Huomenna, huomenna vaan ei tänään.

 

Kun te siellä Suomessa nautitte (ko?) kovista helteistä, minä taas tuskailen Argentiinassa keskellä kylmyyttä. Täällä on satanut lunta ja pakkasta on ollut enemmän kuin vuosiin. Ei paljoa, mutta tähän ilmastoon suhteellisen paljon. Tänään minun pitäisi ylittää bussilla Andien vuoristo ja suunnata Santiagoon, Chileen. Matka bussilla kestää 20 tuntia. Kun säästöbudjetilla mennään, niin jossainhan se sitten näkyy, mutta en valita. Bussista näkee maisemat paremmin kuin korkealta lentokoneesta.

Kyseinen linja-auto yritys sanoi, että bussi lähtee, jos lunta ei ole satanut liikaa. Muuten: ”Manjana”, he vain totesivat. Toivotaan siis parasta.

Perheniemi evankelista-neliö vkot27.-28.

Manjana – ajattelu on kovin tyypillistä latinalaiselle kulttuurille. Skandinaavina minua hieman oudoksuttaa tuollainen ”saamattomuus” , koska länsimaisessa kulttuurissa kaiken tekemisen ja olemisen tulisi olla hyödyllistä, taloudellista, eteenpäin suuntaavaa, tehokastaa ja tuottavaa. Suomalainen keksii keinot, jolla ei menetetä maksavia asiakkaita ja pyrkii korvaamaan jollaintapaa asiakkailleen sattuneet menetykset tai vahingot. Meillä on myös hyvin hoidetut vakuutukset, joihin voimme luottaa monissakin odottamattomissa tilanteissa. Mutta latinalaisessa kulttuurissa ajattelu ei toimi tällä tavalla.

Vaatekaupassa myyjä sukii omaa tukkaansa peilin ääressä ja antaa asiakkaa odottaa, kunnes hän on valmis palvelemaan. Ravintolassa tarjoilija juttelee kollegalleen ensin asiansa loppuun, ennenkuin hänelle tulee mieleen kiiruhtaa asiakkaan luokse. Täällä on sääntöjä, mutta tuntuu siltä, kuin poikkeukset määräisivät arjen. Jos heillä ei ole kiire, niin mihin minulla sitten on, joudun välillä kysymään itseltäni ihan tosissaan.

Sopivassa määrin manjana ajattelu voisi tasapainoittaa myös länsimaista ajattelua. Auttaisiko se meitä enemmän löytämään aikaa itselle ja toisillemme? Vähentäisikö se stressiä ja syyllisyyttä? Masennuksia ja lääkeiden käyttöä? Ehkä. Silloin meillä luultavasti olisi toisenlaisia ongelmia. Eivät ongelmat ihmiselämästä taida loppua – ne vain muuttavat muotoaan? Raamattuhan sanoo, että jokaiselle päivälle on murheensa. Mihin siis niistä koskaan pääsen?

Kaikesta huolimatta mina jatkan matkaani. Ehkä tänään tai huomenna saavutan seuraavan määränpääni. Kaipaan lämpöä, joten en jää pidemmäksi aikaa Chileen, vaan suunnistan kohti mystistä Pääsiäissaarta.