Maallinen ja hengellinen kutsumus

 

Luterilaisen käsityksen mukaan hengellisen työn kutsumus on kohdillaan silloin, kun vocatio interna, sisäinen kutsu ja vocatio externa, ulkoinen kutsu, ovat tasapainossa. Sisäinen hengenpalo saa arviointinsa sen myötä, saako työ seurakunnan ulkoisen vahvistuksen. Voi olla myös ulkoinen kutsu työhön, joka käy kovin raskaaksi, jos ei ole sisäistä kutsua Jumalan työhön. Balanssi näissä tuo rauhan työhön.

Maallisessa työssä kutsun raamit luovat usein kiinnostus, lahjat ja tavoitteiden saavutettavuus. Luontaiset lahjat ovat Jumalan luomistyötä ja ne viitoittavat suuntaa työelämään.

Uuden Tien verkkolehti (ilmainen kuukausi)

Uskonpuhdistus toi Raamattuun palaamisen lisäksi ratkaisevan käänteen länsimaiseen käsitykseen työstä. Lutherin ajatus, että ”tavallinen työ”, tavallinen aherrus, on Jumalan antama kutsumus, jota tulee tehdä niin kuin se tehtäisiin Herralle, oikaisi vääristynyttä kutsumusajattelua. Käsitys, että todellinen Jumalaa palveleva työ tapahtuisi vain luostareissa, murtui. Se oli tervetullut muutos, sillä Lutherin aikana niissä eli 20-30 prosenttia väestöstä. Uskonpuhdistus korosti, että kaikki rehellinen työ on arvokasta ja siihen liittyy Jumalan kutsu. Töiden arvoa ei sanele tehtävän vaativuus tai hengellisyyden aste, vaan Jumalan kutsu.

Kutsumukseen on toki vedottu myös väärällä tavalla. Sen nimissä on vaadittu tyytymään osaansa, pyrkimättä muuttamaan epäterveitä olosuhteita. On saatettu myös vaatia epäinhimillistä panosta ja jaksamista, koska kyseessä on kutsumustyö. Tämän päivän hoitohenkilöstö voisi olla yksi esimerkki tästä. Töitä on lisäksi arvotettu väärin, niin että palvelutyötä tekevät harvoin kehtaavat käyttää työstään sanaa kutsumus, vaikka se olisi sitä mitä syvimmässä mielessä. Korona-aika näytti hienosti, kuinka tärkeää työtä tekevät matalapalkkaiset hoitajat tai tehdastyöläiset, joiden ylläpitämät koneet puskivat ulos kasvomaskeja kaikkien turvaksi. Ihmisten auttajat ansaitsisivat tunnustuksensa myös paremman palkan muodossa.

Työn arvostus on vaihdellut aikojen myötä. Korkeassa kurssissa on ollut milloin ammattimiehen kätten taito, milloin henkisen työn saavutukset. Vastakkainasettelu on kuitenkin täysin turhaa. Toimiva kokonaisuus syntyy eri osa-alueiden hyvästä yhteistyöstä.

Hengellisen työn saralla kaikilla kristityillä on jo kasteensa perusteella kutsu toimia Kristuksen todistajina. Kristuksen ruumiissa, seurakunnassa, on monenlaisia tehtäviä, mutta jokaista tarvitaan muurinaukkoon täyttämään paikkansa. Kukaan ei pysty korvaamaan toista ja jokainen puuttuva ”vartija” jättää aukon muuriin. Aivan upea on Paavalin opetus Korinttilaiskirjeessä ”Yksi ruumis, monta jäsentä.” (1. Kor 12:12-31) Ruumiissa on hyvin erilaisia jäseniä ja jokaisen jäsenen panosta tarvitaan. Paavali tuo näkyväksi jumalallisen arvojärjestyksen, kun hän kirjoittaa: ”… juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä.”

Jumalan valtakunnassa ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi, kun kaikkea viimein lopusta käsin arvioidaan. Käy ilmi, että tärkeimmät palvelijat eivät olleet näkyvimpiä, vaan uskollisimpia. He ovat niitä Yön kuningattaria, joiden kukintaa harvoin päästään todistamaan. Mutta Isä Jumala näkee, ja he saavat palkintonsa, jota eivät osanneet odottaa.

Teksti on Elämä-lehden 10/2021 pääkirjoitus