Lähetyshiippakunnan pastori Juuso Mäkisen vastine Eero Junkkaalan blogiin.
Arvostettu raamattuopettaja ja pastori, TT Eero Junkkaala ottaa kantaa naispappeuteen seurakuntalainen.fi:n blogissa 9.4.2026. Junkkaala keskittyy osoittamaan heikkouksia ja epäjohdonmukaisuuksia naispappeuden vastustajien argumentaatiossa. Varmasti jokaisessa argumentaatiossa on omat heikot kohtansa, myös meillä, jotka opetamme, että Raamatun mukaan pastorinvirkaan voidaan kutsua ja vihkiä vain miehiä. Kun keskustelun aiheena on naispappeus, Junkkaalan tapa keskittyä vastustajien heikkouksiin on kuitenkin nurinkurinen. Hänen pitäisi ensin osoittaa oma kantansa oikeaksi. Vasta sitten olisi mielekästä kritisoida vastustajia. On kirkkohistorian näkökulmasta kiistatonta, että naispappeus on uusi oppi, joka on kristikunnassa yksimielisesti torjuttu ennen 1900-lukua. Vain yksittäiset lahkot, kuten jotkut gnostilaiset suuntaukset, ovat käyttäneet naispastoreita. Kun kirkkoon tuodaan uusi oppi, ei riitä, että uutuuden vastustajien argumentaatiossa osoitetaan heikkouksia, sillä lähtökohtaisesti kaikki opillisesti uusi on epäilyttävää, jopa väärää. “Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.” (2. Joh. 9)
“Todistustaakka” eli velvollisuus osoittaa oma kanta oikeaksi on siis kokonaan naispappeuden kannattajilla. Heidän pitäisi kyetä osoittamaan vastaansanomattomasti, miksi kirkko on ollut 1900 vuotta väärässä torjuessaan naisten pappeuden ja miksi naispappeuden toteuttaminen nyt ei ole ainoastaan sallittua, vaan pakko. Näin ollen voisin oikeastaan päättää vastineeni tähän ja heittää pallon takaisin Junkkaalalle. Osoittakoon hän naispappeuden Raamatun sanalla Jumalan käskyksi, minkä jälkeen me voimme koettaa puolustautua.
On surullista ja teologialle vierasta, kun tasa-arvoon vedoten ohitetaan tai suhteellistetaan Pyhän Raamatun, Jumalan iäti pysyvän Sanan, selvät ohjeet. Tasa-arvo onkin sikäli hankala käsite, että tasa-arvosta on liikkeellä lukuisia kilpailevia käsityksiä, joista vain jotkut ovat yhteensopivia kristillisen uskon kanssa. Kuten Junkkaala toteaa, Raamattu opettaa, että miehet ja naiset ovat Jumalan silmissä yhtä arvokkaita, mikä näkyy siinä, että heidät on luotu Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:26–28). Raamattu kuitenkin opettaa yhtä aikaa, että miehillä ja naisilla on erilaiset tehtävät. Kristityille pitäisikin olla selvää, että ihmisen arvo ei millään tavalla riipu hänen teoistaan eli tehtävistään tai oikeuksistaan. Ihminen on arvokas Jumalan luomana ja Kristuksen lunastamana, ei tekojensa kautta.
Junkkaalan summaus argumenteistamme
Junkkaala listaa blogissaan neljä argumenttia, joita käytetään naispappeuden torjumiseksi: ”Argumentteina käytetään luomisjärjestystä, jossa Adam luotiin ensiksi ja Eeva lankesi ensin syntiin. Toinen argumentti on ns. kefale-struktuuri, jossa perheen pää -analogiasta johdetaan seurakunnan paimenen tehtävä. Kolmanneksi käytetään Paavalin kirjeissä mainittuja naisten puhumiskieltoja. Neljänneksi Jeesuksen tekemä valinta miespuolisista apostoleista nähdään edelleen meitä sitovana ja päätellään, että apostolin virka jatkuu pappisvirkana.” Junkkaalan summaus argumenteistamme on hyvä. Vastaan samassa järjestyksessä.
1. Luomis- ja lankeemusjärjestys on edelleen voimassa
Junkkaala kirjoittaa luomis- ja lankeemusjärjestyksestä: “Luominen mieheksi ja naiseksi kertoo tasa-arvosta. Eevan lankeemus ei ole pahempi kuin Adamin, vaikka Paavali yhdessä kohdassa näyttäisi siihen viittaavan. Toisessa kohdassa hän korostaa Adamin lankeemusta (Room. 5:12). Molemmat olivat syyllisiä. Luomisjärjestys uuden liiton pappeuden argumenttina on hankala, koska Jeesuksen ylösnousemus muutti paljon muutakin, jopa sapatin päivän paikan, joka VT:n mukaan olisi ikuinen.”
