Onnittelut Jeesukselle

 

Oli juuri sinun syntymäpäiväsi. Syntymäpäiväsankari ansaitsee onnittelut, sinä aivan erityisesti. Syntymääsi liittyy ihmeellinen piirre, jota tänä jouluna jäin miettimään. Luimme tutun tekstin uuden UT 2020 käännöksen mukaan. Paimenille ilmestyneet enkelit kertoivat maailman Pelastajan syntyneen. Mistä nämä tunnistaisivat hänet? Tästä: ”Tunnistatte lapsen siitä, että hän makaa kankaaseen kapaloituna heinien päällä kaukalossa.” Ai siis siitä? Niinhän kaikki vastasyntyneet vauvat makaavat. Heidät on kääritty kapaloihin ja laskettu johonkin pehmeään paikkaan nukkumaan. Ei eläinten syöttökaukalo ollut mikään poikkeuksellinen vauvan kehto. Voi olla, että kaikki vastasyntyneet pantiin johonkin sen tapaiseen.

Siis tunnistatte hänet siitä, ettei häntä mitenkään erityisesti voi tunnistaa. Tunnistatte hänet siitä, että hän on samanlainen kuin kaikki muut maailman vauvat ensimmäisinä elinpäivinään. Tunnistatte hänet samankaltaisuudesta, inhimillisyydestä, arkisuudesta, tavallisuudesta. Ehkä tuona yönä tuossa kaupungissa syntyi vain tuo yksi lapsi, mutta jos olisi syntynyt muita, nekin olisi voinut tunnistaa samoista piirteistä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Valitsit siis, Jeesus, tällaisen tavan tulla ihmiseksi, tai siis Isäsi valitsi. Olisittehan voineet tehdä sen toisinkin. Olisit voinut tulla tänne enkeleiden kantamissa kultavaunuissa. Sen olisit totisesti ansainnut. Olisi Herodeskin nähnyt, kuka täällä oikein on kuningas. Fariseukset olisivat kalvenneet ja kirjanoppineet heti tajunneet, kuka nyt on syntynyt.

Mutta sinut tunnistettiin siitä, että sinua ei voinut mitenkään erityisesti tunnistaa. Sinä vain tulit pienenä tavallisena vauvana tavallisten olkien päälle eläinten arkiseen syöttökaukaloon. Ja äitisikin oli tavallinen nuori tyttö, joka ei tietenkään voinut käsittää, mitä tässä oikein oli tapahtunut. Paitsi että varmaan iloitsi vauvan syntymisestä, niin kuin kaikki äidit iloitsevat.

Niin, Jeesus, onnittelut syntymäpäivänäsi. Kiitos, että tulit yhdeksi meistä. Kiitos että tulit lähes tunnistamattomaksi. Maailma ei sinua vieläkään tunnista, luulee tavalliseksi ihmiseksi. Ei tiedä, että olet maailman Pelastaja. Vain ne tietävät, joille olet ilmoittanut itsesi. Kiitos että minullekin.