Mitä seuraa, jos puutumme toisen parisuhteeseen?

 

Hei nuori / nuori aikuinen, joka luet tätä: jos haluat kertoa oman kokemuksesi tai aiheideasi, voit kirjoittaa minulle luottamuksella painamalla tästä. Tarinaasi siteeraan vain nimettömästi ja luvallasi.


”Vähänpä silloin tiesi, että itse olisi muutaman vuoden päästä samassa tilanteessa.”

Sanat nuoren naisen tekstistä painavat minut tuoliani vasten. Olin juuri lähtenyt kyselemään nuorilta ja nuorilta aikuisilta kokemuksia ja tarinoita hengellisyyden ja hengellisten yhteisöjen kipukohdista. Ensimmäisten viestien kolahtaessa Messengeriin tiesin, että näiden tarinoiden äärellä haluan viettää aikaa. Kohdata yhdessä sinun kanssasi, rakas lukija, yhteistä ihmisyyttämme. Oppia elämään, oppia ymmärtämään, oppia kohtaamaan ja oppia rakastamaan. Siksi kutsun sinut tänään tämän nuoren naisen tarinan äärelle.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Hyvää tarkoittava mustamaalaus

”Eräs kaverini alkoi seurustella seurakunnan ulkopuolelta olevan tytön kanssa. Tyttö oli varmasti oikein mukava, ja erään toisen seurakuntaystäväni hyvä ystävä. Silti painostimme toisen tytön kanssa kaveriamme eroamaan ja mustamaalasimme tyttöä, koska hän ei ollut uskovainen. Tarkoitus oli tietenkin hyvä, keinot eivät. Meidät oli opetettu siihen, että parisuhde ei uskovaisen kanssa vie huonoille teille. Lopputuloksena se vei sekä seurustelevan kaverin sekä seurakuntaystävän, jonka ystävää mustamaalasimme, pois seurakuntayhteydestä. Jälkikäteen pahoittelin molemmille.”

Vaatii rohkeutta uskaltaa kohdata se, että on peruuttamattomalla tavalla vaikuttanut toisen elämään. Tunnistan tämän mentaliteetin, ja voisin itsekin kuvitella olevani kymmenisen vuotta sitten yksi tarinan hyväntahtoisesti puuttuvista henkilöistä, jotka pyhittävät keinonsa hengellisellä huolellaan. En toki pahaa tarkoittaen, mutta juuri siihen vaiheeseen minunkin ajatteluni usein tyssäsi. Kysyin itseltäni, tahdonko hyvää, ja koska sydämeni vastaus oli kyllä, en miettinyt sen pidemmälle.

Ennen kuin kuulemme, mitä tämän naisen omassa elämässä myöhemmin tapahtui, haluaisin kanssasi miettiä muutamaa yksityiskohtaa hänen tarinastaan:

  • Ihmissuhteet ovat väylä, jonka kautta voimme osoittaa rakkautta toisillemme. Kertomuksen lähtötilanteessa on ihminen, tyttö, jonka suhde seurakuntaan toteutuu hänen seurakunnassa käyvän ystävänsä kautta ja seurustelukumppaninsa kautta. Nämä ovat hänen kosketuspintansa siihen, mitä kristinusko on. Joten…
  • … miltä siis tuntuu, kun itselle rakkaasta ihmisestä puhutaan uhkana? Ihminen, jonka kanssa on jakanut hellyyttä, välittämistä, uskollisuutta ja kokenut tulleensa arvostetuksi ja hyväksytyksi. Mitä ajatteli tämä poika, kun seurakuntanuoret näkivät tilanteen uhan linssien läpi? Miltä se tuntuisi minusta? Entä sinusta?

Tykkään myös visualisoida. Ajatellaan, että parisuhde on kuin kaksi toisiaan kohti pyrkivää magneettia. On vaikea tietää etukäteen, mihin suuntaan magneetit lopulta vetävät kumpaakin osapuolta vakaumuksellisesssa mielessä, kumman ”puolelle” päädytään. Toki varsin usein kuulee tarinoita siitä, että veto tapahtuu näissä tilanteissa useimmiten uskosta poispäin. Tarinan ydin tulee kuitenkin juuri sen lopputulemassa: magneetteihin puuttuminen toimii täsmälleen samoin kuin magneetit itse. Joka tapauksessa voidaan päätyä kummalle tahansa puolelle.

Mutta vaikka lopputulos päätyisikin kristillisestä näkökulmasta halutulle puolelle, kylvettäisiinkö samalla sydämiin käytösmallia, joka ei pitkällä tähtäimellä edistä elämää ja ihmisen hyvää? Entä haluaisinko minä elää sen kanssa, että olen omalla toiminnallani ajanut jonkun pois yhteydestä, joka hänellä oli?

Sama toimintamalli, oma elämä

Minulle kirjoittanut nainen jatkoi kertomustaan kuvaillen, miten hän itse alkoi muutaman vuoden päästä seurustella toista kristillistä kirkkokuntaa edustavan pojan kanssa. Molemmilla oli samanlainen arvopohja ja he uskoivat samaan Jumalaan. Sitten alkoi tapahtua:

”Toin poikaystäväni seurakuntaan nuorteniltaan. Minulle kävi myöhemmin ilmi, että hänet oli tuomittu jo etukäteen. Sain lukuisia viestejä ihmisiltä, ketkä eivät tunteneet minua eivätkä poikaystävääni ja varoittelivat, että ei uskovat puolisot vievät pahoille teille.”

Ennen kuin jatkamme tarinaa, pankaamme tämä kohta merkille: mitä tämä kertoo uskonyhteisön sisäisestä käsityksestä siitä, miten toiseen kirkkokuntaan kuuluvat ovat tai uskovat?