Vastaamme: Room. 5:12 ei liity pastorinvirkaan, vaan käsittelee perisynnin syntyä. Siitä on vastuussa Aadam, ei Eeva.
Herran apostoli Paavali vetoaa luomisen ja lankeemuksen järjestykseen keskeisessä kohdassa 1. Tim. 2:8–15, jossa hän kieltää naisia opettamasta tai vallitsemasta miestä. Jeesuksen ylösnousemus ei siis poistanut luomisen ja lankeemuksen vaikutuksia naisten tehtäviin seurakunnassa. Apostoli kirjoittaa: “Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.” (1. Tim. 2:11–14) Joka sanoo, että luomisen ja lankeemuksen järjestyksestä ei voi tehdä saarnavirkaa koskevia päätelmiä, on Herran apostolia vastaan ja siten Herraa vastaan. Mieluummin olemme Paavalin ja Herran kanssa vailla Junkkaalan ja joidenkin aikalaistemme hyväksyntää kuin toisinpäin.
2. Seurakuntaperhettä johtaa perheen isä
Junkkaala kirjoittaa kefalee- eli päärakenteesta: “Opetus miehestä perheen päänä on tänä tasa-arvon aikana vaikea, muinaisessa patriarkaalisessa kulttuurissa itsestään selvä. Voimme kuitenkin hyväksyä Paavalin opetuksen ja päätellä sen tarkoittavan, että miehen tulisi ottaa viime käden vastuu perheen hyvinvoinnista. Seuraako tästä, että nainen ei voisi olla pappina, on ihan eri asia.”
Vastaamme: Opetus, että mies on naisen/vaimonsa pää (1. Kor. 11:3; Ef. 5:23), on tärkeä myös Raamatun virkaopin kannalta. Seurakunta on Jumalan perhe (Ef. 2:19). Paavali oli Korintin seurakunnan isä, koska hän “synnytti/siitti” sen uskovat evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa (1. Kor. 4:15). Saarnaaja edustaa Isä Jumalaa, josta kaikki isyys taivaassa ja maan päällä on saanut nimensä (Ef. 3:14–15). Saarnaaja edustaa Jeesusta, joka on Jumalan Poika, Herra ja seurakuntamorsiamen Sulhanen (2. Kor. 11:2) ja joka valitsi tulla ihmiseksi nimenomaan miehenä eikä naisena. Mies soveltuu edustamaan paimenvirassa Isää, Herraa ja Sulhasta suhteessa seurakuntaan, joka on perhe (Ef. 2:19), rouva (2. Joh. 1) ja morsian (Ef. 5:24). Jos pastoriksi asetetaan nainen, Edustettavan (Jumala) ja edustajan (pastori) välillä ei ole vastaavuutta. Väärä käytäntö heijastuu ennen pitkää takaisin käsitykseen Jumalasta. Siellä, missä naispappeus on hyväksytty, alkaa puhe Jumalasta Isänä ja Herrana näyttäytyä patriarkaaliselta jäänteeltä, josta on päästävä eroon. Silloin ei enää olla tekemisissä Raamatun Jumalan kanssa, vaan on käynyt, mitä ensimmäinen käsky kieltää: on tehty itselle jumalankuva, epäjumala (2. Moos. 20:4–5).
Ajatus pastorista seurakuntaperheen johtajana (isänä) on taustalla, kun Paavali antaa 1. Tim. 3:1–7 ja Tiit. 1:5–9 kriteereitä pastorinviran täyttämiseen. Seurakunnan kaitsijan on oltava esimerkillinen kristitty ja taitava opettamaan, mutta myös yhden vaimon mies (1. Tim. 3:2). Paavali käski Tiituksen asettaa kaikkiin Kreetan kaupunkeihin vanhimmat ja etsiä siihen ihmisiä näillä kriteereillä: ”jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia. Sillä seurakunnan kaitsijan on, niin kuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä, vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen; hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.” (Tiit. 1:6–9) Kukaan ei ole “oikeutettu” pastorinvirkaan. Suurin osa miehistäkään ei täytä Paavalin kriteereitä. Vaikka löydämme naisen, joka on taitava opettamaan ja kaikin puolin esikuvallinen kristitty, emme silti voi ikinä sanoa, että hän täyttää Raamatun kriteerit pastorinviralle, sillä nainen ei ole mies.
