Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kaikki tiedetään, tieto katoaa ja mitään ei muisteta

 

Tieto, se katoaa…

Elokuvassa Blader Runner 2049 kuvataan maailmaa, jossa elektromagneettinen pulssi tms. on hävittänyt lähes kaikki tiedostot. Jäljellä ”blackoutia” edeltävältä ajalta on vain muutama valokuva ja jokin käsin kirjoitettu arkisto – sekä muistot, joiden luotettavuus tai epäluotettavuus on yksi elokuvan kantavia teemoja.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Tieto katoaa

Tietoa on maailmassa enemmän kuin koskaan. Kaikenlaisen tiedon määrä kasvaa järjetöntä vauhtia: tieteellinen tieto lisääntyy, paljolla TV-sarjojen tekemisellä ei ole loppua ja meistä kuluttajista kerätty data lisääntyy järjettömästi. Esineiden internet tekee jääkaapeista ja älyvesipulloista tiedontuottajia. Kaikki tallentuu jonnekin – tai sitten ei. Maailman kaikki englanninkielinen kirjallisuus lie jo digitoitu, maailman kadut kuvattu ja päämme hiuksetkin luetut. Ja niin valtavasti tietoa on ulottuvillamme. Tiedon määrä räjähtää. Tiedonhallinnan ja -käsittelyn merkitys on korostuu.

Ja samaan aikaan kaiken tiedon säilyminen on aina vaan huterammalla pohjalla.

Tiedon säilyttämisen mahdottomuus on vaivannut ihmiskuntaa aina Alexandrian kirjaston palon päivien. Vai paloiko se, sitäkään ei kukaan tunnu tietävän.

Aikuisuuteen on varttumassa sukupolvi, joka ei ole koskaan nähnyt korppua…

Meidän aikaamme lähempänä on tuskailu erilaisten digitaalisten formaattien ja tallennusvälineiden kanssa. Minä kasvoin c-kasettien, vinyylien ja lerppujen maailmassa. Aikuisuuteen on varttumassa sukupolvi, joka ei ole koskaan edes nähnyt korppua – sukupolvi, jolle tiedonsiirto on langatonta, joka ei ole nähnyt ja käsin kosketellut sitä, missä tieto on, kuunnellut lerppuaseman lonksuntaa ja vanhan kovalevyn rauhoittavaa rohinaa… ja odottanut tietoa.

Kenties arkistoissa on tiedostomuotoja, joita mikään laite maailmassa ei enää osaa lukea. Ne ovat jälkipolville digitaalisia hieroglyfejä – paitsi vielä vaikeammin ratkaistavia, jos ei ole edes laitetta, millä niitä lukea. Tai sopivaa liitintä. Nekin pitää mokomat keksiä joka toinen vuosi uusiksi.

Tieto – se paisuu ja paisuttaa

Kiekot, nauhat, lerput, korput, cd:t, dvd:t, usb-tikut … pilvi. 

Pilvessä kaikki tieto on läsnä, lähempänä meitä kuin haluaisimmekaan, silti tavoittamattomissa ja vailla paikkaa.

Tieto lävistää meidät joka hetki kaikkialta suuntautuvana sähkömagneettisena säteilynä, joka sisältää gigatavuittain tv-sarjoja, musiikkia, puheluita, luentoja, WhatsApp -viestejä ja Tinder-svaippauksia. Järjetöntä biljoonista nanokokoisista nollista ja ykkösistä koostuvaa aalto-hiukkasmössöä, jonka merkitys voi sen vastaanottajalle olla elämän tai kuoleman kysymys, tai hetken pako todellisuudesta.

Kysymys siitä, mikä edes on tietämisen arvoista, on tämän kohinan keskellä entistä relevantimpi. Oleellisten asioiden erottamisen tärkeys korostuu.

Mitään emme muista…

Esikirjallisissa kulttuureissa tärkeimmät tarinat siirtyivät eteenpäin suullisessa muodossa sukupolvelta toiselle. Joidenkin elämäntehtävä oli muistaa. Kirjoitustaito keksittiin ja kulttuuri alkoi muuttua. Siitä asti ihminen lie kokenut tuskaa tiedon katoamisesta.

