Kansainväliset esiintymislavat, kipeät menetykset ja vaikeat ihmissuhteet ovat muovanneet Monica Aspelundin elämää. Kahdeksankymmentävuotiaalle laulajalle tärkeintä on kuitenkin se, minkä hän löysi vuonna 1987: usko Jeesukseen Kristukseen.
Monica Aspelundin elämä oli hiuskarvan varassa jo kolmen viikon ikäisenä, kun hän sairastui vakavasti hinkuyskään. Hän selvisi, mutta muutamaa vuotta myöhemmin perhettä kohtasi menetys, joka muutti kaiken. Monican seitsemänvuotias isoveli Per-Erik (lempinimeltään Pecki) hukkui uintiretkellä.
– Veljeni kuolema jätti pysyvän jäljen koko perheeseemme. Vanhempani eivät oikein osanneet käsitellä suruaan. Muistan nuo hetket edelleen hämmästyttävän elävästi, vaikka olin tapahtumahetkellä vasta kaksivuotias, Monica kertoo.
Vaasassa varttuneen Monican musikaaliset lahjat tulivat esiin jo varhain, mutta koulussa ne eivät suinkaan herättäneet ihailua tai kannustusta. Päinvastoin, hänen lahjakkuutensa synnytti kateutta, joka purkautui julmana kiusaamisena. Erityisen kipeäksi kokemuksen teki se, että nöyryyttäminen tapahtui opettajien johdolla. Sen sijaan, että nämä olisivat tukeneet lahjakasta oppilastaan, he näyttivät itse esimerkkiä, johon koulutoverit yltyivät mukaan.
– Jotta sen ymmärtäisi, täytyy tuntea sen ajan pohjalaista mentaliteettia. Siellä vallitsi vahvasti ajatus, että älä vain luule olevasi jotakin.
Kaikesta huolimatta Monican musiikillinen ura käynnistyi varhain. Vain 12–13-vuotiaana hän voitti Pohjanmaalla järjestettyjä iskelmälaulukilpailuja ja esiintyi tanssiorkestereiden solistina paikallisilla tanssilavoilla. Neljätoistavuotiaana hän teki ensilevytyksensä Katso kenguru loikkaa, mikä oli tuon ajan Vaasan kokoisessa kaupungissa melkoinen sensaatio.
Menestys ei parantanut sisäisiä haavoja
1970-luvulla Monican ura alkoi saada kansainvälisiä mittasuhteita. Hän lauloi ruotsalaisessa Family Four -yhtyeessä ja aloitti myöhemmin yhteistyön kapellimestari Aarno Ranisen kanssa. Vuosikymmeneen mahtuivat uran suuret läpimurrot, mutta myös syvästi haavoittavia kokemuksia. Erityisesti yhteistyötä Ranisen kanssa hän kuvaa henkisesti raskaaksi jaksoksi.
Vuonna 1977 Monica edusti Suomea Euroviisuissa Lapponialla. Seuraavana vuonna hän voitti Rostockin Menschen und Meer -laulukilpailun kappaleella Kultaa – hopeaa. Euroviisut toivat Monicalle kansainvälistä tunnettuutta ja veivät hänet lukuisille esiintymismatkoille Kaukoitään, muun muassa Japaniin, sekä Neuvostoliittoon ja Karibian risteilyaluksille. Koulukiusatusta pohjalaistytöstä oli tullut kansainvälisesti tunnettu laulaja. Aplodit eivät kuitenkaan poistaneet lapsuuden haavoja tai ihmissuhteiden pettymyksiä. Eikä menestys vastannut hänen syvimpiin kysymyksiinsä.
Ratkaiseva käänne tapahtui elokuussa 1987 Billy Grahamin kokouksessa Helsingin Olympiastadionilla. Monica tuli uskoon. Jeesuksesta tuli hänen elämänsä tärkein kantava voima, ja usko alkoi vaikuttaa myös siihen, mitä hän halusi laulajana välittää.
Kaikkien laulujen taakse hän ei enää asetu
Tunnetuin esimerkki muutoksesta on Lapponia. Monica kirjoitti itse laulun suomenkieliset sanat, mutta uskoontulonsa jälkeen hän ei ole suostunut esittämään sitä alkuperäisessä muodossaan. Sanoituksen viittaukset Lapin noitaan ja shamanismiin ovat jyrkässä ristiriidassa hänen vakaumuksensa kanssa.
– Minut käytännössä määrättiin kirjoittamaan lauluun sanat, joissa piti olla jotakin suomalaiskansallista. Niinpä aiheeksi valikoitui Lappi. Vierastin sitä sanoitusta jo silloin, kun kirjoitin sen.
Monicalle musiikkiin liittyy vastuu. Kaunis melodia tai houkutteleva esiintymistilaisuus ei riitä perusteeksi laulaa sanoja, joiden takana hän ei voi kristittynä seistä.
Usko on myös synnyttänyt uutta musiikkia. Erityisen puhutteleva esimerkki tästä on hänen vuonna 1994 kirjoittamansa englanninkielinen laulu Who Are You?, jonka alkuperäiseksi nimeksi oli tarkoitus tulla EU – Who Are You?
– Kirjoitin tämän laulun ennen vuoden 1994 kansanäänestystä, jolloin Suomessa päätettiin Euroopan unioniin liittymisestä, Monica kertoo.
