Kun Suomeen tulee sukupuolineutraali avioliittolaki

 

Itse olen sitä mieltä, että naisella pitää olla mahdollisuus päästä kaikkiin toimiin, mutta lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla, että tehtävään kuin tehtävään tulisi saada paras mahdollinen henkilö.

Paras ihminen edellä mainittuihinkin tehtäviin voi tietysti olla nainen – mutta ei häntä sukupuolensa takia pidä valita. Ja naiset voivat tehdä vääriäkin päätöksiä – siitä on hyvänä esimerkkinä kokoomuksen Jyväskylän puoluekokous. Nimenomaan naiset ajoivat siellä läpi sen, että kokoomus ottaa tavoitteekseen avioliittolain muuttamisen sukupuolineutraaliksi.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Tuntuu oudolta lukea kokoomuksen kotisivuilta, että puolue tahtoo säilyttää sen perinteisen ja arvokkaan henkisen, hengellisen ja aineellisen pääoman, jonka edeltävät sukupolvet ovat meille jättäneet.  Päätös sukupuolineutraalin avioliittolain edistämisestä saattaa ajaa juuri kokoomuksen ylistämän edellisen sukupolven jäseniä muiden puolueiden syliin.

Kokoomus tuntuu pitävän vaalivoittoaan liiankin selvänä, kun se voi heittää romukoppaan avioliittoinstituution ja siihen uskovat kannattajansa. Meille, jotka perinteistä avioliittokäsitystä vielä vaalimme, päätös on merkki siitä, että yhteiskunnassa on tapahtumassa muutos.

Kokoomuksen aloitteessa toki esitetään, että kirkossa voidaan vielä lainmuutoksen jälkeenkin säilyttää uskonnonvapaus ja päättää itsenäisesti samaa sukupuolta olevien vihkimisestä tai vihkimättä jättämisestä. Kirkolliskokouksessa istuneena voin kuitenkin panna pääni pantiksi, että joku ministeri tulee sinne rivien välistä kertomaan, miten asia kannattaisi päättää, jotta valtion maksama yhteisövero säilyy. Sitten Kirkkohallituksen virkamiehet valiokunnissa ohjaavatkin päätöksentekoa oikeaan suuntaan.

Toinen skenaario voisi olla kirkko, jonka piispat aktiivisesti vastustaisivat sukupuolineutraalia avioliittoa.

Uskon kuitenkin, että kaikki viimeaikaiset valinnat kuitenkin rohkaisevat eduskuntaa jo muutaman vuoden päästä tekemään päätöksen sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisestä. Jos Suomessa on viiden vuoden päästä sukupuolineutraali avioliittolaki, niin viimeistään kymmenen vuoden päästä sukupuolineutraali siunauskaava on kirkollisten toimitusten kirjassa – eikä siitä sen jälkeen pappi saa edes omaantuntoon vedoten kieltäytyä.

Suomen kirkossa päättäjät ovat jakaantuneet suhtautumisessaan sukupuolineutraaliin avioliittolakiin kahtia. Tämä oli selvästi nähtävissä tiukoissa piispanvaaleissa, joissa vastaehdokkaat edustivat juuri tässä kysymyksessä erilaista linjaa.

Nyt kaikkien perinteistä avioliittoa kunnioittavien ja perinteisen kristillisyyden olemassaolon oikeutusta toivovien pitäisi yhdistyä ja lähteä vaikuttamanaan olemalla mukana seurakuntavaaleissa. Seurakuntaneuvoston jäsenet valitsevat ensi vuonna kirkolliskokousedustajat. Kirkolliskokouksen koostumus vaikuttaa suuresti siihen, millainen kirkko tulevaisuudessa on.

Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)