Rakastaminen vaivannäköä?

Avioliiton hyvinvoinnista huolehtiminen ja kuntoilu muistuttavat monella tavalla toisiaan. Saavutettu taso ei treenaamatta säily. Kyse on elämäntavasta, johon tiettyjen asioiden toistaminen kuuluu olennaisesti. Parisuhteessa se tarkoittaa toisen kauniiseen kohtelemiseen sitoutumista, jota eivät hetken lepertelyt korvaa, jos muu käytös on ala-arvoista. 

Arjen keskellä sitä sortuu joskus ajattelemaan, ettei sillä nyt niin suurta väliä ole, miten toiselle asiat sanoo tai miten häntä kohtelee. Kyllä sillä on. Kauniit teot kerryttävät liittoon positiivista historiaa, joka helpottaa vaikeiden aikojen ylittämistä.

Puolisolle osoitettujen huomaavaisuuksien tavoite on saada kumppani tuntemaan, että hän on minulle sitä kaikkein rakkainta. Usein toiminta on sanatonta, tapahtuuhan 90 prosenttia viestinnästämme joka tapauksessa ilman sanoja. Vie vain sekunnin sanoa ”rakastan sinua”, mutta koko elämänmitta osoittaa se todeksi. Useimmat meistä kaipaavat tekoja sanojen vakuudeksi.  

Huomaavaisuudet ovat vapaaehtoisia valintoja suhteen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Niiden perille meneminen edellyttää toisen tarpeiden ja toiveiden tuntemista. Arjen siirtymävaiheet ovat erityisen herkkiä kohtia. Ainakin meillä yhteiset aamukahvit ennen töihin lähtöä, lähtö- ja tulohalit sekä yhteiset iltahetket kera päivän päättävän rukouksen synnyttävät hyvää hyrinää suhteeseen.

Fyysinen koskettaminen on suhteen ruisleipää. Kehoa koskettamalla puolison sisintä voi koskettaa syvältä. Arjen hyviin tekoihin sitoutuminen kannattaa, sillä ne kantavat pitkälle. Huomaavaiset teot toimivat eläkevakuutuksen tavoin: kun omat voimat alkavat ehtyä, yhteiset muistot kannattelevat elämänkaaren loppumetreille asti.

Huomaavaisilla eleillä on myös lasten kannalta väliä. Pienet ihmiset tarkkailevat meitä isoja yllättävän paljon ja tekevät ympärillä olevista osuvia huomioita. Lapset imevät tulevaisuudenaineksia mallista oppimalla.

Riittävä kahdenkeskinen aika mahdollistaa huomaavaisuuksien käytännön toteuttamisen. Yhteinen tekeminen ja tärkeiden asioiden äärelle pysähtyminen eivät onnistu ilman sopivaa määrää yhteistä aikaa. Huomaavaisuudet edellyttävät monesti myös vaivannäköä. Ja sitähän ihminen ehkä eniten kaipaa: että toinen vaivaa näkemällä osoittaisi, miten paljon minä hänelle merkitsen.