Taisteleva Jumala

 

Olen tänä kesänä ihastunut uuteen puoleen Jumalasta. Ei se ole aivan uusi puoli, mutta siitä innostuminen on minulle uutta. Jumalaa kutsutaan Raamatussa usein Herra Sebaotiksi, joka tarkoittaa sotajoukkojen Jumalaa. Jumala on kyllä helppo mieltää taivaallisten sotajoukkojen johtajaksi, taisteleehan hän henkivaltoja ja paholaista vastaan nyt ja viimeisinä aikoina. Minuun se kuitenkin teki vaikutuksen vasta sitten, kun aloin ajatella, minkä puolesta suuren taivaallisen sotajoukon johtaja taistelee.

            Innostuin ajatuksesta sotaisasta Jumalasta lukiessani John Elredgen kirjaa Sydän eläväksi. Siinä puhutaan ihmisen sydämistä ja siitä, kuinka on Jumalan mielen mukaista, että ihmissydämet saisivat rakastaa, tuntea ja olla vapaita esimerkiksi sellaisista syytöksistä kuin ”minusta ei ole mihinkään”, ”minä olen ulkopuolinen” tai ”kukaan ei halua rakastaa minua”. Kirjaa lukiessani oikein heräsin siihen, kuinka Jumala varmasti inhoaa tuollaisia syytöksiä.

IK neliöb. vko 27-28.MJa

            Jumalan viha on aihe, jota on joskus vaikeaa ymmärtää. Sitä, että Jumala vihaa syntiä, ei aina koe lohduttavaksi, koska mieleen saattaa nousta kuva niin ankarasta Jumalasta, että rakkaus hukkuu ankaruuteen. Ilahduin siis, kun ymmärsin noinkin konkreettisia asioita, joita Jumala vihaa. Siitä pystyin jatkamaan laajemminkin: Jumala vihaa kaikkea, mikä estää ihmistä rakastamasta ja olemasta rakastettu ja saa rakkauden näyttämään epätodelta. Minusta se on ihanaa, koska juuri noita asioita minäkin vihaan!

            Parasta on, että Jumala ei tyydy pelkästään vihaamaan rakkautta vääristäviä asioita, hän myös taistelee, onhan hän sotajoukkojen johtaja. Uskon, että Jumala haluaa taistella kanssamme, kun painimme sellaisten asioiden kanssa, jotka rajoittavat rakkautta, luovuutta ja iloa elämässämme. Saamme myös itse olla osa taistelujoukkoa ja mennä johtajan luokse kysymään, mitä meidän kannattaa tehdä. Sen jälkeen saamme taistella hänen rinnallaan. Elämä ei tietenkään ole pelkkää taistelua, mutta kunkin elämässä on aikoja, jolloin joutuu taistelemaan itsensä tai jonkun muun puolesta.

            Joinakin päivinä sanoma ”Jeesus rakastaa sinua” kuulostaa lällyltä ja merkityksettömältä. Silloin sanoma ”taivaallisten sotajoukkojen johtaja haluaa taistella sydämesi puolesta” kuulostaa minusta villiltä, elävältä ja upealta. Eläköön Herran Sebaot!