Anne Pönni on nimitetty NNKY:n uudeksi pääsihteeriksi

 

Kuva: Mari Hyttinen

Filosofian maisteri Anne Pönni aloittaa NNKY:n pääsihteerinä maaliskuun alussa.

Anne Pönni on toiminut erilaisissa asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä järjestömaailmassa yli 25 vuotta. Hän on rakentanut kumppanuuksia kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa sekä vastannut sidosryhmäsuhteista ekumeenisiin, kirkollisiin, poliittisiin ja järjestötoimijoihin. Lokakuussa 2016 hän jäi pois Suomen World Visionista.

– Jäin opintovapaalle World Visionin yhteiskuntasuhteiden johtajan tehtävästä vuotta aikaisemmin. Opintovapaalla opiskelin Aalto yliopiston avoimessa johtamista ja markkinointia. Kaipasin uusia haasteita ja siksi oli luontevaa lähteä World Visionista opintovapaan loputtua.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Työllistyminen yli viisikymmentä vuotiaana ei ole itsestäänselvyys. Anne Pönni, 57, oli kuitenkin luottavaisella mielellä omasta työllistymisestään.

– Luotin siihen, että löydän töitä, kun on halu tehdä ja on osaamista. Toki toivoin löytäväni järjestöjohtajan työtä, mutta olin toisaalta valmis tekemään myös jotain muuta työtä.

– Olen tottunut siihen, että pienessä toimistossa kääritään hihat ja kaikki tekevät kaikkea. Tehtäväni ovat olleet moninaisia. Sydäntäni lähellä ovat lasten ja naisten oikeudet, yhteiskunnallinen toiminta ja kehitysyhteistyö.

Liitto haasteiden edessä

NNKY:ssä Anne Pönnin mielestä ydin on paikallisyhdistyksissä, joita liitto palvelee ja tukee. Globaalit yhteydet ja kansainvälisyys ovat NNKY:lle valtava voimavara. Yhteisen, valtakunnallisen fokuksen löytyminen tuo NNKY-liikkeelle tulevaisuudessa vaikuttavuutta ja tilaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Uuden järjestöjohtajan työstä ei haasteita puutu.

– Kaikki järjestöt ovat isojen haasteiden edessä, myös NNKY. Liitolla on ollut historiassa merkittävä rooli monien naisten elämässä. Mutta nykyään on vaikeampi saada ihmisiä sitoutumaan vakiintuneisiin toimintamalleihin. Aktiiviset ihmiset synnyttävät omia liikkeitä, Pönni pohtii.

Anne Pönni uskoo kuitenkin, että NNKY löytää uusia ja tähän aikaan sopivia toimintamalleja. Niitä on jo nyt. Esimerkkinä tuoreesta ajattelusta Pönni mainitsee NNKY:n projektin Kamalat äidit, jossa tarjotaan vertaistukitoimintaa murrosikäisten äideille.

– Yhdessä NNKY:n paikallisyhdistysten, liiton hallituksen ja henkilöstön kanssa mietimme mikä on NNKY-liikkeen rooli, miten saamme uusia naisia ja tyttöjä mukaan ja keille kaikille NNKY:llä on annettavaa.

Voimavarana kristillinen arvomaailma

Työnantajajärjestön kristillinen arvomaailma on Anne Pönnille henkilökohtaisesti tärkeää.

– Olen tehnyt melkein koko työikäni työtä kristillisissä järjestöissä. Tuntuu hyvältä edustaa kristillisyyttä tämän päivän Suomessa. Erityisen positiivisena pidän NNKY:n ekumeenisuutta.

Vapaa-ajallaan Anne Pönni ulkoilee, pyöräilee, neuloo ja käy retriitissä. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista lasta.

Tehtävässään Suomen NNKY-liiton pääsihteerinä Anne Pönni aloittaa maaliskuun 2017 alussa. Pirjo-Liisa Penttinen siirtyy eläkkeelle lomien ja aiemmin pitämättömien vapaiden jälkeen kesäkuussa 2017.

 

 

Aiheet