Kansanedustaja Ville Valkosen (kok.) mielestä hyvinvointivaltion ydin säilyy 8-11 miljardin sopeutustoimien jälkeenkin. Hyvinvointivaltion tutkija Riku Luostari on puolestaan eniten huolissaan yhteiskunnan marginaalissa elävien tulevaisuudesta.
Suomi velkaantuu ennennäkemätöntä vauhtia. On tehtäviä mittavia säästöjä, mutta mihin ne kohdistetaan? Onko vaarana, että menetämme hyvinvointivaltion peruspilarit?
Nämä kysymykset puhuttivat Radio Dein Viikon debatissa keskiviikkona, kun toimittaja Mari Turusen vieraina studiossa olivat kokoomuksen kansanedustaja ja velkajarruryhmän pj. Ville Valkonen ja hyvinvointivaltiota tutkiva historioitsija Riku Luostari.
Molemmat debatistit halusivat aluksi asettaa hyvinvointivaltion kehityksen ja sen tulevaisuuden laajempaan perspektiiviin.
– Kansainvälisesti ja historiallisesti Suomi on äärimmäisen upea yhteiskunta. Todella pieni osa maailman väestöstä saa elää näin hienossa maassa, pohjusti Ville Valkonen.
Hän muistutti, että suurelle osalle ihmiskuntaa laajan terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja koulutuksen tarjoava turvallinen ja vakaa yhteiskunta on yhä täysin saavuttamattomissa.
– Samoin on hyvä muistaa historiallisesti, että Suomi oli 1800-luvulla viimeinen Länsi-Euroopan viimeinen maa, missä oli laaja nälänhätä.
Valkosen mukaan nykyisestä hyvinvoinnista kukaan ei halua palata menneeseen tilanteeseen, mutta pian 20 vuotta on ylläpidetty nykyistä menorakennetta velaksi.
– Se on tie, joka päättyy joka tapauksessa jossain vaiheessa. Ja se on epäoikeudenmukaista tuleville suomalaisille.
Ei rikki, vaan välttämätön
Riku Luostari puolestaan kyseenalaisti ajatuksen, että velkaantuminen olisi hyvinvointivaltion vika.
– On totta, että pääomaliikkeiden kansainvälistymisen ja muun myötä veropohja on merkittävästi heikentynyt verrattuna siihen, mitä se oli toisen maailmansodan jälkeisen järjestelmän aikana.
– Mutta onko se hyvinvointivaltion vika? Sanoisin, että hyvinvointivaltio ei ole rikki, vaan niin, että se [hyvinvointivaltio] on välttämätön.
Valkonen oli samaa mieltä siinä, että taustatekijät on hyvä huomioida hyvinvointivaltion tulevaisuutta tarkastellessa. Euroopassa riehuu nyt suursota ja globaalisti suurvaltajännitteet ovat korkeammalla kuin kertaakaan kylmän sodan päättymisen jälkeen.
– Suomen haasteet valtion menojen ja tulojen tasapainon suhteen ovat kuitenkin olleet nähtävissä jo 2000-luvun alusta saakka, viimeistään vuodesta 2008, josta lähtien on tehty alijäämäistä valtion budjettia.
– Näin ollen on ilmiselvää, että tässä on rakenteellinen epätasapaino.
Miten käy heikoimpien?
Orpon nykyinen hallitus on tehnyt sopeutustoimia nettona noin 4-5 miljardia, eikä aina niin kivuttomasti. Jatkossa säästötarpeen on sanottu olevan tuplasti enemmän.
Onko hyvinvointivaltio siis menossa romukoppaan?
Luostari toivoo, että avattaisiin keskustelulla ensin se, mitä tarkoitetaan kun puhutaan hyvinvointivaltion ytimestä.
– Meillä on koulutus- ja työttömyystukijärjestelmät, tulonsiirrot, eläkkeet ja kaikki muutkin jotka ovat jossain määrin välttämättömiä jotta moderni palkkatyö- ja korkean tuottavuuden yhteiskunta voi pyöriä.
Luostaria huolettaa yhteiskunnan heikoimpien ryhmien selviäminen. Hän ei usko, että se, että ihmiset voivat käydä töissä sen sijaan että heidän pitäisi olla kotona hoitamassa läheisiään tai se, etteikö valtio pystyisi tarjoamaan korkeatasoista koulutusta, olisi katoamassa.
– Mutta yhteiskunnan marginaalissa olevien asema, joiden olemassaolo ei ole välttämätöntä talouskasvulle ja tuottavuudelle, niin se huolestuttaa. Ovatko ne niitä ryhmiä, joilta voidaan [sopeutustoimilla] ottaa.
Ydin voidaan turvata?
Valkosen mielestä hyvinvointivaltion romuttamisesta puhuminen on liioittelua.
– Jos ajatellaan mittakaavaa, niin meidän julkiset menot on yhteensä noin 160 miljardia, yksi maailman suurimpia julkisia sektoreita. Ja nyt meillä on parlamentaarisesti sovittu että 8-11 miljardia tätä pitäisi karsia.
– Tämä tarkoittaa siis 5-7 prosenttia [sopeutustoimia], joten se ei missään nimessä tarkoita että pitäisi puolet, kolmasosa tai neljäsosakaan julkisesta sektorista lakkauttaa. Eli ihan hyvin pystytään se tärkeä ydin turvaamaan näidenkin sopeutustoimien jälkeen.
Onko Suomella visiota?
Luostari ja Valkonen ovat eri mieltä siitä, onko Suomella tällä hetkellä suurempaa visiota tulevaisuutensa suhteen.
Valkonen laittaa visiottomuuden näköalat lähinnä median piikkiin.
– Visio on moderni, nykyaikainen, kilpailukykyinen, ekologisesti kestävä, kehittyvä hyvinvointiyhteiskunta, joka pärjää tämän ajan maailmassa.
– Se [visiottomuus] on median dynamiikkaan liittyvä kysymys. Media tykkään kirjoittaa riidoista. Siitä ei tule otsikoita, että „tänään eduskunnassa hyvässä yhteistyössä vietiin asioita eteenpäin“.
Luostarin mielestä taas suomalainen poliittinen luokka on taantunut heimotasolle, jossa löydetään aina uusi ryhmä, jolta leikataan.
– Ja sen jälkeen toivotaan, että tulisi uusi Nokia tai kansainväliset suhdanteet tai pk-yritykset tuottavat sen kasvun, kuten Matti Vanhasen aikaan.
Luostari ottaa esimerkin visiottomuuteen liittyen suomalaisen työttömyysjärjestelmän ympärille kietoutuneesta keskustelusta.
– Samaa keskustelua ansiosidonnaisuudesta, työttömyystuista, työmarkkinatuista, on käyty 50 vuotta. Samalla työelämä on muuttunut ja harvempi on ns. normaaleissa työsuhteissa.
– Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten asioita ei ole pystytty viemään eteenpäin ja miten eri intressiryhmiin kytkeytyvää suomalaisen hyvinvointivaltion kehittäminen on ollut.
Miten Suomi pystyi sotien jälkeisinä niukkoina vuosina rakentamaan hyvinvointivaltiota? Pitäisikö yhteiskunnan siirtyä takaisin kuusipäiväiseen työviikkoon? Entä ovatko teknojättien omistajat uhka demokratian tulevaisuudelle? Kuuntele koko Viikon debatti uusintana Radio Deistä lauantaina 2.5. klo 11 tai vaikka heti Dei Plus -palvelusta.
