Hyvä uutinen kaukaisesta maasta

 

Muistatko H.C. Andersenin sadun satakielestä? Pienestä, harmaasta linnusta, joka asui Kiinan keisarin suuren puutarhan kätköissä, metsässä syvän järven rannalla, ja lauloi niin kauniisti, että keisarin silmiin tuli kyyneleet. Ja kun vanha keisari lepäsi kylmänä ja kalpeana vuoteellaan ja kuolema istui raskaana hänen rintansa päällä, tuli satakieli ja lauloi hänen ikkunallaan niin suloisesti, että kuolema alkoi kaivata takaisin omaan puutarhaansa ja nousi ja lähti pois. Mutta satakieli lauloi, ja sen laulua kuunnellen keisari vaipui lempeään uneen ja heräsi terveenä ja voimissaan.

Tänä aamuna kuulin sen – varovaisen tirskahduksen, kun pieni laulaja availi ääntään. Se oli kuin se ensimmäinen tunnusteleva puhallus, kun soittaja pitkän tauon jälkeen ottaa instrumenttinsa ja varovasti, kuin kuunnellen, puhaltaa siihen. Soiko se vielä niin kuin ennen? Onko taito tallella niin kuin ennen? Lähteekö sydämeni mukaan soittoon, niin kuin se lähti ennen?

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Ääni hiipi korviini unen läpi raollaan olevasta ikkunasta. Samassa olin hereillä, ja kesä täytti huoneen. Muistin tuulen ja valon ja auringon. Näin värit ja varjot ja tunsin tuoksut. Ja linnut! Kuulin niiden siipien suhinan, kun ne pyrähtelivät touhuissaan puusta toiseen. Ja niiden äänet, jotka uskollisesti, aamu aamun jälkeen julistavat elämän voittoa. Valkoinen kuolema, joka talvella on painavana hiljaisuutena kaiken yllä, on poissa, ja pysyy poissa koko suloisen kesän ajan. Nyt me elämme ja ahkeroimme ja iloitsemme ja rakastamme jokaisen hetken, kuin se olisi viimeisemme!

Se oli vain pieni viserrys, vain tahti tai puolikas. Mutta se kirkasti aamuni ja valaisi päiväni. Se oli kuin hyvä uutinen kaukaisesta maasta: talven valta murtuu, kevät on tulossa. Jaksa vielä hetki, se on jo melkein täällä.

Kuin raikas vesi uupuneelle on hyvä uutinen kaukaisesta maasta. Sananlaskujen kirja 25:25