”Poikaystäväni ei halunnut enää tulla mukaani seurakuntaan, koska koki, ettei häntä haluttu hyväksyä sinne. Jättäydyin myös pikkuhiljaa itse pois, koska en jaksanut jatkuvaa selittelyä. Selittelyä siitä, kuinka hänen uskonsa ei ole huonompaa kuin meidän seurakunnan usko. Tilanne paheni, kun muutimme opiskelemaan ulkopaikkakunnalle, yhteiseen asuntoon. Olin keskustellut asiasta pastorimme kanssa ja kerroin rehellisesti, että uskoimme mieheni kanssa molemmat siihen, että esiaviollinen seksi ei ole hyvästa ja että olimme päättäneet odottaa avioliittoon saakka, vaikka asuisimme yhdessä. Hän rukoili puolestani ja toivotti meille siunausta. Kyseinen pastori vihki meidät avioliittoon 3 vuotta tämän jälkeen.”

Meillä ihmisillä on joskus taipumus valita keinoja, jotka lopulta eivät toteuta edes omia tavoitteitamme. Siksi kannustaisin meitä kaikkia pohtimaan omaa toimintaamme myös irrallaan omista tarkoitusperistämme. Mitä minun toimintani juuri nyt, juuri tässä tilanteessa, todennäköisesti aiheuttaa ja millaisia rajoja toiminta ylittää?

Kuunnellaan tämän ihmisen tarina vielä loppuun:

”Nuorten yhteisö ei kuitenkaan asiaa näin helpolla jättänyt. Kuulin ystäviltäni jälkikäteen, että seurakunnan solutapaamisissa oli analysoitu isäsuhdettani ja haettu siitä syytä toiminnalleni. Yksi seurakunnan nuorista lähetti minulle viestin, jossa ilmoitti että olisi parempi että myllynkivi laitettaisiin kaulaan ja heitettäisiin kaivoon ja vihjaili, että johdan muita toiminnallani harhaan ja kiusauksiin. Päätin, että tämä seurakunta ei ole minun paikkani. Lähinnä, jotten aiheuttaisi muille toiminnallani mielipahaa. Olen edelleen onnellisesti naimisissa, vaikka panettelua jatkui useita vuosia ja minulle muistutettiin jatkuvasti, ettei suhteeni voi kestää.”

Kenen tarpeita palvelemme?

Kenen tarpeita nuorten toiminta tässä kertomuksessa palveli? Tämän nuoren naisen, vai niiden, jotka pohtivat tämän naisen asioita selän takana ja kokivat tarvetta lähettää ikäviä viestejä? Joskus me ihmiset voimme ajatella etsivämme toisen parasta, mutta pysähtyessämme huomaamme, että itse asiassa tarve on minulla itselläni. Minä itse koen kärsimystä toisen valinnasta, minä itse koen palavaa tarvetta toimia, eikä tuo tarve ota sammuakseen.

Ainakin minulle on elämän varrella useita kertoja käynyt näin. Muistan, että minulla se tuntui joskus jopa fyysisesti: sellainen outo pakottava, painava, melkeinpä tuskallisen kuuma tunne rinnassa ja vatsanpohjassa, kärsimys joka huusi minulle: pakko puuttua. Ehkä tulkitsin sellaista aikoinaan suoraan Jumalan merkiksikin, että nyt kaikki paukut tiskiin.

Tämä näkyy myös esimerkiksi asioiden puimisena pienyhteisössä toisen selän takana, kuten tarinassa kerrotaan. Emme tällaisissa tilanteissa aina pysähdy miettimään omia motiivejamme: ketä palvelee tämä puiminen, mitä me nyt keskenämme teemme? Meitä, vai toista ihmistä? Ja vaikka ajattelisimme sen palvelevan toista ihmistä, niin näinkö haluaisimme meitä itseämme palveltavan?

Kysymykset suojaavat meitä

Nämä ovat kysymyksiä, nimen omaan kysymyksiä. Mistä minä mitään tiedän siitä, mitä ihmisten mielessä on liikkunut ja miten asiat ovat tarkalleen ottaen menneet. Tiedän ehkä jotain siitä, mitä minun päässäni on pyörinyt ja pyörii, ja siitäkin varsin vähän. Ihmisen omankin mielen syvyys kun on niin tutkimaton, että vain Jumala sen voi läpikotaisin tuntea.

Mutta juuri nämä kysymykset ovat niitä, joita tällaiset tarinat voivat ohjata meitä kysymään itseltämme. Vaikka tämä tarina päättyi hyvin eikä tämän nuoren naisen avioliittoa rikottu, moni tarina ei pääty yhtä onnellisesti. Toisen ihmisen uskon ja elämän voi rikkoa tahattomasti.

Kysymykset, joita kysymme itseltämme omista toimintamalleistamme voivat olla juuri se suojaava muuri, joka estää meitä päätymästä kysymään myöhemmin sitä kivuliasta kysymystä: ”Mitä olenkaan tehnyt?”

Disclaimer: mitä tämä ei tarkoita

  • Tässä kertomuksessa ei ollut kyse objektiivisesti ja väistämättä vahingollisista asioista, kuten varatun ihmisen kanssa puuhailusta tai lähdisuhdeväkivallasta. En tarkoita, etteikö näissä tilanteissa tulisi ulkopuolistenkin selkeästi varoittaa tilanteen vakavuudesta.
  • Avoliitto itsessään on oma keskustelunsa: en tarkoita tällä kirjoituksella ottaa kantaa siihen itsessään.

Hei nuori / nuori aikuinen, joka luet tätä: jos haluat kertoa oman kokemuksesi tai aiheideasi, voit kirjoittaa minulle luottamuksella painamalla tästä. Tarinaasi siteeraan vain nimettömästi ja luvallasi.