Pysykää rohkeina!

Monille adventin aika on alennusmyyntien alkamisen odotusta. Ensi sunnuntaina sytytämme sen kunniaksi ensimmäisen kynttilän. Onhan sitä jo odotettukin: tuttuja ja perinteisiä ALE-ilmoituksia kauppojen ikkunoissa ja lehtien mainoksissa julistamassa tätä pimeimmän vuodenajan ilosanomaa. Kaikkein malttamattomimmille odottajille tarjottiin jo varaslähtö Black Fridayn muodossa. Ei tarvinnut odottaa liian kauan, alennusmyynti tuli jo.

Vuotuiset kristilliset juhlat ja ajat ovat kutakuinkin paikallaan kalentereissa, mutta sisältö ja sanoma ovat kovasti muuttuneet. Jotenkin se kuvastaa maailmaa, jossa elämme. Kulttuurissamme on kristillisyyden ulkokuori, mutta se kieltää sen voiman. Miten kristillinen seurakunta tällaiseen vastaa? Mitä me Kristuksen seuraajina voisimme tehdä? Mitä me adventin aikana oikein odotamme?

Toisinaan kuulostaa siltä, että odotamme aina vaan pahempaa. Luemme Uuden testamentin viimeistä kirjaakin kuin kuvausta pahan voittokulusta ja antikristuksen voitosta! Odotamme salaliittojen toteutumista ja luopumuksen tulemista. Kiinnitämme huomiomme varjojen kasvuun ja pelkäämme pimeyden nielaisevan viimeisenkin valon. Pelätessämme alamme epäillä kaikkea ja kaikkia. Kuka tahansa lampaista saattaakin olla raateleva susi, joten parasta olla luottamatta liikaa ja pysyä varuillaan, etteivät harhat saa valtaansa.

Pelko on vahva voima. Pelokkaat eivät riskeeraa mitään, pelokkaat eivät uskalla astua pimeyden keskelle sytyttämään valoa. Pelon valtaamat eivät valtaa uusia alueita. Pelko lannistaa ja sitoo. Maata kiertäessäni tapaan vähän liiankin usein pelokkaita kristittyjä, jotka tekevät pelostaan hengellisen hyveen. Ja kun odotuksemme on jatkunut pitkään ja Herramme tulo viipyy, saatamme alkaa sättiä toisiamme ja lyödä veljiämme, kuten palvelijat tekivät toisilleen yhdessä vähemmän kuuluisassa Jeesuksen vertauksessa.

Pelokkuuden sijasta voisimme rohkaistua Herramme sanoista, jotka hän lausui vähän ennen kuin palasi Isänsä luo: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh.16:33) Odottava kristitty on realisti ja tuntee langenneen ja rikkinäisen maailman luonnon. Se painostaa, sen keskellä olemme ahtaalla. Mutta Herransa kunniakasta tuloa odottava kristitty tietää, että Jeesus on voittanut maailman! Siksi hän ei antaudu pelolle, vaan pysyy rohkeana ja luottavaisena ja on turvallisella mielellä. Odottava seurakunta on rohkea seurakunta, se uskaltaa, koska se luottaa Jumalaan.

Luottamus Jumalaan ei tee varomattomaksi, mutta se tekee vapaaksi rakastamaan. Emme pelkää pimeyttä, vaan astumme rohkeasti sen keskelle ja annamme valon loistaa. Joulukuun kaamokseen syttyvät adventtikynttilät muistuttavat meitä valon ylivoimasta pimeyden keskellä.

Aiheet