Kaikki tallennusvälineet ja formaatit ovat osoittautuneet epäluotettaviksi. Mooseksen saamat kiviset laintaulut varastettiin temppelistä jo vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua…

Rooman sivilisaation rapauduttua tiedon, so. antiikin kirjallisen sivistyksen säilyminen ei ollut itsestäänselvää. Paljon meille on silti säilynyt, kiitos mm. munkkien. Raamatun tekstien kopiointi pilkuntarkasti oli juutalaisten ja myöhemmin munkkien ehdoton kunnia-asia. Yhden rabbin tai munkin elämäntyö saattoi olla muutama kopioitu kirja. Elämän työ.

Jos tieto joskus oli valtaa, nyt se on arvotonta.

Yhtäkkiä kaikki tieto on tullut ulottuvillemme ilmaiseksi: viihdettä, tietoa, viisautta, valeuutisia, pornoa ja merkityksettömyyttä. Maailman parhaiden professorien ja asiantuntijoiden luentoja löytyy aiheesta kuin aiheesta netissä – ilmaiseksi. Kaikki on ulottuvillamme ja siksi mitään ei oikeastaan tarvitse tietää. Tiedon ja tietämisen arvo lähestyy asymptoottisesti nollaa. Jos tieto joskus oli valtaa, nyt se on lähes arvotonta.

Ja mitään ei tarvitse enää muistaa, ei edes parhaan ystävän puhelinnumeroa.

Blackout

Kun eräänä päivänä tiedon virta katkeaa, mitä meistä jää? Löydämmekö kotiin ilman kännykän navigaattoria? Muistammeko edes omaa nimeämme? Mitä enää osaamme?

Millaiseen tiedonhallintajärjestelmään palaamme? Kenties käsin kirjoittamisen taito palaa arvoonsa. Tosin pidemmän päälle sekin voi olla vaikeaaa. Kuten Milton Friedman totesi, kukaan meistä ei osaisi valmistaa edes lyijykynää…

Palaamme taas muistamiseen.

Miespolvet vaipuvat unholaan….

Isoisovanhemmistamme olemme ehkä kuulleet jotain kerrottavan, ehkä muistamme heidän nimensä ja tiedämme, mistä kylästä he tulivat. Kenties jäljellä on joku kirje, valokuva tai sotamuisto.

Ihmisen osa on tulla unohdetuksi – ja niistäkin, joista jotain vielä vuosisatojen jälkeen kirjoitetaan historiankirjoissa, suuren osan elämän hedelmä oli hyvin kyseenalainen. ”Unohtumattomia sankareita” on perin vähän. Ehkä sinä voit olla heistä yksi?

”Minä en sinua unohda…”

Pelkäämme unohduksiin painumista. Siksi jotkut meistä rakentavat itselleen erilaisia ”muistomerkkejä”. Toiset tavoittelevat pitkää ikää hinnalla millä hyvänsä. Toki jätämme muistijälkiä toistemme mieleen.

Unohtuminen olisi varsin lohduton ajatus, jos siinä olisi kaikki. Hyvä uutinen on siinä, että Jumala ei unohda meistä yhtäkään. Emmekä jää häneltä huomaamatta.

”Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut…”

”Hänelle pimeys on kuin kirkas valo… Hän tietää sen, minkä pimeys peittää.”

Ajankohtaiseen kysymykseen yksityisyydensuojasta Raamatun näkökulma on varsin epäkorrekti: Jumala tietää ja näkee kaiken: Hän tietää sinun ajatuksesi jo kaukaa, kuulee senkin, mitä vuoteessasi puhut, tuntee sydämesi ajatukset ja asenteet…

Kaikki mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili. 

Ajatus on yht’aikaa lohdullinen ja pelottava. Lievästi sanottuna.

Äärimmäisen pelottavaa se olisi, ellei Jumala päättäisi myös unohtaa. Hyvä uutinen on, että hänellä on ”valikoiva muisti” – sinun eduksesi.

”Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa, enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään.”

Syntisi ja virheesi voit tuoda Jumalalle unohdettavaksi.

Sillä Hänelle sinä olet unohtumaton.

 

kuva. Kim Gorga on Unsplash.com