Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

”Suurin osa Hollannin lääkäreistä vastustaa eutanasiaa”

 

Paul Lieverse on kivunlievitykseen erikoistunut lääkäri Rotterdamin yliopistollisesta sairaalasta.

– Useimmat hollantilaiset ajattelevat, että eutanasia on heidän yksilöllinen oikeutensa, onhan se Alankomaissa tietyin ehdoin lain sallima. Kansalaisten yleinen mielipide on myöskin jo pitkään ollut eutanasiamyönteinen. Terveydenhuoltoalan ammattilaisille, hoitajille ja lääkäreille aihe on kuitenkin paljon vaikeampi ja suurin osa maan lääkäreistä, myös ei-kristityistä, vastustaa eutanasiaa, hollantilainen lääkäri Paul Lieverse sanoo.

TEKSTI JA KUVA: SANNA-MARIA TIUSANEN

Alankomaiden tuoreista tilastoista ilmenee, että Hollannissa eutanasiat ovat huomattavasti lisääntyneet eutanasialain astuttua voimaan kymmenen vuotta sitten. Silloin rekisteröitiin 1800 tapausta, vuonna 2010 luku nousi 3100 henkilöön, josta se nousee edelleen tähän päivään.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

– Vaikka eutanasia ei tällä hetkellä olekaan Hollannissa päivänpolttava puheenaihe, on mielestäni silti tärkeä jatkaa julkista keskustelua aiheesta. Mediassa poliitikkojen tai televisiotähtien esittämät kannanotot ja mielipiteet eutanasian puolesta ovat usein hyvin yksioikoisia. Ihmisten elämäntilanteista ei anneta kokonaiskuvaa, lähinnä vedotaan vain jokaisen yksilön oikeuteen päättää omasta elämästään ja kuolemastaan, Rotterdamin yliopistollisessa sairaalassa pitkään työskennellyt Paul Lieverse sanoo.

Myös kansalaisaloitteesta alkunsa saanut paikallinen kuolinapujärjestö Uit Vrije wil (vapaasta tahdosta) kampanjoi maassa aktiivisesti avustetun itsemurhan puolesta. Lieverse osallistuu joskus heidän iltoihinsa esitelläkseen heille asiantuntijana hyvän saattohoidon konkreettia mahdollisuuksia.

– Järjestön ideologian mukaan ei ole väliä, nousevatko heidän asiakkaittensa eutanasiatoiveet esiin ideologisista, lääketieteellisistä, psykiatrisista vai hengellisistä syistä. Vain sillä on merkitystä, onko henkilön halu kuolla syntynyt hänen omasta vapaasta tahdostaan. Tämä selvitetään keskustelemalla järjestön sosiaalityöntekijän kanssa. Lääkärin rooli prosessin päätöksenteossa on olematon, Lieverse kertoo.

Paul Lieverse törmää itsekin lääkärin työssään tilanteisiin, joissa näkee, että olisi helpottavaa, jos potilas pääsisi jo pois tänään tai huomenna. Joissain hyvin äärimmäisissä tilanteissa parantumattomasti sairas ihminen voidaan viime hetkillä myös lääkäreiden päätöksellä ja monen konsultaation jälkeen nukuttaa, kunnes hän kuolee, mutta näissäkin harvinaisissa tapauksissa jotkut potilaat sanovat haluavansa olla tietoisesti läsnä oman kuolemansa hetkellä.

– Vaikka teemme lääkäreinä suunnitelmia hoitojen suhteen, emme ole jumalia, jotka hallitsisivat kaiken. Jotkut tapaukset ovat todella vaikeita ja rankkoja, mutta siltikään en koskaan tekisi päätöstä ihmiselämän päättämisestä, Lieverse painottaa.

Lue lisää Lieversen ajatuksista tämän viikon Uudesta Tiestä (37/2012)

 
artikkelibanneri Uusi Tie