#yhdessäjotta

 

Mika Yrjölä on Helsingin Saalem-seurakunnan ja Suomen Helluntaikirkon johtaja.

Suomen itsenäisyyden 100 –vuotis juhlavuoden teemana on Yhdessä – Tillsammans. Valtioneuvoston kansliassa toimii Suomi 100 – hanke koordinoimassa tapahtumia. Suomalaisia ja Suomen ystäviä rohkaistaan tekemään, urheilemaan, syömään ja laulamaan yhdessä.  Opetushallitus innostaa päiväkoteja, kouluja ja oppilaitoksia huomioimaan merkittävää vuotta.

Helsingin Saalemin sunnuntain Jumalanpalveluksissa meillä on yksi jatkuva ilonaihe: näemme arabien, persialaisten, amerikkalaisten, venäläisten, iranilaisten, kongolaisten, thailaisten ja suomalaisten tulevan yhteen palvomaan Jeesusta: yli 50 kansallisuutta samassa seurakunnassa! YK:kaan ei pysty siihen, mihin Jeesus!

Yhteydessä on seurakunnan ja Jumalan Valtakunnan suuri voima. On asioita, joita Jumala ei nähtävästi suostu tekemään ennen kuin me ihmiset tulemme yhteen. Jumala ei suostunut julistamaan yksinelävää ihmistä hyväksi, vaan päinvastoin hän julisti: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään.” (1. Moos 1:18). Itsenäisyyteen, itse pärjäämiseen ja joskus itsekeskeisyyteenkin opetettuina me unohdamme, ettei meitä ole luotu elämään yksin, vaan yhteyteen toisten ihmisten ja Jumalan kanssa. Ja vasta yhteydessä toisiimme voimme tuottaa elämää. Jumala ei nimittäin anna elämää ennen kuin olemme yhdessä! Vaikka kuinka kovasti tiede yrittää kiertää asiaa, elämän syntymiseen tarvitaan edelleenkin jotakin miehestä ja jotakin naisesta. Uskon samaten, että elämästä jää jotakin uupumaan, jos seurakunnassa jää uupumaan jommankumman sukupuolen tai jonkun sukupolven läsnäolo.

Psalmi 133 kertoo Jumalan määräämästä siunauksesta, joka ilmenee siellä, missä sopu on aikaansaanut yhteyttä. Epäilen, että meidän perheissämme ja seurakunnissamme uupuu monesti Jumalalliset siunaukset, ei niinkään tiedon, taidon tai unelmien puutteesta, vaan yhteyden puutteen takia. Silloin meidän parhaat yrityksemme kuivuvat kokoon, koska Herra ei ole rakentamisessa mukana. Joelin kirja profetoi Pyhän Hengen vuodatuksen päiväksi, jolloin yhteys tulisi olemaan suuressa roolissa: ”pojat ja tyttäret, vanhukset ja nuoret, palvelijat ja palvelijattaret.” Ja aivan kuin vastauksena Luukas kirjoittaa: ”Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla…” (Apt. 2:1)

Lähetyskäskyn loppuunsaattaminen tarvitsee myös yhteyttä. Jeesus rukoili omiensa yhteyden puolesta ”jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut” (Joh. 17:21). Näyttää siltä, että olemmekin lähetystyössä ottaneet viime vuosina suuria askeleita yhteistyössä niin helluntailiikkeinä kuin maailmanlaajuisena Kristuksen ruumiina.

Ehkäpä juuri näistä syistä sielunvihollisen suosituimpia iskukohtia on juuri yhteys. Ensimmäinen ongelma alkuseurakunnassa oli yhteyttä hajottava rasismiepäily: juutalaismummot saavat enemmän leipää kuin kreikkalaismummot. Paavalin ohjeistuksista seurakunnille hurjan suuri osa liittyy nimenomaan yhdessä elämisen taitoihin. Jeesuksen rukouksen keskeinen osa oli syvä tuska yhteyden puolesta. Myöskin meidän henkilökohtaisesta kasvustamme suuri osa on sidottu – ei niinkään meidän Jumalasuhteemme hoitoon kuten rukoukseen, Sanan tutkimiseen, hiljentymiseen tai palvontaan – vaan nimenomaan meidän ihmissuhteittemme hoitoon.

Vaikka joskus sitä itsekin epäilee, että onko sillä nyt sitten niin suurta merkitystä, että rukoillaanko me helluntailaisten, vapaakirkollisten tai luterilaisten kanssa, niin ilmeisesti Jumalalle sillä on. Ja ei, ei me kaikessa tulla olemaan samaa mieltä virran tällä puolella, mutta on asioita, joista me olemme samaa mieltä – ja kun me olemme yhdessä koolla, niin silloin meillä on etuoikeus pyytää ja odottaa vastauksia.

Mika Yrjölä

Kirjoittaja on Helsingin Saalem-seurakunnan ja Suomen Helluntaikirkon johtaja.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset Kristuspäivään: www.kristuspaiva.fi