Lahjat jakoon

Kysyin kerran muutamalta nuorelta, kuinka he voisivat palvella seurakuntaa. He vastasivat: ”Emme mitenkään, koska emme osaa soittaa tai laulaa.” Vastaus oli surullinen ja toisaalta kovin ennalta-arvattava. Seurakunta taidetaan harmillisen usein ajatella suureksi showksi, jossa merkitystä on vain niillä, jotka ovat äänessä tai tekevät jotain näyttävää.

Ystäväpiirissä tilanne on jotakuinkin päinvastainen. Illanvietto onnistuu parhaiten, kun jokainen on oma itsensä ilman mitään suorituksia. Eivät kaverukset koskaan mieti, onko mahdollista viettää kiva ilta, vaikka kukaan ei osaisikaan soittaa tai laulaa. Yleensä mukavinta on juurikin niiden seurassa, jotka eivät tuo itseään liikaa esille. Paavali kirjoittaa pysäyttävästi:

Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. (1. Kor. 12:24-25)

Formulatallissa kymmenet ihmiset tekevät satoja ja tuhansia tunteja töitä, jotta yksi kaveri voi ajaa pari tuntia ympyrää. Silti vain sen kuskin nimi muistetaan, vaikka hänet voi vaihtaa milloin vain. Ilman taustatiimiä ja massiivista organisaatiota hän seisoisi tyhjän radan penkereellä potkimassa kiviä. Tai no … ei siellä olisi silloin edes sitä rataa.

Billy Graham julisti elämänsä aikana sadoille miljoonille ihmisille. Kuka seuraavista teki siis suurimman palveluksen evankeliumille: Billy Graham – vai se henkilö, joka kertoi Billy Grahamille Jeesuksesta – vai Billy Grahamin äiti, jonka ansiosta Billy sai elää ja kasvaa?

Seurakunnan opettajat, puhujat ja muut työntekijät saavat paljon peliaikaa ja näkyvyyttä. Mutta mitä hyötyä heistä on, jos he saarnaavat tyhjille seinille? Jos valittavissa on kaksi tilaisuutta, ja kummassakin on mielenkiintoinen puhuja, ainakin minä valitsen itse sen, missä on kiva porukka, missä saa jotain naposteltavaa, missä tilat ovat kunnossa ja siistinä, minne saa auton helpommin parkkiin… Ruumis on paljon muutakin kuin suu. Monesti ruumis voi paljon paremmin, kun suu välillä vaikenee.

Me seurakunnan työntekijät kyselemme usein, haluaisiko joku tulla tekemään jonkun meidän tiedossamme olevan vapaaehtoistehtävän. Se on ihan kelvollinen kysymys. Mutta vielä parempi kysymys on se, kun jokainen seurakuntalainen kysyy itseltään: Mitä lahjoja olen Jumalalta saanut? Olivat ne mitä tahansa – maallisia tai hengellisiä, laajoja tai yksityiskohtaisia, tuttuja tai yllättävän erilaisia – niin Jumala on antanut ne yhteiseksi hyväksi.

Me työntekijät olemme välillä hitaasti lämpeneviä, eikä meillä ole millään mahdollista tietää, mitä kaikkia lahjoja sinulla on. Seurakunnassa ei näet ole koskaan ollut juuri sinunlaistasi ihmistä. Ei siis ole olemassa mitään valmiiksi sinulle räätälöityä tehtävää.

Ole siis sitkeä ja uupumaton! Tarjoa lahjojasi käyttöön yhä uudelleen. Vielä kerran meillä työntekijöilläkin ymmärrys lisääntyy, ja pääset käyttämään lahjojasi juuri sinulle sopivalla paikalla omassa seurakunnassasi.

Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.