Kesä kaikilla – maisema mielessä

 

Siitä on vain muutama kuukausi, kun olimme keskellä lumikinoksia. Muistatko ne valtavan kovat pakkaset, häikäisevän kauniin lumisen maiseman, joka oli kuin postikortista?

Muistatko ne valtavat lumikasat pihoilla, teillä ja katoilla? Loputtomalta tuntuvan talven – ja katso, nyt on kesä kaikilla.

Kalenterivuosi 2023 – Lähdemedia

Vuoden ajat yllättävät suomalaisen aina. Miten paljon me odotammekaan kesää. Ja miten me rakastamme syksyn värejä, talven pakkasia ja uuden kevään heräämistä.

Minulla on kotona kirja, jossa on 12 valokuvaa. Kuvat on otettu yhdestä ja samasta paikasta jokaisen kuun puolessa välissä tarkalleen samaan aikaan. Kuvista näkee, miten maisema muuttuu ja on erilainen eri vuoden aikoina.

Maisemat piirtyvät mieleemme eri tavoin. Useimmat meistä muistavat lapsuuden kotimaiseman. Muistamme, miten kaikki näytti pienenä suuremmalta.

Muistan lapsuuden kotini vieressä olevan metsän ja siellä olevan kiven. Miten se lapsena tuntui niin valtavan suurelta.

Kotiseudulla ja maisemalla on meille merkitys. Ihmisellä voi olla rakkaus omaa kotiseutua ja -maataan kohtaan. Myös Raamatun ihmisten kirjoituksista huokuu rakkaus omaan maahan. Monet Raamatun kirjoittajat luettelevat useita heille tärkeitä paikkakuntia ja niiden nimiä.

Jokainen voi miettiä elämäänsä paikkojen kautta. Itselleni paikat nimeltä Nuppulinna, Linjamäki, Kellokoski, Jokela, Tuusula, Myrskylä, Helsingin Kallio, Vammala, Ristiinan Vitsiälä, Parikanniemi, Joutseno, Merihaka, Oulunkylän Patola, Savitaipaleen Suomalansaari, Vantaan Pähkinärinne ja nyt Savonlinnan Kellarpelto ja Ritalanmäki tuovat mieleen oman elämänhistoriaani ja perheemme historiaan kuuluvia paikkoja.

Nämä ovat olleet myös lapsillemme rakkaita paikkoja. Paikkoja, joiden maisema on syöpynyt mieleen.

Vietimme perheenä 15 kesää pienellä mökillä Savitaipaleella Saimaan rannalla aina siihen asti, kunnes muutimme Savonlinnaan. Tuo pieni vaatimaton mökki, sen kaunis ranta ja paikat tulivat meille rakkaiksi.

Kun muutimme Etelä-Suomesta Savonlinnaan järven rannalle, murrosikäisten lasten käynnit mökillä vähenivät. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata aikuistuneissa lapsissa, kuinka mökin kauneus, rauhallisuus ja vaatimattomuus olivat jääneet heidän mieleensä. 

Tein viime kesänä kotiseutumatkan Tuusulaan, jossa kävin ensin katsomassa lapsuuden kotia, äidin kuoleman jälkeen asumattomaksi jäänyttä taloa. Samalla matkalla kävin katsomassa alakoulujeni pihoja Linjamäessä, isän ja äidin hautaa Kellokoskella, lapsuuteni ja nuoruuteni leiripaikkoja Rusutjärven rannalla sekä monia muita mieleeni jääneitä paikkoja.

Minulla matkalla mukana koiramme – keskikokoinen villakoira Roope, joka oli käynyt edellisen kerran äitini kodin luona kuusi vuotta aikaisemmin. Kun avasin auton oven, koira juoksi heti tyhjän talon ovelle. Hän muisti kuuden vuoden taakse, aikaan, jona äitini avasi koiralle oven.

Maisema jää mieleen. Kuten sekin, mitä eräs lentokapteeni sanoi muutama vuosi sitten kesäkuun alussa, kun olin laskeutumassa Savonlinnan lentokentälle. Kapteeni kuulutti meille matkustajille: ”Arvoisat savonlinnalaiset, katsokaa, miten kauniissa kaupungissa te saatte asua…” Se jäi pysyvästi mieleen.

Mitä, jos tänä kesänä katsoisit, miten kauniissa maassa sinä saat asua?