Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Mista moinen valitus?

 

   Bussissa istuskellessani kuulin muiden ihmisten jutustelua, siitä kuinka ulkona on liian kuuma, eikä siellä pysty olemaan. Olen myös huomannut että facebookin ’statukset’ täyttyvät kuumuus-valitteluista. Talvisin monet taas odottavat kesän helteitä ja valittavat kylmyydestä. Mikä ihmisiä vaivaa? Ei oikein mikään tunnu kelpaavan.

   Uskon että ihmiset vain haluavat keksiä aiheita valittamiseen eikä Taivaan iskä ole varmastikkaan kovin iloinen jatkuvasta valittamisesta. Jumala on antanut meille lämpimiä vaatteita, joita pukea kylminä ilmoina sekä hellevaatteita kesäksi. Myös syksyksi ja kevääksi on sopivia vaatteita. Miksi siis valitus? Sehän on vain hienoa, että saamme nauttia erilaisista säistä. Varmasti Jumala on surullinen siitä, että hänen luomuksesta valitellaan, eikä mikään oikein kelpaa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

   Joten ainakin itse aion yrittää pitää valitukset poissa säällä kuin säällä ja nauttia juuri siitä ilmasta, joka meille on siksi päiväksi luoto. Jumala varmasti tietää meitä kaikkia paremmin, mikä sää sopii kuhunkin päivään parhaiten. Joten nyt, kun on vielä kesää jäljellä, nauttikaa helteistä ja viettäkää ikimuistoista kesää!!