Kansanlähetyspäiviä (KLP) Ryttylässä on toteuttamassa ennätysmäärä vapaaehtoisia vastuunkantajia. Heidän ansiostaan viikonlopun tapahtuman valmistelut ovat edenneet etuajassa.
Rakkaudesta lajiin
Yksi konkreettisestikin isoa vastuuta kantavista vapaaehtoisista on telttamestari Juha Alenius, jonka johdolla juhlateltta nostettiin harjakorkeuteen. Hänen lisäkseen telttamestareina toimivat Juho Savolainen ja Roope Seppänen. Kolmikko on saanut koulutuksen teltan käyttöön Suomen helluntaiherätyksen Iso Kirja -opistolla Keuruulla.
– Tosi tehokasta porukkaa oli pystytystalkoissa. Ennätysajassa saimme teltan pystyyn. Huomasin, että mukana oli tuttuja kasvoja, joten he ovat olleet mukana aiemminkin.

Alenius kantaa toista vuotta telttamestarin vastuuta. Hän tietää jo kokemuksesta, että jos on hyvä sää, eikä tuule kovasti, niin rento viikonloppu on tulossa.
– Kansanlähetyspäivät ovat minulle tärkeä tapahtuma ja niitä on mukava olla rakentamassa. Rakkaudesta lajiin tätä tekee, Alenius toteaa.
Aikataulusta edellä
Tapahtumakoordinaattori Laura Kuusisto kertoo, että Kansanlähetyspäiviä edeltävällä talkooleirillä ja viikonlopun aikana erilaisissa vastuissa toimii noin 600 henkeä.
– Täällä on todella yhdessä tekemisen meininkiä. Olemme aikataulusta edellä! Erityisesti olen iloinnut siitä, että mukana on paljon eri-ikäisiä ihmisiä, jotka ovat ottaneet vapaata työstään, jotta pääsevät juuri tänne auttamaan.
– Yhtään ei pelota, etteikö ensi vuonna selvitä nelipäiväisen KLP:n järjestelyistä, niin hyvin kaikki on mennyt. Olen niin kiitollinen, Laura Kuusisto iloitsee.
Teemana Kristus kanssamme
Kansanlähetyspäivien teemana 3. – 5.7.2026 on Kristus kanssamme. Toiminnanjohtaja Daniel Nummelan mukaan teema muistuttaa siitä, että Kristus on luvannut olla omiensa kanssa aina maailman loppuun saakka.
– Jokainen ihminen saa turvata elämänsä Jeesukseen. Kun elämme hänen yhteydessään, meille käy aina lopulta hyvin, hän sanoo.
Tapahtuman ohjelmassa Raamattu on isosti esillä. Kristus-teemaisia raamattuopetuksia on kaiken kaikkiaan ohjelmassa kaksitoista. Aiheesta opettavat muun muassa tapahtuman ulkomainen vieras, Norjan luterilaisen lähetysliiton pääsihteeri Gunnar Bråthen.
Chariots Gospelkuoro & Big Band lauantain pääkonsertissa
Musiikilla on kesäjuhlilla erityinen merkitys. Pelkästään lauantain juhlaohjelmassa on useita artisteja. Kansanlähetyksen nuorisotyöstä tuttu laulaja ja lyömäsoitinimitaattori Ismo Vettenranta on tehnyt lauluja elämästä ja uskosta jo useamman vuosikymmenen ajan. Lauantaipäivän levynjulkistuskeikalla kuullaan, miltä laulut kuulostavat, kun tarttuviin sävelmiin ja hienoihin yksityiskohtiin on lisätty ammattimuusikoiden mauste.
Lauantai-illan pääkonsertissa lavan täyttää energinen Chariots Gospelkuoro & Big Band. Yhteiskristillisen kokoonpanon musiikissa kohtaavat soul-, funk-, jazz-, rock- ja lattarivaikutteet. Konsertin teemana on Sammumaton rakkaus, jota Laulujen laulun mukaan ”eivät suuret vedet voi sammuttaa eikä virran tulva viedä mukanaan”. Raamatunkohtaa avaavat Leif ja Irene Nummela.
Nuorten tapahtumapaikalla nähdään vielä iltamyöhällä Lassila Ensemble, Terapia- ja TERA-bändien klassikkobiisejä akustisemmalla otteella soittava kokoonpano.
Odotetuin ohjelmaosuus kokee muodonmuutoksen
Kautta vuosien suosituin ohjelmaosuus sekä paikan päällä että striimissä on ollut toiminnanjohtajan ajankohtaispuhe ”Polttopisteessä”. Tänä vuonna Kansanlähetyksen tilannetta ja tulevaisuutta analysoiva ja linjaava katsaus kokee muutoksen: Kansanlähetyksen toiminnanjohtaja Daniel Nummelan lisäksi lavalle nousee juniori- ja nuorisotyön aluekoordinaattori Toni Kokkonen.
Sanna Myllärinen
Anne Lepikko

