Käänny takaisin, jos mahdollista

 

Papin elinikäisenä tehtävänä on uusien puheenaiheiden metsästäminen. Silmät ja korvat täytyy pitää auki, sillä koskaan ei tiedä milloin uusi saarnanaihe kävelee vastaan.

Uusin löytöni tuijotti minua useiden viikkojen ajan auton kojelaudan päältä. Se katseli minua tietä näyttäen ja puhuen rauhallisella äänellä. ”Käänny takasin, jos mahdollista”, oli sen tavallisin repliikki. Ja minähän tottelin, ja taas oltiin turvallisesti perillä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Navigaattorin tavassa puhua on paljon oppimista. Moniko avioliittokin pelastuisi, jos etupenkillä mies rauhallisesti sanoisi vaimolleen pieleen menneen reittivalinnan jälkeen:” Käänny takaisin, jos mahdollista.” Todellisuus on monissa peltilehmissä kuitenkin karumpi. Rumia kirosanoja en viitsi tähän kirjoittaa.

Kristinuskon ydinsanomaankin kuuluu erottamattomasti suunnistaminen ja tie. Jeesus puhui itsestään tienä, jota seuraamalla taivaan portit aukeavat. Jos suunta on välillä hukassa, Jeesus kehottaa meitä katsomaan ristiä, ja kompassi päivittyy automaattisesti.

Jeesuksen suhtautumisessa ihmisen elämään ja navigaattorin ohjeistuksessa on jotain hyvin samankaltaista. Vaikka emme kulkisikaan suunniteltua reittiä kohti päämäärää, on aina uusi tie tarjolla sitä etsivälle. Jeesus näyttää uuden tien yhtä lempeästi ja määrätietoisesti kuin navigaattori. Jeesusta ja navigaattoria eivät kiinnosta käytetyn matkan pituus tai mahdolliset harhatiet. Molemmat opastavat meitä sinnikkäästi kohti päämäärää ilman nalkutusta ja rumia sanoja.

Kun mietiskelee vaikkapa tulevan kesän lomamatkoja, on hyvä muistaa, että lomassa parasta on matka eikä välttämättä se päämäärä minne oltiin menossa. Yhdessä matkustaminen ja lähellä oleminen ovat tämän maanpäällisen vaelluksen tärkeimpiä haasteita.

Taivasmatkailun haasteet ovat toisenlaiset. Taivasmatkailussa ei niinkään kiinnitetä huomiota elämässä tapahtuneisiin virheisiin tai onnistumisiin. Hyvät teot naapuria, kulkukoiraa tai kummityttöä kohtaan ovat tärkeitä, mutta olennaisinta on se, että rikkinäisenä ja huononakin ihmisenä saa uskoa Jumalan rakkauteen ja armoon. Se usko avaa iankaikkisen elämän portit.

Uskon, että matkustamiseen on kätketty suuri viisaus elämän tarkoituksesta. Ihminen on tasapainoinen ja onnellinen, jos on ymmärtänyt maanpäällisen matkustamisen ja taivasmatkailun eron. Maanpäällisessä matkailussa on olennaista tämän ajan säännöt ja niiden noudattaminen. Säännöt ja lait on annettu elämän suojelemiseksi.

Taivasmatkailussa maanpäällistä elämää ei ole tarkoitus suojella. Siksi pelkillä sääntöjen noudattamisilla ei taivaaseen ole asiaa. Ikuisen elämän tiellä on vain yksi tehtävä: Oivaltaa, että Jumala on nähnyt minut koko rumuudessani ja rakastaa minua silti. Tätä oivallusta kutsutaan evankeliumiksi.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)