Väärässä paikassa oikeaan aikaan

Kolme naista oli ulkoportilla pyrkimässä kirkkoomme. Iso harmi vain, että olimme juuri lopettamassa aattokirkkoamme. ”Ei voi olla totta!”, naiset huudahtivat yhteen ääneen nauraen. ”Näyttää siltä, että me ollaan tänä päivänä ihan joka paikassa väärään aikaan! Olemme yrittäneet vaikka kuinka moneen kirkkoon Vanhassa kaupungissa ja nyt tekin olette lopettaneet!” ”Hei kuulkaa, ei tässä kaikki,” kävin lohduttamaan, ”olette sydämellisesti tervetulleita yökirkkoomme, joka alkaa reilun parin tunnin kuluttua!” Naiset katsoivat toisiaan ja hetken pähkäilyn jälkeen olivat sitä mieltä, että jos saisivat vain kurkistaa kirkkoomme, se voisi riittää tältä illalta ihan hyvin. Mutta totta kai näin sinnikästä yrittämistä täytyi kuitenkin palkita. ”Livahdetaan vain sisään, kunhan mahdutaan… kunhan kirkkoväki on ensin tullut ulos.”

Siinä ulkona jutustelua jatkaessamme kävi ilmi, että nämä kolme jouluvierasta olivat etelä-amerikkalaisia, kaksi sisarusta ja heidän ystävänsä. Itse asiassa olivat törmänneet toisiinsa vasta muutamaa tuntia aikaisemmin Vanhassa Jaffassa kirkon etsintäoperaatiossaan. Se että saatoimme nyt puhua myös heidän omalla äidinkielellään oli suuri ihmetyksen aihe. Olisikohan ihan johdatusta ilmassa… Sisarukset asuivat Intiassa ja olivat vain lyhyellä visiitillä Israelissa. Gabriela sen sijaan oli tullut työn perässä Israeliin ja tämä oli hänen kolmas päivänsä maassa. ”Kaikki ihmiset ovat niin ystävällisiä ja avoimia!”, oli kaikkien kolmen yhteinen ensivaikutelma uudesta maasta.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Viimein pääsimme pujahtamaan sisälle kirkkoon ja naiset olivat edelleen ihastuksissaan. ”Onnisti sittenkin! Me pääsimme kirkkoon!”, kuului iloinen, lapsenomainen hykertely ja pulputus. ”Teidän on ehdottomasti tultava vielä päiväsaikaan näkemään kauniit mosaiikki-ikkunamme, kuinka ne oikein kylpevät Israelin auringon valossa… Tuolla seinällä on profeetta Joonan tarinaa. Tämä Jaffa on myös hänen kaupunkinsa. Tuon seinän vitraget kertovat puolestaan Pietarin tarinaa täältä Jaffasta.” ”Onko se se kalastaja-Pietari? Kalastiko hän täällä?” ”Taisi kalastaa enemmän Gennesaretin järvellä… Jaffaa kutsutaan Pietarin kaupungiksi muista syistä. Voit lukea itse koko tarinan Apostolien teoista. Onko sinulla omaa Raamattua?” ”Ei ole.” ”No, eiköhän meiltä löydy.” Ja niin lähdettiin yhdessä tarkistamaan kirjavalikoimiamme. ”Tule auttamaan… sinä olet minua pitempi!”, huutelin kohta vieraalleni kirkon puolelle. Ja niin eteisen ylimmäiseltä  hyllyltä löytynyt pölyttynyt, punainen Santa Biblia sai uuden, onnellisen näköisen omistajansa. Vähän ajan kuluttua oli itse löytänyt Apostolien teot uudesta kirjastaan. ”En ole lukenut tätä kirjaa kolmeenkymmeneen vuoteen… Kyllähän sinä tiedät, että me etelä-amerikkalaiset synnymme katolisiksi. Jospa nyt olisi aika aloittaa…” kuului vakava, hiljainen ripittäytyminen. Tunsin sisimmässäni, että Raamattu tuli oikeaan aikaan oikealle ihmiselle. Silmänikin sen todistivat: kirja sai suorastaan hellän kohtelun.

Vieraani halusi vielä yhteystietoni. Käyntikorttini saatuaan paljasti olevansa oman maansa uusi suurlähettiläs Israelissa. ”Dios te bendiga! Jumala sinua siunatkoon!”

Portilla hyvästellessämme poskisuudelmat vielä kertaalleen eteläamerikkalaiseen tyyliin kaikille kolmelle. Jatkaessani yksin matkaani kirkkokahville seurakuntatalolle olin siinä illan pimeässä tuntevani jotain ensimmäisen joulun tunnelmasta: suurta ihmetystä ja sisimmän ylistystä Jumalan suurista teoista.