Onko medialla etiikkaa?

 

Medialla on siis paljon vaikutusvaltaa, mutta onko sillä myös etiikkaa? Erityisesti kristilliseltä medialta on perusteltua vaatia kunnon arvopohjaa ja eettisesti laadukasta journalismia. Mutta tunnistaako media oikean ja väärän? Ja mistä se hakee eettiset koordinaattinsa, joiden varassa asioita voi arvioida?

Eri maissa kehittynyt journalismin etiikka on melko yhdenmukaista. Tämä näkyy myös vuonna 1983 kirjatuissa Journalismin ammattietiikan kansainvälisissä periaatteissa. Kun verrataan Euroopan eri maissa voimassa olevia journalistietiikan säännöstöjä, niistä löytyvät eettisinä toimintaperiaatteina muun muassa totuudellisuus, vapaus, tasa-arvo, rehellisyys, kunnioitus ja itsenäisyys. Tunnettu media-etiikan asiantuntija John Merrill tiivistää toimittajan arvopohjan neljään asiaan: hänen tulee olla totuudenmukainen, vääristelemätön, perusteellinen ja reilu.

Perheniemi evankelista-neliö vkot27.-28.

Journalistit mieltävät yleensä olevansa vastuussa ensisijaisesti yleisölleen. Sen sijaan vastuu työnantajaa, yhteiskuntaa tai valtiovaltaa kohtaan näkyy kirjatuissa säännöissä heikosti. Käytännössä tiedottamisen eettinen dilemma on usein kahden oikeutetun näkökulman välillä: mitä ihmisillä on oikeus tietää ja mitä organisaatiolla on oikeus jättää kertomatta?

Väitän, että journalismin eettisten ohjeiden lisäksi klassiset eettiset teoriat ovat mediatoimijoille hyvä työkalupakki, jos ne vain tunnetaan ja osataan soveltaa käytäntöön. En aio kuitenkaan käyttää kolumnin arvokasta tilaa arvofilosofian peruskäsitteisiin tai eettisten teorioiden esittelyyn – silloinhan pitäisi kirjoittaa esimerkiksi teleologisesta, deontologisesta ja utilitaristisesta etiikasta sekä tarkastella myös liberalismin ja kommunitarismin yhteiskuntaeettisiä arvolähtökohtia. Sen sijaan menen suoraan asiaan – median etiikkaan – tekemällä toimittajalle tärkeitä eettisiä kysymyksiä. Nämä kysymykset nousevat juuri etiikan teorioiden avaamista näkökulmista.

Ensimmäiseksi toimittajan on syytä kysyä, palveleeko juttu hyviä arvopäämääriä? Onko sen tarkoitus eettisesti hyvä? Länsimainen etiikka on perustaltaan yhä aristotelis-kristillistä, ja sen ytimessä on hyveellisen elämän edistäminen. Pelkkä sananvapauteen vetoaminen ei riitä ilman syvempien arvopäämäärien tiedostamista. Lisäksi kristillisen median edustajien on vakuutettava itsensä siitä, että juttujen sisältö edistää inhimillisen hyvän ohella myös ihmisen hengellisen kasvun, seurakunnan ja Jumalan valtakunnan perimmäistä hyvää. Jakamalla esimerkiksi tietoa kirkkojen toiminnasta, evankeliumin julistuksen ja auttamistyön edistymisestä sekä ihmisten kokemasta siunauksesta palvellaan hyviä päämääriä. Toisaalta hyvää tavoitellaan myös silloin, kun puututaan aiheellisesti hengellisen toiminnan epäterveisiin piirteisiin ja väärinkäytöksiin tarkoituksena saada asiat parempaan kuntoon.

