Oletko vaarallinen?

 

Tällä hetkellä Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia voidaan pitää yhtenä maailman vaarallisimpana miehenä. Hän saa aikaan sydämentykytyksiä niin valtionjohtajille kuin tavallisille tallaajillekin. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Tähän kysymykseen kaivattiin vastausta mediassa viimeksi tänään.

Siirrytään nykyhetkestä historiaan. Raamatun ajan vaarallisimman miehen tittelin ojennan Paavalille. Putinin ja Paavalin yhtäläisyyksien etsintä jää p-alkukirjaimeen, mutta pelkoa tämä teltantekijäkin synnytti aikalaisissaan. Ensin hän oli äärettömän vaarallinen kristityille ja käännyttyään juutalaiselle ylimystölle, jonka henki salpautui aina, kun puhuttiin Jeesuksesta. Mutta mikä tärkeintä: Paavali sai vihollisen vapisemaan.

Parikanniemisäätiö neliöb. 6.-12.8. MJa

Saanko minä tai sinä? Ajatteletko olevasi vaarallinen? Kuvittele mielessäsi leijona, joka on suljettu häkkiin. Tuo villieläinten kuningas, joka on luotu saalistamaan ja juoksemaan vapaana. Eläintarhassa se on upea hetki, kun leijonasta saa nähdä edes välähdyksen, mutta toisaalta näky on surullinen. Siitä ei tule mieleen rohkea taistelija, vaan avuton kissanpentu. Lannistunut. Osaansa tyytynyt. Harmiton.

Me uskovat olemme joskus kuin leijona häkissä. Meissä vaikuttaa sama voima, jolla Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista, mutta se ei pääse ulos. Olemme teljetyt epäuskon kaltereiden taakse, tai synnin vankilaan, tai pelot rakentavat muurin ympärillemme. Meidät on kahlehdittu väsymykseen ja välinpitämättömyyteen. Ei minusta ole saalistamaan sieluja Jeesukselle. Yritän vain itse pysytellä taivastiellä.

Joskus taas elämä on pitkään kuin ruususen unta. Silloin kannattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä, miksi koettelemukset kiertävät kaukaa. Kenties se on Jumalan armoa ja siunausta, kenties sinusta on tullut vaaraton. Vastapuoli jättää rauhaan, kunhan istuu kiltisti häkin lattialla kynnet piilossa ja katselee maailman menoa tyytyväisenä vierestä.

Vaarallinen ei ole aina se, joka karjuu kovimmin. Ratkaisevaa on se, mitä on sydämessä. Paavalillakin oli valtaa, asemaa ja taitoa, mutta ne eivät tehneet hänestä vaarallista. Ne eivät saaneet häntä jaksamaan läpi pitkää kärsimyslistaa. Mikä sitten? Hän tunsi Jumalan ja hänen sanansa, sitoutui saamaansa tehtävään ja kulki järkähtämättä päämääränsä kohti. Vastustaja teki kaikkensa estääkseen Paavalia, mutta jäi aina kakkoseksi. Paavalissa oli Jumalan voima ja Henki, eikä häntä voitu pysäyttää.

Jumala, Juudan Leijona, kutsuu jokaista uskovaa samaan. Etsitään häntä ja eletään totuudessa. Silloin olemme hengenvaarallisia.