Laulun innoittajina olivat Raamatun Danielin kirja ja Ilmestyskirja, joiden profetiat lopun ajoista ovat askarruttaneet kristittyjä vuosisatojen ajan. Monica halusi nostaa esiin kysymyksen, jota hän piti tuolloin erityisen ajankohtaisena: Voisiko Euroopan unionilla olla jokin rooli Raamatun lopun aikoja koskevien profetioiden toteutumisessa?
Lähes kolme vuosikymmentä syntymisensä jälkeen laulu sai uuden elämän, kun se julkaistiin Monican vuonna 2021 ilmestyneellä albumilla Even Till the End. Kappale on kuunneltavissa myös YouTubessa.
Anteeksianto vapauttaa katkeruudesta
Monican vuonna 1965 solmima avioliitto rakennusmestari Christian Holmin kanssa päättyi eroon 1980-luvun alussa. Vaikka eri oli luonnollisesti pettymys, niin katkeruuden sijaan hän näkee liiton tärkeimmän hedelmän.
– Saimme yhteisen poikamme Peter Andreasin vuonna 1981. Uskon hänen olleen liittomme syvin tarkoitus. Hänen kauttaan elämäämme on tullut myös kaksi taimea: prinssi ja prinsessa.
Eron jälkeen Monica jäi poikansa yksinhuoltajaksi ja muutti vuonna 1983 Floridaan, missä vierähti lähes kolmekymmentä vuotta. Elämänsä tärkeimpiin oppitunteihin Monica lukee anteeksiantamisen. Hän ei silti väitä olevansa siinä valmis. Haavat ovat olleet syviä, ja niiden käsitteleminen on vienyt aikaa.
– Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta siihen voi oppia suhtautumaan uudella tavalla.
Hänelle anteeksianto ei merkitse väärien tekojen hyväksymistä, vaan vapautumista katkeruuden taakasta ja oikeuden jättämistä Jumalalle. Ihminen ei näe toisen sydämeen eikä voi ottaa Jumalan paikkaa tuomarina.
Anteeksiantoa ei myöskään voi pakottaa. Joskus tarvitaan pitkä matka, jonka aikana Jumala tekee työtään ihmisen sisimmässä. Monica kertoo löytäneensä tämän kautta rauhaa, jota ei nuorempana olisi osannut kuvitella.
– Meidän kutsumuksemme ei ole tuomita, vaan rakastaa.
Perisynti tarvitsee ratkaisun
Monican mielestä rakkauteen kuuluu myös rohkeus puhua iankaikkisuudesta. Hänen sydämellään on ihminen, joka elää pysähtymättä miettimään, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Siksi Monica haluaa ottaa kantaa ajatukseen, että jokainen päätyisi automaattisesti taivaaseen. Hänen Raamatun ymmärryksensä mukaan näin ei suinkaan ole.
– Me synnymme tähän maailmaan syntiin langenneen ihmiskunnan jäseninä. Siksi meidän on tehtävä tietoinen päätös suunnan vaihtamisesta: käännyttävä pois maailman tieltä vaihtamalla tämän maailman ruhtinas Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Miksi juuri Jeesuksen luo, moni saattaa kysyä. Onhan näitä uskontoja mistä valita kuin voileipäpöydästä.
– Koska ainoastaan Jeesus on armon nimessä vapaaehtoisesti kantanut meille kuuluvan tuomion, maksanut syntivelkamme sekä ylösnousemuksellaan voittanut kuoleman. Kaikki muut ”jumalat” ovat yhä haudoisssaan eivätkä voi pelastaa kärpästäkään. Sen sijaan me saamme nousta peukalokyydillä mukaan Hänen voittoonsa – jos se vain meille sopii.
Monica muistuttaa Jeesuksen varoituksista hengellistä eksytystä vastaan ja kehottaa valitsemaan elämän. Hänen mielestään seuraavan raamatunkohdan pitäisi näkyä kaikkialla kissankokoisin kirjaimin: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)
– Siksi olkaamme viisaita ja pitäkäämme kiinni Hänestä, joka yksin johtaa iankaikkiseen elämään. Kenelle tämä ei sovi, jää sidotuksi syntiinsä ja Jeesuksen kallis sovitustyö jää hänen kohdallaan turhaksi. Koen olevani Jumalan edessä vastuussa siitä, etten vaikene tästä asiasta, Monica julistaa.
Elämäntarina, joka pysäytti kertojansakin
Monica on kertonut vaiheistaan ja uskostaan hiljattain ilmestyneessä elämäkerrassaan Par Avion – Monica Aspelund: Elämä, ura ja usko (Väyläkirjat). Valmiin käsikirjoituksen lukeminen oli hänelle voimakas kokemus.
– Kun luin omaa elämäntarinaani ikään kuin ulkopuolisen silmin, minusta tuntui kuin olisin ollut keskellä jotakin hurjaa action-elokuvaa. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka paljon yhteen ihmiselämään voikaan mahtua.
Kaiken kokemansa jälkeen Monica katsoo tulevaisuuteen toiveikkaasti. Maailman levottomuutta hän tarkastelee Raamatun profetioiden valossa, mutta toivon perustana on Jeesuksen lupaus valmistaa omilleen sija Isän kodissa ja palata noutamaan heidät luokseen.
Siksi Monica toivoo, että edes yksi ihminen löytäisi hänen elämäntarinansa kautta tien Jeesuksen luo. Katse ulottuu kuitenkin tätä elämää pidemmälle, sillä hänen suurin toivonsa on siinä iankaikkisen elämän lupauksessa, jonka Jeesus on omilleen antanut.
– Toivottavasti saamme siis vielä kohdata – täällä maan päällä tai kerran taivaallisessa kodissa, jonne Hän on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.
