Bass’n Helen lopettaa juhlavuoden päätteeksi

 

Harri Helenius on luotsannut bass’n Heleniä kaksikymmentä vuotta. KUVA: Matti Korhonen

Suomi-gospelin menestyksekkäimpiin yhtyeisiin kuuluva bass’n Helen lopettaa vuoden loppuun mennessä toimintansa. – Päätimme bändin jäsenten kanssa siitä demokraattisesti. Kun vaihtoehdot olivat siinä, että pitäisi panostaa täysillä tai lopettaa, niin kunkin elämäntilanteet puhuivat lopettamisen puolesta, yhtyeen keulahahmo Harri Helenius toteaa.

Yhtyeen 20-vuotista taivalta juhlitaan yhteiskonsertilla Terapia-yhtyeen kanssa Tampereella 30. syyskuuta. Viimeinen bass’n Helenin keikka on todennäköisesti Maata näkyvissä -festivaaleilla Turussa marraskuussa.

Kappale suomalaista gospel-historiaa tulee päätökseensä, kun bass’n Helen lopettaa uransa. Bändin perustivat nokialaiset Heleniuksen veljekset Harri ja Olli vuonna 1992. Bass’n Helenin musiikkia on luonnehdittu muun muassa ”hardfunkiksi”, ”ev.lut. grungeksi” ja ”alternative rockiksi”. Yhtye on julkaissut seitsemän pitkäsoittoa, kaksi akustista levyä ja viisi singleä. Myydyin levy on vuonna 1996 julkaistu ”Valo”, jonka avauskappale ”Taisteluni” lienee bändin suurin hitti.

Yhtye ei ole koskaan häpeillyt kristillistä sanomaa, vaikka tapa, jolla miehet ovat uskostaan laulaneet, on ollut perinteistä gospel-musiikkia maalailevampaa. Suoraa julistusta on pyritty välttämään.

Suomi sydämellä 2019

– Teimme musiikkia, jossa haluttiin herättää ihmisiä hengellisten kysymysten pariin. Emme kuitenkaan halunneet tarjota suoria vastauksia sinänsä, vaan kerroimme asioita oman löytämisemme kautta, Harri Helenius kertoo jo varhaisvaiheessa syntyneestä missiosta.

Uran tähtihetkiksi Harri Helenius nostaa kaksi vierailua suositussa Jyrki-ohjelmassa vuosina 1997 ja 1998. Toinen laajempaa näkyvyyttä aiheuttanut vaihe oli vuonna 2006, kun yhtyeen kaksi singleä oli yhtä aikaa YleX-radiokanavan himotuimpien TOP10:ssä ja Suomipop soitti yhtyeen musiikkia paljon. Samaan aikaan musiikkivideo pyöri televisiossa The Voice -kanavalla ja MusicTV Nordicilla.

– Ne olivat ne kaksi kertaa, kun saimme pään ylös suuresta tuntemattomasta bändimassasta, jota Suomessa on. Muuten se on ollut kansan syvien rivien parissa tehtävää työtä, joka ei sinänsä näy asiaan vihkiytymättömälle, Harri Helenius sanoo.