Thorleif Johansson on tehnyt pitkän uran viestinnän alan vahvana vaikuttajana. Tiukan kristillisen kotikasvatuksen saaneesta helsinkiläispojasta kasvoi avarasti ajatteleva, laajasti verkostoitunut toimittaja ja innovatiivinen järjestötoimija.
Thorleif Johansson, tuttavallisemmin Tusse, vietti lapsuutensa Helsingin Punavuoressa eli Rööperissä. Oppikoulunsa hän kävi Ressussa. Vanhempien lisäksi perheeseen kuului yksi veli.
– Isä oli Frenckellin kirjapainossa valokuvaajana ja sivunvalmistuksen ammattilaisena. Sittemmin hän perusti oman yrityksen.
Koti oli Tussen mukaan tiukan kristillinen, ja seurakunnan tilaisuuksissa käytiin useita kertoja viikossa.
– Sieltä haettiin myös käyttäytymisnormit, ja niistä poikkeaminen tuotti joskus rangaistuksiakin, Tusse kertoo.
Ajan tapoihin kuuluneista kasvatusotteista huolimatta Tussen kokemuksen mukaan koti oli turvallinen.
– Täysraittiina ympäristönä esimerkiksi alkoholin aiheuttamaa kodin hajoamista ei tarvinnut pelätä.
Kesät saaressa loivat elämälle pohjan
Erityisellä lämmöllä Johansson muistelee kesälomia, jotka siihen aikaan kestivät kolme kuukautta, kesäkuun alusta elokuun loppuun.
– Vietimme ne meren saaristossa, kaukana kaikesta koohotuksesta. Ei sähköä, ei radiota, ei sanomalehteä – vain lintujen laulu, meren tyrskyt ja illan pimetessä Petromax-öljylamppu. Kerran viikossa mantereelle hakemaan kovaa Ylhäisten näkkileipää, voita siihen päälle ja mukaan vähän leikkeleitä. Maito haettiin kalastajalta naapurista ja kalat ongittiin merestä.
Nuo lapsuuden kiireettömät kesät jättivät Johanssoniin lähtemättömän jäljen, rakkauden luontoon ja mereen.
– Aamulla aurinko nousi voidakseen illalla taas laskea. Ja päivän mittaan oli kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää: taivaalla lentävä kalasääski, meren rannalla rantakivien välissä sukelteleva rantakäärme tai karhunputken lehdelle munia laskeva ritariperhonen. Turvallisuus, ajattomuus ja yhteys luontoon antoivat levollisen pohjan, jolle rakentaa.
Biokemististä media-ammattilaiseksi
Aikanaan Johansson päätyi media-alalle, mutta sitä edelsi kouluttautuminen biokemistiksi ja työskentely Lastentautien Tutkimussäätiössä.
Armeija-aika 26-vuotiaana avasi kuitenkin alueen, joka johti aivan uudelle ammatilliselle uralle.
– Varusmiespappina toiminut, nykyinen teologian tohtori Martti Kola pyysi minua kirjoittamaan varusmiesten QUSO-lehteen. Ja minä kirjoitin ikivanhalla Triumph-kirjoituskoneella monistuskoneen vahapohjille. Niitä vahaksia käyttämällä me kirjuritoverini Jaakko Tuomikosken kanssa monistimme lehdykäisiä joitakin satoja kappaleita, Tusse kuvaa ensimmäisiä askeliaan toimittajan uralla.
– Lehden tekeminen oli siinä määrin kivaa, että varusmiespalveluksen jälkeen päätin harjoitella sitä lisää. Tuo harjoittelu jatkuu yhä, Tusse naurahtaa.
Vuonna 1974 toimittajana aloittanut Johansson on nähnyt alalla tapahtuneen pitkän sarjan teknisiä mullistuksia, joita hän kuvaa näin:
– Latojan ammattikunta katosi sivunvalmistuksen sähköistyessä, teksti alkoi livahdella taittoon suoraan kirjoittajalta, värien hallinta muuttui, osa painokoneista digitalisoitui.
Parikanniemen viestinnän taustavaikuttajana Johansson on toiminut vuodesta 2012 alkaen. Hän on ollut esimerkiksi tämän Kontti-lehden luoja ja suunnittelija. Vaikka sähköi-nen viestintä on tätä päivää, hän pitää printtilehteä edelleen merkityksellisenä ja käyttäjäystävällisenä viestimenä.
– Lehti on käyttöliittymänä sujuva ja nopea. Miten paljon nopeammin voikaan siirtyä lehden loppusivuilta vaikkapa alkusivuille voidakseen tarkistaa jonkin juuri lukemaansa sen sijaan, että räpläisi eessun taassun mobiilin näytöllä näkemättä ja tajuamatta edes sitä kokonaisuutta, johon etsitty sisältö liittyy, Tusse selvittää.
Parikanniemen Kontti -lehden entinen ja nykyinen taittaja, Thorleif Johansson ja Meiju Bonsdorff, pitämässä palaveria Sunny Bayssa, Johanssonin kantaravintolassa Helsingissä. Taittajanvaihdos tapahtui vuonna 2017, mutta edelleen Tusse vaikuttaa lehden toimitusneuvostossa. Myös hänen ottamiaan kuvia nähdään usein lehden sivuilla. Kuva Teuvo. V. Riikonen.
