisuutta.

 

Varapresidentti Kamala Harrisin uskonnollinen tausta on monenkirjava. Intialaistaustainen hinduäiti vei nuoren Harrisin pienestä pitäen mukaan läheisen baptistiseurakunnan toimintaan. Toisaalta perhe osallistui myös tilaisuuksiin amerikanintialaisten hindulaisissa temppeleissä. 

 Olen saanut vaikutteita myös juutalaisesta traditiosta ja juhlista, Harris kertoi religionnews.comverkkojulkaisussa viitaten juutalaiseen aviopuolisoonsa Douglas Emhoffiin. 

Harris kertoi samassa haastattelussa, että ”olemme Joen kanssa uskon ihmisiä”, ja Valkoinen talo tulee muodostamaan uuden ryhmän uskonnollisista johtajista, jonka avulla varmistetaan uskontojen näkökulmien huomioiminen politiikassa ja lainsäädännössä. 

Juuri Kamala Harrisin katsotaan edustavan nykyisin yleistyvää amerikkalaisuutta, jossa ihmisellä on taustallaan useita uskontoja ja katsomuksia. 

 BidenHarris-yhdistelmä edustaa enemmän Yhdysvaltojen tulevaisuutta, ja TrumpPenceyhdistelmä taas menneisyyttä, Public Religion Research Institute -säätiön johtaja Robert P. Jones määritteli. 

 

Trumpin Israel-politiikka ei juuri vaikuttanut amerikanjuutalaisiin” 

Yhdysvaltojen politiikkaan erikoistunut kirjailija Risto Huvila toteaa, että syksyn vaaleissa maan demokraattien ja republikaanien välinen ero leveni entisestään. 

 Demokraatit on selkeästi sekulaari puolue. Joe Biden sanoo olevansa ylpeästi katolilainen, mutta samalla vastustaa tärkeitä katolisia opinkappaleita, Huvila sanoo viitaten aborttiin ja avioliittokäsitykseen. 

Katoliset Yhdysvalloissa jakaantuvat karkeasti liberaaleihin eurooppalaistaustaisiin ja konservatiivisempiin latinalaisamerikkalaisiin, joista monet ovat republikaanien kannattajia. 

Amerikanjuutalaisilta Joe Biden sai vahvemman tuen kuin demokraatti Hillary Clinton edellisissä presidentinvaaleissa. 

– Juutalaiset Amerikassa eivät ole lähtökohtaisesti sionisteja. Juutalaisuus näkyy suurimmalla osalla elämässä vain juhlapyhinä ja perinteinä. 

 Alkuperäiseen sionismiin kuuluu olennaisesti usko Raamatun profetioihin. 

Donald Trumpin uskotaan vievän vielä jäljellä olevina vallan kuukausina päätökseen diplomaattisia prosesseja Lähi-idässäIsraelin suhteet saattavat tiivistyä ainakin Saudi-Arabian, Omanin ja Qatarin kanssa. 

Joe Biden saattaa aktivoida uudelleen Trumpin pysäyttämän Iran-sopimuksen, jota Israel on pitänyt vaarallisena. Toisaalta Biden on luvannut säilyttää Yhdysvaltojen suurlähetystön Jerusalemissa. (AT) 

 

 

 

 

Aiheet