Kirjoittanut
FT Eila Murphy tutkii Aasian mediakenttää ja kristillisten mediasisältöjen käyttäjiä. Hän on Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) projektityöntekijä.Joulukuussa koin pitkästä aikaa sähkökatkoksen. Muutamaa päivää aiemmin meteorologi oli jo uumoillut, että voimakkaita tuulia oli matkalla Suomeen. En kuitenkaan arvannut ostaa pattereita radioon. Niinpä kävi, napsista vain, ja sähkövirta katkesi keskellä lumetonta pimeyttä. Sitten kynttilöitä etsimään taskulampun valossa.
Myrskyyn voi varautua, koska siitä yleensä tiedotetaan muutamaa päivää aiemmin. Mutta maanjäristyksestä ja tsunamista ei tiedoteta etukäteen.
Kymmenen vuotta sitten moni indonesialainen ei edes tiennyt, mitä tsunami tarkoittaa. Kymmenen vuotta sitten, tapaninpäivän aamuna, Acehin maakunnassa oli voimakkaita, pitkäkestoisia maanjäristyksiä perätysten. Meri pakeni, ja sitten meri tuli takaisin ”korkeana seinänä”, ”mustana”, ”kuin savuna”, ”kuin käärmeenä” tai ”kovana äänenä, kuin olisi taisteltu”, kuten moni tilanteen kokenut ja siitä selvinnyt on kertonut.
Eloonjääneiden haastattelut olivat lähtökohta kriisivalmiuskasvatuksen kehittämiselle Indonesiassa, ja kriisivalmiuskasvatuksen kehittäminen Aasiassa oli yksi väitöskirjani motiivi.
Vaikka Indonesiassa esiintyy kohtalonuskoa, siellä on myös ihmisiä, jotka pyrkivät sitkeästi selviytymään luonnonmullistuksesta – pelastamaan ensin itsensä ja sitten läheisensä. Toisaalta monet jäivät tsunamiaallon alle lähtiessään pelastamaan kotiin jääneitä läheisiään.
Luonnonkatastofien usein koskettamissa maissa, kuten Indonesiassa ja Japanissa, on tärkeää kasvattaa ymmärrystä luonnonmullistuksista. Miksi? Siksi, että kansalaiset tietäisivät, mitä tehdä, kun maanjäristys iskee. Tieto ja ymmärrys poistavat pelkoa ja auttavat katsomaan katastrofia silmiin. Valmius ei ole kielteinen, vaan myönteinen seikka. Kun tietää, mitä tapahtuu ja miten toimia maanjäristyksen tullessa, voi elää turvallisin mielin.
Entä me Suomessa, mitä voimme oppia Aasiasta? Väitöskirjani mukaan ainakin sen, että kriisivalmius on hyväksi ja että yhteisöllinen huolenpito ja välittäminen auttavat selviytymään kriiseistä.
Väitöskirjani on kokonaisuudessaan luettavissa täältä: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/44637
