Verinen suklaapatukka

 

Onko huulillasi verta?

Kysymyksellä en viittaa nuorison fanittamaan vampyyribuumiin, vaan Suomen Lähetysseuran kustantaman ”Seis! Pysäytä ihmiskauppa” kirjan erääseen teemaan, joka koskettaa meistä monia.

SEKL neliöb. vko38. MJa

”Ajatelkaa mitä ostatte. Ihmiset, jotka juovat kaakaota tai kahvia, juovat heidän vertaan. Se on niiden lasten verta, jotka kantavat niin painavia kaakaosäkkejä, että heidän olkapäänsä ovat kauttaaltaan haavoilla.”, haastaa Malin Pelastakaa lapset -järjestön johtaja, Salia Kante.

Afrikassa moni äärimmäisessä köyhyydessä elävä perhe saattaa lähettää lapsensa kaukaisen sukulaisen mukana työskentelemään kaakaoviljelmälle paremman elämän toivossa. Ihmiskauppiaat osaavat hyödyntää perheiden köyhyydestä ja kouluttamattomuudesta johtuvaa haavoittuvuutta.

Pelkästään Norsunluurannikolla työskentelee 200 000 lasta kaakaoviljelmillä. Usein heidät on tuotu tai kidnapattu naapurimaista.

”Kun lapset ovat päässeet rajan yli, he huomaavat jääneensä ypöyksin. Heidät viedään varastorakennukseen, missä he nukkuvat, ja sillä aikaa ne ihmiset, jotka ovat heidät sinne tuoneet, katoavat.  Varastorakennuksessa on paljon lapsia, joskus toista sataa. Sitten plantaasinomistajat tulevat tapaamaan varastonomistajaa ja neuvottelevat lasten hinnoista… lasten kuullen. He ovat kertoneet meille, että ovat itse kuulleet: ´En pysty maksamaan 75 000 frangia (75 puntaa), alenna hintaa.´ Tällä lailla lapset myydään.”, kuvaa Malissa toimivan lapsiorjia auttavan vapaaehtoisjärjestön Consortium Amidef/Denbayumanin johtaja, rouva Tigana.

”Pelkäsin niin, että tuntui kuin painavia kiviä olisi kasattu päälleni. Eikä ollut pakotietä, ei mitään keinoa päästä pois. Olin nähnyt orjia, jotka olivat uskaltaneet yrittää pakoon. Heitä piestiin kunnes ne lihariekaleet, mitä heidän selässään oli jäljellä, roikkuivat kuin lihasuikaleet savustamossa”, kuvaa kokemuksiaan nimetön lapsiorja Unheard voices teoksessa.

Kaksi sataa vuotta sitten Iso-Britanniassa kuluttajat nousivat vaatimaan kauppoihin orja-vapaata sokeria. Kampanjan isä, kristitty William Wilberforce tukijoukkoineen ymmärsi, että viime kädessä kuluttajat päättävät. Kun kampanja kasvoi kansanliikkeeksi, kaupat alkoivat mainostaa näkyvästi ikkunoissaan ”Meiltä orja-vapaata sokeria”. Nopeasti eettisesti tuotetusta sokerista tuli myyntivaltti. Plantaaseilla oli pakko muuttaa työoloja.

Jos tällainen liike oli mahdollista masinoida 200 vuotta sitten, aikana jolloin tiedonsiirto perustui saarnaamiseen ja lehtolehtisiin, on se todellakin mahdollista nopean tiedonsiirron aikakaudella.

Kansainvälisessä Alfa-konferenssissa Lontoossa kiinnitin huomiota seurakunnassa näkyvästi esillä oleviin Reilun kaupan tuotteisiin. Konferenssia isännöivä anglikaaniseurakunta Holy Trinity Brompton tarjosi meille vieraille ainoastaan Reilun kaupan teetä, kaakaota, kahvia, suklaata ja banaaneja. Näin varmistettiin että tuotteet ovat eettisesti tuotettuja. Niiden taustalla vaikuta lapsiorjuus, vaan viljelijät ovat aikuisia ja saavat työstään sellaisen korvauksen, että sillä elää ja elättää perheensä.

Suomessakin useat seurakunnat ovat lähteneet tukemaan Reilua kauppaa. Soisin liikkeen leviävän edelleen. Se, että kaikki kauppa ei ole reilua, on vakava epäkohta. Ajattelen, että kristittyinä meidän olisi luontevaa toimia aktiivisesti ihmisarvoisemman tuotannon tukemisessa.

Jos suklaapatukassani on verta, vähät välitän kaakaoviljelmillä puurtavista lapsista.

Kirkko lanseerasi paastonajaksi uudenlaisen ekopaaston, jonka ideana on haastaa kristittyjä miettimään omien tottumusten ympäristövaikutuksia. Hyvä, erilainen kampanja! Ehkäpä samalla voisimme miettiä myös kuluttamisemme eettisiä ulottuvuuksia, vielä paastonajan päätyttyäkin.

Täällä Seurakuntalaisessakin olisi mahdollista jakaa keinoja edistää arjen valintoja, joilla voimme ehkäistä ihmiskaupan kasvua.

Omana vinkkinäni haastan Sinua tutustumaan Reilun kaupan periaatteisiin, elleivät ne ole jo entuudestaan tuttuja: www.reilukauppa.fi

Mikä on Sinun ideasi? Kerro se kommentissasi.