Toiseksi media joutuu kysymään vastuutaan ja velvollisuuttaan. Tässä on oleellista arvioida, kenen kannalta viesti on tärkeää julkaista. Sananvapaudesta seuraa medialle velvoitteita (engl. duties, responsibilities) sekä tilivelvollisuus (accountability) näiden velvoitteiden täyttämisessä. Toimittaja on vastuussa moneen eri suuntaan: asiakkaille, tilaajille, taustayhteisölle, suurelle yleisölle, yhteiskunnalle, työnantajalle, työtovereille, ammattikunnalle, omalle itselleen ja omalletunnolle. Kristillisen median edustaja kokee vastuuta myös kristillisen yhteisön ja Jumalan edessä. Median tekijät törmäävät kuitenkin käytännössä siihen, että joidenkin intressinä on asioiden salaaminen. Eihän esimerkiksi kristillisen järjestön johtajien mielestä ole mukavaa, että järjestön epärehellisestä varojenkeruusta kerrotaan julkisuudessa. Ja harva kirkkokunnan johtaja iloitsee siitä, että seurakunnissa esiin tulleita hallinnollisia väärinkäytöksiä tai seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia käsitellään mediassa. Kristillisillä johtajilla on usein voimakas taipumus salata tietoa, joka median näkökulmasta on kuitenkin velvollisuus julkaista. Parhaimmillaan media on epäkohtiin puuttuessaan valpas moraalin vartija myös kristillisen kirkon sisällä.

Kolmas – ja ehkä myös vaativin – eettinen kysymys koskee julkaistun jutun seurauksia. On vastuullista arvioida, millaista hyötyä tai haittaa siitä aiheutuu eri osapuolille. Mitä viestin julkaisusta seuraa esimerkiksi asianomaisille yksilöille, heidän perheilleen, seurakunnalle, järjestölle, kirkkokunnalle, yhteiskunnalle – jopa kristillisyydelle yleisesti? Piittaamattomuus mediasisällön seurauksista on epäeettistä toimintaa. Käytännössä ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua se, että julkaistu uutinen, josta seuraa tärkeää hyötyä yhteisölle, aiheutuu ikävyyksiä jollekin yksilölle. Vastuuttomasti toimineen hengellisen johtajan paljastaminen voi pelastaa yhteisön mutta samalla tuhota hänen oman uransa. Tällöin toimittajan on tehtävä eettinen arvovalinta keskenään ristiriidassa olevien näkökohtien kesken. Onkin varsin tavallista, että yksilön oma intressi ja yhteisön hyvä joutuvat keskenään ristiriitaan. Toimittajan on kyettävä elämään ja tekemään arvovalintoja tässä jännitteessä.

Joskus median kuvattavana on tilanteita ja tapahtumia, jotka ovat äärimmäisen monimutkaisia. Silloin toimittajan eettisyyteen kuuluu kysyä itseltään, olenko varmasti ottanut kaikki eri näkökohdat huomioon asian käsittelyssä. Myös kristilliset mediat ovat tehneet monia juttuja liian huonoilla ja yksipuolisilla taustatiedoilla – ja antaneet sen vuoksi asioista vääristyneen kuvan.

Lisäksi median on aina syytä pohtia ihmisoikeuksien kunnioittamista. Tässä on oleellista tunnistaa, millä tasolla asioiden käsittelyssä liikutaan. Puhutaanko kaikkien tiedossa olevista julkisista asioista? Käsitelläänkö jonkin sosiaalisen yhteisön piirissä esiintyviä ilmiöitä? Vai onko kyse henkilökohtaisista tai jopa intiimeistä ja salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvista asioista? Ihmisoikeuksien kannalta aiheutuu eniten ongelmia silloin, kun nämä eri tasot menevät uutisoinnissa huomaamatta sekaisin. Siksi median vastuullisuutta on tunnistaa se taso, jolla kulloinkin aiheiden käsittelyssä liikutaan. Iltapäivälehtien lööppijournalismi, jonka strategisena aihepiirinä yleensä on kiima, kauhu ja kauna, rikkoo näitä yksilöön liittyviä eettisiä periaatteita mennen tullen. Kristillisen median on kyettävä parempaan myös tässä.