3. Naisten puhekiellosta
Junkkaala mainitsee, että Paavalin kirjeissään kieltää naisia puhumasta ja opettamasta. Näin Paavali tosiaan tekee opettaessaan 1. Kor. 14 ja 1. Tim. 2 seurakunnan elämästä. “Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa. Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut? Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky. Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.” (1. Kor. 14:33–38) Viimeinen jae pitäisi kääntää luotettavimpien käsikirjoitusten mukaan: “Mutta joka ei tätä tunnusta, häntä ei tunnusteta!” Kirkkoraamattu 1992 kääntää asiallisesti oikein: “Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.” (1. Kor. 1438 KR92) Kuka olisi niin mieletön, että haluaisi ehdoin tahdoin toimia Herran käskyä vastaan ja puolustaa käytäntöä, joka Paavalin mukaan vaarantaa puolustajan pelastuksen?
Junkkaala kirjoittaa naisten opetuskiellosta, että siellä missä naisten pappeus torjutaan, sallitaan kuitenkin tavallisesti naisten opetustehtävä seurakunnassa, mikä on ristiriidassa Paavalin ohjeen kanssa: “Minä en salli, että nainen opettaa.” (1. Tim. 2:12) Kun Herra kieltää naisia seurakunnankokouksissa ”puhumasta” ja ”opettamasta”, ei ole mitään epäselvää ainakaan sen suhteen, että naista ei voi pyytää saarnaamaan eikä vihkiä seurakunnan opettajan virkaan. 1. Kor. 11:5 Paavali mainitsee naisten rukoilemisen ja profetoimisen, mutta tätä ei voi asettaa ristiriitaan Paavalin opetuksen kanssa 1. Kor. 14:33–38. Täytyy tehdä ero Jumalan Sanan julkisen opetuksen ja yksityisen opetuksen välillä, mistä lisää seuraavassa kohdassa.
4. Miespuoliset apostolit, miespuolinen apostolinen virka
On kaikille kristityille selvää, että alkuperäisillä apostoleilla oli ainutlaatuinen tehtävä Ylösnousseen silminnäkijätodistajina. Apostolien todistus on säilynyt kirkkoa sitovalla tavalla Uuden testamentin kirjoituksissa. Apostolien silminnäkijätehtävä ei siirry eteenpäin pastorinviralle. Mutta sikäli kun apostolit olivat seurakunnan ensimmäisiä paimenia, heidän tehtävänsä jatkuu apostolisessa paimenvirassa eli pastorinvirassa. Jeesus käski opetuslastensa tehdä kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla (Matt. 28:18–20), päästää katuvat synneistään ja sitoa katumattomat synteihinsä Pyhän Hengen voimalla (Matt. 16:19; 18:18; Joh. 20:22–23) sekä toimittaa ehtoollinen Kristuksen muistoksi (Luuk. 22:19; 1. Kor. 11:24, 25). Koska apostolit olivat kuolevaisia, he valitsivat toisia miehiä työtovereikseen, jotka aikoinaan asettivat taas uusia miehiä samaan virkaan. Paavali kirjoitti oppilaalleen ja työtoverilleen Timoteukselle: “Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.” (2. Tim. 2:2)
12 apostolia ja Paavali olivat miehiä. Kun Juudas Iskariotille valittiin seuraajaa, seuraajan piti olla nähnyt ylösnoussut Jeesus ja vaeltanut muiden opetuslasten kanssa kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle ja ulos heidän luonaan, Johanneksen kasteesta alkaen aina siihen päivään asti, jona Jeesus otettiin heiltä ylös (Apt. 1:21–22). Tähän tehtävään olisi ollut tarjolla myös monta naista. Heistä Maria Magdaleenalla olisi ollut jopa eräänlainen erityisasema, koska Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen ensimmäisenä hänelle (Mark. 16:9; Joh. 20:14–18). Mutta Juudaksen seuraajaa valittaessa apostoli Pietari totesi erikseen, että ehdolle asetettujen oli oltava miehiä (Apt. 1:21).
Saarnamatkoillaan apostolit asettivat syntyville seurakunnalle vanhimpia (Apt. 14:22; 1. Tim. 4:14; 2. Tim. 1:6) ja käskivät työtovereidensa tehdä samoin (2. Tim. 2:2; Tiit. 1:5–9). Pietari kirjoittaa seurakuntien vanhimmille olevansa heille ”kanssavanhin” (1. Piet. 5:1). Samoin Johannes kutsuu itseään vanhimmaksi (2. Joh. 1; 3. Joh. 1). Sekä apostoleja (Pietari, Joh. 21:15–19) että seurakuntien myöhempiä vanhimpia/kaitsijoita sanotaan paimeniksi, jotka kaitsevat laumaa (Apt. 20:28; Ef. 4:11; 1. Piet. 5:2).
