Kolme kärsimyksen kulmaa

 

Ihmiskuntaa askarruttaa ratkaisematon kysymys. Miten Jumala voi olla sekä hyvä että kaikkivaltias, kun maailmassa on kärsimystä? Haluaako Jumala sittenkin pitää yllä pahuutta? Vai onko hänen voimansa niin vähäinen, ettei hän kykene sitä poistamaan? Kukaan ei osaa vastata tähän. Minäkin rohkenen pöyhiä aihetta vain siksi, että klassisen kysymyksen äärellä kristittyjen erilaisuus korostuu kiehtovalla tavalla.

Käytännöllisen ihmisläheiset kristityt ovat sitä mieltä, että Jumala on hyvä, mutta hän ei käytä kaikkivaltiuttaan ihmisen vapaata tahtoa vastaan. Elämä on annettu elettäväksi, eikä ihmisen kuulu olla ohjelmoitu robotti. Jumala on kyllä ohjeillaan piirtänyt elämälle hyvät suuntaviivat, mutta valitettavasti rakkaudettomat ihmiset kylvävät ympärilleen sitä kurjuutta, jota ovat itsekin kokeneet. Kärsimys jatkuu niin kauan kuin ihmiset tekevät pahaa.

Missioforum osa 1 2vkoa

Opillisesti suuntautuneet kristityt tarkastelevat kärsimystä Jumalan määrittelemien lainalaisuuksien kautta. Jumala on hyvä, mutta hän ei voi käyttää kaikkivaltiuttaan, jos hän joutuisi rikkomaan sääntöjä, jotka on itse laatinut. Jo paratiisissa Jumala sanoi: ”Sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.” Lankeemuksesta asti ihmiskunta on kuulunut kivulle ja kuolemalle. Kärsimys jatkuu, koska synti vaikuttaa elämässä.

Karismaattiset kristityt näkevät hengellisen taistelun. Jumala on hyvä, mutta hänellä on arkkivihollinen, joka haluaa iskeä kapuloita rattaisiin. Saatana ei voi tuhota Jumalaa, niinpä ainoa tapa tehdä vahinkoa, on tuhota Jumalalle rakkaita ihmisiä. Jumala ei aiheuta pahoja asioita, mutta hän sallii Paholaiselle liikkumatilaa. Kärsimys jatkuu, koska vasta maailmanlopussa pimeyden joukot heitetään kadotukseen.

Yhteistä näille kolmelle ratkaisumallille on, että ne pitävät tiukasti kiinni Jumalan hyvyydestä ja pyrkivät selittämään, miksi Jumala ei käytä kaikkivaltiuttaan. Kaikesta päätellen on helpompi sietää ajatus Jumalan rajoitetusta vallasta kuin Jumalan rajallisesta hyvyydestä. Olisi pelottavaa, jos universumin suurin voima kykenisi tekemään pahalta tuntuvia asioita.

Kärsimisen kokemusasiantuntija Job ei pelännyt tätä näkökulmaa. Hän ei syyttänyt ihmisiä pahuudesta, vaikka sabalaiset ja kaldealaiset varastivat hänen karjansa. Hän ei syyttänyt syntiä aiheuttajaksi, kun Jumalan tuli iski taivaasta tuhoten lisää hänen omaisuuttaan. Hän ei syyttänyt edes Paholaista, jonka juonittelu vei lapset ja terveyden. Job tiesi, kenen valta on suurempi kuin Saatanan, synnin ja maailman valta. Hän väitti, että kaiken takana oli Jumala.

Job oli oikeassa. Jumalakin kehui, että Job oli puhunut hänestä totta. Mutta Jumala myös näkee jotain, mitä ihminen ei näe. Siksi Job sai moitteita, että puhui vailla ymmärrystä.

Sama tilanne on tietenkin kolmella kärsimyksen ongelman ratkaisumallilla. Ne kaikki tavoittavat jonkin puolen totuudesta, mutta jokainen ajattelumalli jää yksinään vajaaksi. Lähimmäksi totuutta päästään katselemalla yhtä aikaa kaikkia niitä totuuden murusia, joita eri näkökulmat sisältävät.

Kyseistä toimintatapaa kannattaa laajentaa yksittäisten teologisten kysymysten lisäksi myös kristittyjen yhteyden suuntaan: Olet ymmärtänyt jotain aivan oikein, mutta yksinäsi et tajua läheskään kaikkea.