Israel syypää Iranin aggressioon? – Vastaus HS:n vieraskynälle

 

Israelissa Suomen suurlähettiläänä vuosina 1998-2003 toiminut Pasi Patokallio kirjoitti 29.12. hämmentävän vieraskynäkirjoituksen Helsingin Sanomissa otsikolla Israelin ja Iranin vihanpito kärjistää Lähi-idän kriisiä.

Otsikon jälkeen tuleva ingressi kertoo paljon kirjoittajan maailmankuvasta: Vaikka Israelilla on syytä huoleen Iranin suunnalla, Israel on myös omilla toimillaan tarpeettomasti kiristänyt maiden välisiä suhteitaLuettuani tekstin ja otettuani hetken happea päätin saman tien kirjoittaa vastineen suurlähettiläs Patokalliolle, mutta Israel-vastaiselle linjalleen uskollisena Hesari ei julkaissut sitä. Tästä syystä päätin julkaista sen blogissani.

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

Jos googlaat ”moniääninen media” tai ”moniarvoinen media”, löydät jopa satoja päätoimittajien ja median edustajien sitaatteja, joissa he peräänkuuluttavat näitä arvoja medioihinsa. Käytännössä nämä adjektiivit ovat kuitenkin totaalista sanahelinää, jolla ei ole todellisuuden kanssa juuri mitään tekemistä.

Kehityksen taustalla on suomalaisen toimittajakunnan muuttuminen yhä punavihreämmäksi ja arvoliberaalimmaksi, mikä tuli esiin mm. vuonna 2015 Tampereen yliopistolla tehdyssä tutkimuksessa, jossa selvitettiin koulutusalan yhteyttä opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon.  Kyselyyn vastasi 44 yliopiston journalistiikan ja viestinnän opiskelijaa, joista 47,7 % ilmoitti äänestävänsä vihreitä, 27,3 % vasemmistoliittoa ja 11,4 % SDP:tä. Kokoomusta äänestäisi 4,5 % vastaajista, ja saman verran keskustaa. Perussuomalaisia tai kristillisdemokraatteja ei ilmoittanut äänestävänsä kukaan.

Ville Mäkilän vuonna 2020 Turun Ammattikorkeakoululle tekemä opinnäytetyö ”Kenen joukoissa seisot?” vahvistaa kehityksen, joskin Turun suunnalla tilanne on hieman moniarvoisempi kuin Tampereella:

”Vastauksissa ilmenee, että suurin osa journalismin opiskelijoista kannattaa vasemmistolaisia ja liberaaleja arvoja. Kysymyksessä ”Mitä eduskuntapuoluetta äänestäisit, jos vaalit olisivat nyt?” 31 prosenttia vastaajista ilmoitti äänestävänsä vihreitä ja 26 prosenttia vasemmistoliittoa. Kokoomusta kannatti yhdeksän prosenttia, SDP:tä kahdeksan prosenttia ja perussuomalaisia kuusi prosenttia vastaajista. Liike Nytiä kannatti kaksi prosenttia vastaajista ja ruotsalaista kansanpuoluetta yksi prosentti. Yksikään vastaaja ei ilmoittanut äänestävänsä keskustaa tai kristillisdemokraatteja.”

Näiden tutkimusten pohjalta ei siis ole ihme, jos suomalainen media vaikuttaa yhä yksiäänisemmältä. Kristinusko, perinteiset perhe- ym. arvot ja Israel-ystävyys eivät enää juurikaan mahdu ”maailman vapaimman lehdistön” sivuille, eivät edes mielipidesivuille.

Mutta, seuraavassa vastaukseni suurlähettiläs Pasi Patokalliolle:

Israel ei ole syyllinen Iranin aggressioon

Suurlähettiläs Pasi Patokallio loi 29.12. julkaistussa kirjoituksessaan hämmentävän kuvan Iranin ja Israelin välisistä jännitteistä, ikään kuin osapuolet olisivat tasapuolisesti syypäitä tilanteen eskaloitumiseen. Tai jos sota syttyisi, se itse asiassa olisi Israelin syy.

Patokallio kirjoittaa Iranin uhkailujen Israelin tuhoamisesta olevan pääasiallisesti varoituksia vastatoimista, jos Israel hyökkäisi Iraniin ensin. Tämä ei pidä paikkaansa. Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen myötä Iran katkaisi diplomaattisuhteensa Israeliin ja alkoi esittää vihamielisiä näkemyksiä Israelista, jota se on nimittänyt milloin syöpäkasvaimeksi, pieneksi saatanaksi jne.

Kymmenien vuosien ajan kansainväliset uutistoimistot ovat uutisoineet Iranin korkeimpien hengellisten, poliittisten ja sotilasjohtajien uhkauksista tuhota Israel. Iranin armeijan tiedottaja prikaatinkenraali Abolfazl Shekarchi ilmoitti marraskuun lopulla, ettei Iran peräänny milliäkään tavoitteestaan tuhota Israel. Iranissa ilmestyvä Tehran Times julkaisi 14.12. Israelin kartan, johon oli merkitty kohteet, joihin Iran tulisi iskemään.

Patokallio vähättelee Iranin uhkaa ja pitää Israelin reaktioita ylimitoitettuna, todeten etteivät maat edes ole rajanaapureita. Suurlähettiläs jättää kertomatta, että Iran on vuosikausia rahoittanut Israelin pohjoisrajalla Libanonissa toimivaa Hizbollah-terroristijärjestöä, jonka hallussa on Israelin puolustusvoimien mukaan tällä hetkellä jopa 150 000 rakettia suunnattuna Israeliin. Mainitsematta myös jää, että Gazassa toimiva, jatkuvasti Israelin siviilikohteisiin raketein ja polttopalloin iskevä terroristijärjestö Hamas, joka ilmoittaa tavoitteekseen juutalaisvaltion tuhoamisen, on vuosikausia saanut huomattavaa taloudellista ja sotilaallista tukea Iranilta.

Osallistuin huhtikuussa 2017 Israelin valtiolliseen holokaustin muistojuhlaan Yad Vashemin holokaustikeskuksessa Jerusalemissa. Kuunnellessani pääministeri Benjamin Netanyahun puhetta, ymmärsin Israelin – maailman ainoan juutalaisvaltion ja Lähi-idän ainoan demokratian – turvallisuusdoktriinin ytimen: ”historia on opettanut meidät ottamaan tosissamme kansaamme kohdistuvat uhkaukset, ja teemme kaikkemme, ettei se toistuisi.”

Holokaustin käsittämättömän laajuuden paljastuttua 1945 maailman johtajat sanoivat yhteen ääneen “never again – ei enää koskaan”. Nyt kun Iran pyrkii toistamaan holokaustin, syylliseksi esitetäänkin Israelia.

Häpeällistä.

Risto Huvila
Puheenjohtaja, Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry
Varapuheenjohtaja, Holokaustin uhrien muisto ry