Tänään on hyvä päivä aloittaa

– Tämä purkki menee kierrätykseen, mutisin kaivaessani taas kerran keittiön roskapussista sinne kulkeutuneen muovisen jugurttipurkin.

Me kierrätämme, koska tiedämme, että se on ekologista ja koska haluamme pienentää hiilijalanjälkeämme. Joskus huomaan kyllä miettiväni, mahtaakohan vasemman jalan hiilijalanjälki kaikessa hiljaisuudessa kasvaa kasvamistaan samaan aikaan kun me keskitymme tarkkailemaan oikean jalan jättämää jälkeä. Mutta ehkä ei kannata miettiä liikaa eikä tehdä asioista liian monimutkaisia. Kierrätys on hyvä juttu, ja me kierrätämme kaiken mitä vain voimme. Ja maailma pelastuu! iloitsi jo Ekomies aikoinaan.

– Tämä purkki menee kierrätykseen, muistutin siis eräänä aamuna muuta perhettä, jota kierrätyskärpänen ei vielä ollut puraissut aivan samalla voimalla kuin itseäni.

Paitsi että eihän se sinne mene. Ei itsestään. Kunpa menisikin! Olisihan se lystikästä nähdä, miten pitkä jono pieniä jugurttipurkkeja tepsuttelisi kohti asuinalueemme kierrätyspistettä ja hyppäisi muovinkeräyslaatikon aukosta sisään. Mutta yksikään muovipurkki, säilykepurkki, maitopurkki tai lasipurkki ei ”mene kierrätykseen”, ellei joku niitä sinne toimita.

Sama pätee mihin hyvänsä asiaan. Mitään ei tapahdu itsestään, vain toivomalla, että niin kävisi. Muovipurkki ei hyppää kierrätysastiaan itsestään, vaan se täytyy kuljettaa astian luo ja heittää sinne. Tekee sen sitten yksi purkki kerrallaan tai keräämällä säkillisen varastoon ja heittämällä ne yhdellä kertaa keräysastiaan, tavoitteen saavuttamiseksi täytyy tehdä jotakin. Talokin rakentuu vain alkamalla ensin puurtaa perustusten kanssa ja rakentamalla sitten perustusten päälle, kerros kerrallaan. Tavoitteen saavuttaminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Ja skarppina on pysyttävä loppuun asti, ettei käy niin kuin meille, kun olimme vahingossa tyhjentää kassillisen vaivalla koottua keräysjätettä väärään astiaan. Huolellisesti ja kärsivällisesti viikkojen aikana tehty työ olisi valunut hukkaan parissa sekunnissa.

Koska elämme todellisuudessa, jossa kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu ajassa, tässä vaiheessa kuvaan mukaan tulevat kalenterimme. Kirjassaan Yksinkertaista (Simplify) Bill Hybels kertoo unelmastaan tulla lentäjäksi. Miten unelmasta tuli totta? Hän varasi lentotunnit, maksoi ne, kävi tunneilla ja teki töitä oppiakseen lentämiseen tarvittavat taidot. Puolen vuoden kuluttua hän sai unelmoimansa lentolupakirjan. Mutta ensimmäinen ja tärkein askel oli se, että hän kirjoitti kalenteriinsa sanan ”Lentotunnit” ja sitoutui varaamaan joka viikko aikaa osallistuakseen tunneille.

Hybels kertoo myös John Grishamista, jolla oli unelma. Hän oli turhautunut työhönsä asianajajana ja halusi tulla kirjailijaksi. Saavuttaakseen tavoitteensa hän alkoi tulla työpaikalleen joka aamu tuntia aikaisemmin ja käytti tuon ensimmäisen tunnin kirjoittamiseen. Säännöllinen panostus tuotti hedelmää, ja Grishamista tuli kuin tulikin kirjailija, yksi aikamme luetuimmista.

Meillä kaikilla on unelmia, ja jos unelma on tarpeeksi vahva ja sitkeä, siitä voi tulla tavoite. Ja tavoite on jotakin, joka voidaan saavuttaa. Tavoitteiden saavuttamiseen tarvitsemme aikaa, ja se taas edellyttää ajankäytön suunnittelua. Jotkut tavoitteet on helppo sijoittaa elämämme aikatauluun. Talousjätteessä mukana olevan muovin kerääminen erilleen muusta jätteestä ei vaadi kovin suurta panostusta, ja sen kierrätykseen vieminen sujuu kätevästi aina kun kuljemme keräyspisteen ohi. Toisten tavoitteiden saavuttamiseen meidän on varattava enemmän aikaa, ja jotkut on kenties viisainta siirtää suosiolla pidemmälle tulevaisuuteen.

Ajankäyttöämme me hallitsemme kalentereillamme. Vai hallitsemmeko? Osat ovat saattaneet vaihtua, niin että kalenterimme onkin hirmuvaltias, joka hallitsee ajankäyttöämme. Ja ennen kuin huomaammekaan, jokaisen päivän jokainen tunti on jo täynnä, eikä niille asioille, joita oikeasti pidämme tärkeinä, ole jäänyt yhtään aikaa. Meillä on rajallinen määrä tunteja käytettävissä jokaisena vuorokautena, ja ne ovat meille annettu mahdollisuus. Voimme käyttää ne kaikkeen siihen, mikä ympärillämme huutaa ja tuntuu vaativan huomiotamme. Tai voimme rauhassa miettiä, mikä meille oikeasti on tärkeää ja merkityksellistä. Mihin haluamme tosissamme vaikuttaa? Missä haluamme oikeasti olla mukana? Mitkä ovat niitä asioita ja ihmissuhteita, joissa meitä ja meidän läsnäoloamme aidosti ja kaikkein eniten tarvitaan? Mitä haluamme, että meissä itsessämme tapahtuu?

Mitäpä jos alkaisimme suhtautua kalentereihimme uudella tavalla: olisimme kalentereidemme pomoja sen sijaan että annamme niiden pomottaa meitä? Sinä voit kesyttää kalenterisi ja alistaa sen palvelemaan sinun tavoitteitasi, eikä päinvastoin.

Voin aavistaa, mitä nyt ajattelet. Tosi hyvä idea, mutta tänä vuonna ei kannata enää aloittaa. Aloitan ensi vuoden alussa, kun edessäni on uusi kalenteri. Siinä vaiheessa vuotta se on vielä kohtuullisen tyhjä, ja siksi kaikki on vielä mahdollista.

Ketä me oikein yritämme huijata? Kaikkihan me tiedämme, että ensi vuoden kalenterimme alkavat täyttyä jo nyt. Jos haluamme tehdä muutoksia ajankäyttöömme, muutoksen on alettava tänään. Siispä: kalenterien kesyttäminen alkakoon!

Nyt on muuten menossa muoviton maaliskuu. Jos et vielä kierrätä, niin tänään on hyvä päivä aloittaa.