Lapseton Suomi marssii kohti häviämistään

 

Näin otsikoi muuan sanomalehti pääkirjoituksensa, kun vuoden 2019 kokonaishedelmällisyysluku oli juuri julkistettu. Kukaan ei arvannut edeltä käsin, että se olisi vain 1,35. (Kokonaishedelmällisyysluku tarkoittaa sitä lukua, jossa vauvojen lukumäärä on suhteutettu synnytysikäisten naisten lukumäärään. Sen pitäisi olla 2,1 että väkiluku pysyisi ennallaan.)

Ja nyt tuodaan eduskuntaan kansalaisaloite, joka tahtoisi aborttilakia muutettavaksi niin, että raskauden keskeytyksestä saisi päättää nainen yksinään 12. raskausviikkoon asti. Lääkärinlausunnon vaatimisen sanotaan loukkaavan naisen kehollista itsemääräämisoikeutta. Alkuraskauden keskeytys pitäisi aloitteen mukaan mahdollistaa myös terveydenhuollon yksiköissä tapahtuvaksi.

Sansa vuosisop neliö

Harvalle naiselle raskaudenkeskeytys lienee itsestään selvä vaihtoehto. Useimmat varmaan miettivät, voisivatko he ehkä sittenkin ottaa lapsen vastaan. Kasvattaa hänet yksin tai vaikkapa antaa adoptioon? Ja olemmehan me kaikki kuulleet niistä naisista, jotka katuvat aborttiaan katkerasti koko loppuikänsä, etenkin jolleivät tule enää koskaan raskaaksi.

Äärimmäisen harva katuu sitä, että synnytti lapsen, vaikka olikin ensin kahden vaiheilla. Alkuraskauden tunnemyrskyssä nainen ei välttämättä osaa ajatella päätöksensä kaikkia puolia kyllin syvällisesti. Siksi on katastrofaalista, jos hänen annetaan toimia hetken mielijohteesta ja päättää näin tärkeästä asiasta ihan yksin.

Olen kuullut Japanissa monta synnintunnustusta abortin ottaneiden naisten suusta. Myös ei-kristitty voi tuntea syvää katumusta syntymättömän lapsensa surmaamisesta. Luodessaan naisen Jumala asetti häneen voimakkaan lapsen suojelemisen vaiston. Syyllisyys abortista ei siis ole kristinuskon sivutuotetta, vaan jokaisen naisen myötäsyntyinen omantunnon ääni.

Omatahto-lakialoitteen takana ovat Ihmisoikeusliitto, Amnesty International, Väestöliitto, Naisjärjestöjen keskusliitto, Sexpo, Suomen gynekologiyhdistys ja Suomen kätilöliitto. Minä en voi muuta kuin kysyä: elämmekö me samassa maailmassa näiden yhdistysten ja liittojen kanssa? Mikä on sokaissut muuten ihan järkevien ihmisten silmät niin, etteivät he näe, mitä tekevät? Haluavatko he todella kaikkien näiden lasten kuolemaa? Haluavatko he kasvattaa aborttien määrää Suomessa? Onko maallamme enää varaa tällaiseen ihmiselämän tuhlaukseen? Väestö vanhenee vanhenemistaan, ja pian Suomi on vain yksi suuri vanhainkoti.

Sosiaalisin perustein myönnettävän aborttilain säätämisestä on nyt kulunut puoli vuosisataa. Tänä aikana on vähintään 700000 suomalaista on surmattu äitinsä kohtuun ja päälle tulevat heidän lapsensa ja lapsenlapsensa, jotka eivät koskaan nähneet päivänvaloa. En varmaan osu paljoa harhaan, jos sanon, että Suomesta puuttuu aborttilain vaikutuksesta toista miljoonaa alle 50-vuotiasta kansalaista.

Toista miljoonaa lasta on siis jäänyt syntymättä. Nämä lapset olisivat kasvaessaan täyttäneet lastentarhat, koulut, yliopistot ja työpaikat. Maaseutu ei autioituisi. Mitään hoitovajetta ei olisi päässyt syntymään, sillä nämä puuttuvat suomalaiset olisivat kyllä hoitaneet suuret ikäluokat kunnialla hautaan.

Jokainen noista 700 000 ihmistaimesta oli Jumalan kuvaksi luotu olento. ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps.139:16*.) Jumala itse oli suunnitellut kullekin heistä oman elämäntehtävänsä. Montako innovaatiota he olisivat keksineet? Millaisia kulttuuripersoonia heidän joukostaan olisi löytynyt? Siellä olisi ollut säveltäjiä, runoilijoita, tutkijoita, rakennusmestareita, opettajia, uusien sukupolvien äitejä ja isiä, sanalla sanoen: Suomen tulevaisuuden rakentajia.

Suomen asukasmäärä alkaa vähetä muutaman vuoden kuluttua. Se vähenisi jo nyt ilman maahanmuuttajia ja heidän lapsiaan. Vuosisadan puolivälissä maahanmuuttajille syntyy enemmän lapsia kuin kantasuomalaisille – ja kiitos Herralle jokaisesta heistä!

Voiko Suomen eduskunta tehdä sen virheen, että se hyväksyy Omatahto-lakialoitteen?