Kun Jumala kasvattaa

 

Minä pelkään Jumalaa. Valitettavasti en aina siinä merkityksessä, mitä Sananlaskujen kirjassa todetaan: ”Herran pelko on viisauden alku.” (Sananl. 9:10) Minun pelkoni on usein sitä, että epäilen Jumalan sotkevan ja sorkkivan hienoja elämäni suunnitelmia ihan vain koulutusmielessä.

Pelkoni ei ole aiheeton, koska omasta skeptisestä näkökulmastani tarkasteltuna niin on käynyt jo liian monesti. Olen tarpeettoman monta kertaa puinut nyrkkiä taivaaseen manaten, että kiitos nyt tästäkin taas. Sinä, jolla on kaikki langat käsissäsi, voisitko vetää niistä tai toisinaan jättää vetämättä, kiitos!

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Monta kertaa olen jälkikäteen huomannut, kuinka Jumalan suunnitelma oli lopulta parempi kuin minun kaavailuni. Tosin sen verran kapinoin, että se stressi, jonka jumalallinen väliintulo aiheutti, tasasi puntit siten, että helpommalla olisin päässyt, kun olisin saanut toimia tahtoni mukaan.

Ymmärrän hyvin, että yhtä vähän kuin osaisin luoda virtahevon, yhtä vähän pystyn näkemään niin kuin Jumala näkee. Joissain tapauksissa hänen viisautensa saattaa paljastua vasta kuolinvuoteella tahi taivaassa. Mutta siitä johtuen Jumalan viisaus näyttääkin sitten koko elämän mittaiselta piinalta täältä maan tomun tasalta katseltuna. Eihän se auta kuin tyytyä osaansa ja pelätä, mitä seuraavaksi tulee.

Kaikkein suurin pelkoni on, että Jumala haluaa muuttaa minut sellaiseksi, jota en enää itsekään tunnista. Pelkään Jumalan hengellistä väkivaltaa. Pitäisikö minun yhtäkkiä olla jotain muuta kuin olen – tällainen kaavamainen ja opillinen kristitty? Esimerkiksi kaavoja särkevän karismaattisuuden kanssa tekemisissä ollessani koen, että kaikki tuki viedään pois jalkojen alta, ja pitäisi vain roikkua tukastaan pilven reunassa.

Ehkä Hengen johdatuksessa kulkeva ihminen kokee puolestaan, että hänen pitäisi ahtautua johonkin järkeilyn laatikkoon, jos hän olisi tekemisissä sellaisen joukon kanssa, jossa itse koen oloni kotoisaksi. Niin tai näin, muuttumisen pelko on valtavan suuri pelko.

Kun Raamattua katsotaan, ei olisi syytä maalailla piruja seinille. Ihmiset kokivat Jeesuksen seurassa toisaalta valtavan suuria mullistuksia, ja toisaalta mitään ei muuttunut. Tilanne on vähän niin kuin armeijassa opin: Suomalainen sotilas ei koskaan peräänny. Hän korkeintaan kääntyy 180 astetta, ja etenee jälleen.

Paavali oli kiivas ja äärimmäinen kristittyjen vainoaja. Damaskoksen tiellä tuli täyskäännös. Sen jälkeen hän samalla innolla ja kiivaudella julisti sanomaa Jeesuksesta. Kaikki muuttui, ja mitään ei muuttunut. Elämän tarkoitus kääntyi päinvastaiseksi, mutta sen toteuttamiseen sopi erinomaisesti se luonne, joka Paavalilla oli ollut syntymästään asti.

Pietari näyttäytyi aluksi touhottavana tilan ottajana. Kompurointeja tuli Jeesuksen seuraamisen alkutaipaleella, mutta vielä enemmän sen lopussa. Juuri sellaista rohkeaa aloitteentekijää Jeesus tarvitsi apostolien johtajaksi. Kaikki muuttui, ja mitään ei muuttunut.

En minäkään ole vielä joutunut toteamaan, että olisin Jumalan koulujen jälkeen eri ihminen. Olen oppinut asioita niin, että voin sanoa kaiken muuttuneen. Ja lopulta mitään ei ole muuttunut. Viisas sanonta kuuluu: Kun Jumala kasvattaa, hän haluaa tehdä meistä sellaisia, jollaisiksi meidät on luotu.