Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Kalliolle kukkulalle?

 

Jos on nähnyt Uuden-Seelannin ja Australian, on nähnyt myös Tasmanian. Ei siis mitään uutta. Täällä on myös kevät ja kaikkein kauneinta mitä olen nähnyt, on kukkivat tulppaanipellot. Ihan kuin olisin Hollannissa. Näky on sinistä taivasta ja merta vasten huikaisevan kaunis. Kuin sateenkaari lepäisi hetken töistään.

Jollakin täytyy olla tosi hyvät suhteet ylöspäin, koska juuri kun poistuin Uudesta-Seelannista, alkoi uusi maanjäristys. Selvisin edellisestä, koska en ollut ehtinyt maahan ja nyt tästä, kun olin juuri irtautunut maasta. Mutta voin kertoa, että näkemäni Christchurch kaupungin edellisen maanjäristyksen jälkeen, tuli paha mieli. Talot olivat kärsineet, kirkot kallellaan ja jotkut rakennukset tuhoutuneet täysin maantasalle. Haitissa ollut maanjäristys oli samansuuruinen kuin Uudessa-Seelannissa ollut ensimmäinen. Haitissa tuhoutui melkein kaikki. Uudessa- Seelannissa vain paikallisesti, mutta siellä missä tuhoja oli, ne näyttivät pahoilta.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Tulee vain mieleen, millaiselle perustukselle talosi rakennat, sitä paremmin se selviytyy kaaoksesta. Haitissa rakennukset eivät olleet niin hyvää tekoa kuin Uudessa-Seelannissa ja tuhot olivat sen mukaiset. Surullista, mutta tälläistä tapahtuu koko ajan ympäri maailmaa. Katastrofeja. Olivatpa ne sitten henkilökohtaisia tai suuremmassa mittakaavassa tapahtuvia, ne ovat usein miten tuntuvia.

Minun on tarkistettava minne ja miten itse olen taloni rakentanut. Kalliolle vai huojuvalle kukkulalle?

Ensi viikolla saavun Kiinan metallitiikerin vuoteen. Jätän länsimaisen kulttuurin ja aloitan tutkimusmatkan Aasiaan.

Nauttikaa kirpeästä syksystä!