Mikä kaikki on kristinuskoa?

Kun kirkon jäsenmäärät vähenevät, joudutaan vääntelehtimään yhä monimutkaisempaan mentaaliakrobatiaan, jotta saadaan pidettyä kansankirkkoideologia koossa. Täytyy keksiä yhä pidemmälle vietyjä teologisia strategioita pitämään huojuvaa tornia pystyssä.

Tässä tilanteessa aika usein yritetään laskea kristinuskon kynnyksiä niin alas, että lähes kaikki voidaan laskea kristinuskoksi. Kirkon seiniä levitetään ja kattoa nostetaan joka vuosi yhä enemmän. Kysymykseksi jää, milloin huomataan, että näin tehdessä lopulta katto tulee sisään ja seinät eivät enää kosketa toisiaan.

Kynnyksiä laskiessa henkilökohtaista uskoa ja sen merkitystä täytyy vähätellä ja ajaa alas. Kristinusko ei ole enää niinkään uskoa Jumalaan puhumattakaan uskosta joihinkin opinkappaleisiin, vaan enemmänkin yhteistä paremman maailman rakentamista ja hengellistä etsintää. Ei tarvitse olla mitään tiettyä mielipidettä tai teologista näkemystä Jumalasta ollakseen kristitty. Riittää määrittelemätön toivo jostakin paremmasta. Tällaisia puheenvuoroja kuulee harva se päivä etenkin isojen kaupunkien seurakuntaeliitin suusta. Kaikissa näissä on yhteisenä nimittäjänä pyrkimys siihen, että kristinuskon piiriin saataisiin luettua mahdollisimman monia asioita.

En tietenkään halua väheksyä ihmisten edes vähäistä uskoa tai heidän aitoa hengellistä etsintäänsä. Se tässä ei ole tarkoitus. Emme pelastu uskon määrän mukaan, vaan sen kohteen mukaan. Pienikin avunhuuto Jumalan puoleen on riittävä määrä uskoa. Varmasti on paljon ihan oikeaa hapuilua Jumalan puoleen, jota ei osata sanoittaa perinteisillä kristillisillä termeillä. Siinä ei ole lähtökohtaisesti mitään pahaa.

Ongelma tulee siinä vaiheessa, jos Jumalan puoleen ei enää kehoteta ollenkaan kääntymään, vaan kaikesta pyritään sellaisenaan tekemään kristinuskoa. Jos kaikki on kristinuskoa, mikään ei ole kristinuskoa. Jos aivan kaikki asiat sisällytetään kristinuskoon, kristinusko ei ole määritelmällisesti mitään. Se on silloin tyhjennetty kaikesta eikä tarkoita yhtään mitään. Ehkä se onkin tässä piilotettuna päämääränä. Kulttuurikristillisyys käy silloin niin ohueksi, että se on pelkkää kulttuuria.

Tähän sopii vitsi katolilaisesta teologista Karl Rahnerista, joka puhui anonyymeista kristityistä. Hänen mukaansa muissakin uskonnoissa saattaa olla kristittyjä, jotka ovat sitä anonyymisti eli tietämättään. Kerrotaan, että Karl Rahner meni käymään Intiassa. Siellä hän kohtasi paikallisen hindun. Rahner totesi tuolle gurulle, että tekin olette tietämättänne kristitty. Tähän guru vastasi, että tekin olette tietämättänne hindu.

Tämä keskustelu kuvaa hyvin sitä, että jos laajennetaan kristinuskon määritelmää niin, että kuka tahansa voi olla kristitty tietämättäänkin, se johtaa lopulta koko määritelmän purkamiseen. Kristinuskolla ja hindulaisuudella ei ole tällöin mitään eroa, vaikka ne ovat aivan erilaisia uskontoja. Kristinuskosta tulee pelkkää sanahelinää, joka ei tarkoita mitään. Määritelmien dekonstruktio toki sopii postmoderniin aikaan ja ehkä siksi sitä harrastetaan niin innolla.

Tietenkin Jumala on luonut kaiken, kohdattavissa kaikkialla ja ylläpitää aivan kaikkea. Jumala varmasti toimii sellaisissakin paikoissa, joissa emme osaa sitä nähdä. Siitä huolimatta luojalla ja luodulla on selvä ero. Kaikki ei ole Jumalasta ja kaikki asiat eivät ole hänen tahtonsa mukaisia. Kristittyinä haluamme pyrkiä sitä kohti, mikä on lähtöisin Jumalasta ja mikä on hänen tahtonsa.

Jos maailmasta pyritään sellaisenaan tekemään kristillinen, kristillisyydestä tulee sellaisenaan maailmallinen. Kuka muistaisi vielä Paavalin sanat: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room. 12:2) Tällaiset kehotukset eivät ole pietististä poterosta ampumista, vaan kristillisen kirkon todellisuutta alusta alkaen.

Lutherilla oli hyvä ajatus siitä, että Jumalalla on salattu ja ilmoitettu tahto. Kristittyinä meidän on noudatettava Jumalan sanassaan ilmoittamaa tahtoa ja määriteltävä asiat sen mukaan. Voi olla, että Jumala salatussa tahdossaan toimii myös sellaisissa paikoissa, joissa emme osaa sitä nähdä, mutta se on Jumalan salattua toimintaa eikä meidän tule sitä tutkia, vaan kristinusko on määriteltävä Jumalan ilmoitetun tahdon mukaan.

Mentaaliakrobatian sijaan suosittelisin ihan sitä perinteistä tapaa tehdä koko kansasta kristittyjä eli kastamalla ja opettamalla. Kristinuskon opettamisen saralla meillä onkin harvinaisen suuri ja innostava tehtävä. Panostakaamme teologisten temppujen sijaan siihen.