Lions-klubilaiselle jokainen lapsi on tärkeä
Uransa aikana Johansson on ollut tekemisissä monien eri kristillisten yhteisöjen kanssa. Helluntaiherätyksestä luterilaiseen kirkkoon siirtynyt, helluntailaisten kustannusliikkeessä uransa aloittanut, Kotimaa-konsernissa kehitysjohtajana pitkään toiminut ja Sana-lehden toimituspäällikkönä ahkeroinut Tusse vaikuttaa edelleen esimerkiksi Lions-klubissa.
– Lions Club Vantaankoski-Vandaforsen, johon olen kuulunut 30 vuotta, haluaa tuottaa lapsille ja nuorille hyvää. Klubimme on järjestänyt vuodesta 1963 keväisin Nappulakisat, joissa toista sataa natiaista hiihtää oman ikäkautensa latuja. Ja se kannattaa, sillä jokainen lapsi palkitaan!
Tätä kylätapahtumaa on Johanssonin lisäksi toteuttamassa lähes neljäkymmentä klubin jäsentä. Hiihtokilpailun lisäksi niissä on tarjolla muun muassa makkaranpaistoa, poniratsastusta ja tutustuminen VPK:n jännittävään paloautoon.
– Lisäksi me teemme paljon muutakin. Viemme vastaanottokodin lapset Linnanmäelle, ostamme heille joululahjoja, luemme lapsille koulussa satuja, ohjaamme elämänsä ensimmäisinä koulupäivinä pikku natiaisia liikennevaloissa ja tienristeyksissä. Varttuneemmille viemme Katriinan sairaalaan joulukuuset, Tusse kuvaa klubinsa aktiivista toimintaa.
Ateriayhteys auttaa yhteyksien luomisessa
Omassa toiminnassaan Johansson on pyrkinyt olemaan sillanrakentaja ja yhteyksien luoja, ja on siinä myös onnistunut.
– Sillan rakentamisessa uskon ateriayhteyteen. Hyvän ruuan ja juoman ääressä olen käynyt lukemattomia keskusteluja vaikeistakin asioista. Niistä ei tehdä pöytäkirjoja eikä aina edes muistioita. Niiden sisällöistä ei myöskään kerrota sivullisille, Tusse kuvaa tapaa, jolla hän on onnistunut luomaan laajan ja toimivan verkoston.
” Vahvojakin tunteita herättävistä asioista on lempeämpää keskustella läsnä ollen”
– Niissä ei tarvitse edustaa ketään, ei edes itseään. Mutta niissä kohdataan. Siksi ne toimivat niin hyvin. Ja on hyvä muistaa: läheltä on vaikea lyödä lujaa. Vahvojakin tunteita herättävistä asioista on lempeämpää keskustella läsnä ollen kuin kaukaa ampuen. Sote on tästä hyvä esimerkki.
Kymmeniä matkoja Ilmestyskirjan saarelle
Yksi Johanssonille merkityksellinen paikka on Kreikan saari Pátmos, jonne hän on johtanut vuosien mittaan yli neljäkymmentä ryhmää.
– Saari on minulle kuin toinen koti, ja noiden ryhmien myötä olen voinut jakaa omia kokemuksiani ja tuntojani toisille, Tusse kertoo.
– Pátmos on tärkeä siksi, että Johannes kirjoitti – kirjoitutti – siellä Ilmestyskirjan, joka on synnyttänyt valtavan määrän teologiaa, kirjallisuutta, tai-detta, elokuvia, musiikkia…
Myös valokuvaus on Johanssonille tärkeää, ja Kontissakin on usein nähty hänen ottamiaan kuvia haastateltavista.
– Valokuvaajan poikana tuo viehtymys taitaa olla geneettistä. Tällä hetkellä huolestuttaa, että samalla kun nykyinen mobiiliaika tuottaa valtavasti kuvia ne myös katoavat. Niiden sisältämä historia haihtuu sillä hetkellä, kun nettipalvelimen muisti sanoo tilt-talt tai palvelun tarjoaja lopettaa.
Johansson on julkaissut myös useita kirjoja. Yksi niistä on yhdessä Teuvo V. Riikosen kanssa toteutettu Matka jonka sain (Katharos 2008, Parikanniemen Ystävät 2013). Siinä on Riikosen tekstit ja Johanssonin kuvat Patmoksen saarelta.
Johansson on elänyt monivaiheisen ja rikkaan elämän, josta riittäisi paljon kerrottavaa sekä sen varrella opittua syvällistä elämänviisautta ammennettavaksi. Kun häneltä kysyy, onko hän harkinnut muistelmiensa kirjoittamista, saa tussemaisen vastauksen:
– Olen harkinnut enkä kirjoita. Tunnen itseni, ja sellaisena kirjoittaisin siitä itselleni ko-vinkin suosiollisen. Kertomuksen siitä, miten ihmeellinen olisin voinut olla. En ollut. Ja siksi en sitä kirjoita.
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä 2026.