Junkkaala nostaa esiin Room. 16:7 mainitun Junian, joka saattoi olla apostoli. Jae on kreikaksi monitulkintainen kahdella tavalla. 1) Onko kyseessä nainen, Junia, vai mies, Junias? 2) Tarkoittaako “hänellä on suuri arvo apostolien joukossa”, että hän on arvostettu apostoli vai että apostolit arvostavat häntä? Tällaisen kohdan varaan ei voi perustaa kirkon virkaoppia, joka pitää perustaa Raamatun selkeisiin kohtiin.
Mutta vaikka Room. 16:7 kyseessä olisi ollut nainen, Junia, ja häntä kutsuttaisiin apostoliksi, sekään ei voisi kumota Raamatun selkeitä kohtia, kuten 1. Tim. 2:9–3:9, jotka kieltävät naisia opettamasta ja toimimasta seurakunnan kaitsijoina. Hyvän esimerkin antaa kirkkoisä Johannes Khrysostomos (k. 407). Roomalaiskirje-saarnoissaan Khrysostomos ajatteli, että Room. 16:7 on puhe naisesta, Juniasta, ja että Paavali kunnioitti häntä apostolin nimellä. Silti Khrysostomos opetti samassa saarnassa:
Kuinka apostoli sitten sanoo: ‘Minä en salli, että nainen opettaa?’ [1. Tim. 2:12] Hän kieltää heiltä etummaisen [liturgin] paikan keskellä seurakunnankokousta sekä saarnatuolin puhujakorokkeella, ei opetuspuhetta sinänsä. Sillä jos hän olisi tehnyt niin, kuinka hän voisi sanoa naiselle, jolla on epäuskoinen mies: ‘Sillä mistä tiedät, nainen, voitko pelastaa aviomiehesi’ [1. Kor. 7:16]? Tai kuinka hän olisi voinut käskeä naisten kasvattaa lapsiaan sanoessaan: ‘Nainen pelastuu lastensynnyttämisen kautta, jos nämä pysyvät uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ja raittiudessa’ [1. Tim. 2:15]? Tai kuinka Priskilla saattoi antaa opetusta Apollokselle [Apt. 18:26]? Apostoli ei siis kiellä naisilta yksityisesti keskusteluissa tapahtuvaa opetusta, joka päinvastoin on usein suureksi hyödyksi, vaan ainoastaan opetuksen, joka tapahtuu seurakunnankokouksessa ja yhteisellä näyttämöllä ja joka sopii opettajille.
Lainauksessa näkyy erottelu, joka on olennainen myös luterilaisen virkaopin kannalta. On tehtävä ero yhtäältä Jumalan Sanan yksityisen ja messun ulkopuolella tapahtuvat puhumisen välillä ja toisaalta virassa ja messussa tapahtuvan puhumisen välillä. Edellinen on kuninkaallisen pappeuden nojalla kaikkien kristittyjen tehtävä, niin naisten kuin miesten. Jälkimmäinen taas on vain pastorien tehtävä. “Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista.” (Augsburgin tunnustus, XIV)
Naispastorien virka ei ole apostolinen, vaan epäapostolinen eli epäkristillinen. Onkin mielenkiintoista, että kirkon varhaisilla vuosisadoilla Maria Magdaleenan erityisasemaa korostettiin samoissa lahkolaisissa gnostilaisissa piireissä, joiden parissa esiintyi myös naispappeutta. Mutta heidän jumalansakin oli aivan eri kuin kristittyjen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.
Onko Raamattu selvä vai epäselvä?
Junkkaalan blogia lukiessani minulla on samanlainen olo kuin lukiessani lapsikasteen kieltäjien kasteopetuksia. Strategiana on, että otetaan yksi asiaa käsittelevä raamatunkohta toisensa jälkeen ja osoitetaan, että ne eivät puhukaan siitä mistä ne näyttävät puhuvan. Lopputulos on, että Raamatusta tulee vaikeasti tulkittava, epävarma ja epäselvä kirja. Raamatun yhtenäinen ja ymmärrettävä opetus hajoaa yksittäisiksi ja irrallisiksi jakeiksi, joita vain tieteen saloihin vihkiytynyt asiantuntija kykenee ymmärtämään ja selittämään oikein.
Todellisuudessa asia on päinvastoin. Raamattu on pelastuksen asioissa hyvin yksinkertainen, selvä ja varma kirja. Naispappeuskysymys, kuten muutkin kristillisen opin kysymykset, on ratkaistu sillä, että luetaan asiaa käsittelevät olennaiset raamatunkohdat ja mennään sen mukaan. Jos Sanan selvät ohjeet eivät näytä riittäviltä, vika saattaa olla puhujan sijaan vastaanottajassa.
Juuso Mäkinen
Kirjoittaja on Lähetyshiippakunnan pastori.
