Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Yleinen: Konekiväärisaarnaaja pelastaa Afrikan lapsia

Aikamedian yt-neuvottelut päätökseen: kolme työsuhdetta irtisanottiin

 

Aikamedia Oy:ssä on syksyn aikana toteutettu yhtiön hallituksen hyväksymän strategian mukaisia rakennemuutoksia, minkä vuoksia yhtiössä on käyty jälleen yt-neuvottelut. Edelliset yt-neuvottelut vietiin läpi yhtiössä vuosi sitten.

Helluntailaistaustainen kustannusyhtiö Aikamedia Oy aikoo yhdistää musiikki- ja kirjatuotantonsa. Samalla myös Keuruun myymälä lakkautetaan ja alihankintaverkostoa pyritään vahvistamaan. Asiasta uutisioi Ristin Voitto (RV). Lehden mukaan yhtiö varautuu näköpiirissä olevaan yhteisöviestinnän ja talouspalveluiden kysynnän kasvuun. Aikamedia arvioi, etttä myös seurakunnille ja muille yhteisöille tuotetut teknologiapalvelut ovat tulevaisuudessa keskeinen liiketoiminnan alue. Rakennemuutosten vuoksi yhtiössä käytiin syksyn aikana yhteistoimintaneuvottelut (yt). Niiden seurauksena kolmen työntekijän työsuhde päättyy.

Yhtiön toimitusjohtaja Vesa Halosen mukaan Aikamedian ydinalueena säilyy jatkossakin laadukas kustannustoiminta. Tästä yhtenä esimerkkinä Halonen mainitsee Verso-nimisen kasvatus- ja perhelehden, joka alkaa ilmestyä vuoden 2018 alusta lähtien.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

Aikamedia Oy:ssä oli myös vuosi sitten yt-neuvottelut, joiden tuloksena muutaman työntekijän työsuhde päättyi.

Aikamedia kustantaa kerran viikossa ilmestyvää Ristin Voitto -lehteä, muutamaa aikakaus- ja lastenlehteä, sekä kirjoja ja musiikkia.