Lasten ja nuorten ADHD-diagnoosit ja -lääkitykset ovat moninkertaistuneet Suomessa viime vuosina. Viikon debatin asiantuntijat löysivät syiksi digitaalisuuden ja somen, mutta myös liian herkän diagnoosien jakamisen ennen muita keinoja.
Radio Dein Viikon debatissa kysyttiin keskiviikkona, mikä on ympäristön vaikutus ADHD:n ilmenemiseen ja millainen merkitys diagnoosilla on ihmisen itsetuntemukseen. Studiossa olivat toimittaja Mari Turusen vieraina nuorisopsykiatrian professori ja osaston ylilääkäri Anu Raevuori sekä lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen.
ADHD-lääkityksen kasvun tahti on ollut hurjaa. Vuonna 2017 lääkityksen aloitti 0,6 prosenttia alakouluikäisistä pojista, mutta viime vuonna luku oli jo 11 prosenttia. Mikä selittää näin voimakkaan diagnoosien ja lääkityksen kasvun?
Anu Raevuori löytää kasvulle useita syitä. Elinympäristö on muuttunut, ja siinä suurimmassa roolissa ovat digitaalinen ympäristö, sosiaalinen media ja kännykän käyttö. Samaan aikaikkunaan ovat osuneet kouluympäristössä tehdyt muutokset sekä perheiden ja yhteiskunnan vaikutukset.
– Itse ajattelen, ja siitä on tieteellistä näyttöä, että kyllä nämä digiasiat ovat todella suuressa roolissa siinä monella eri mekanismilla.
”Lasten aivot ylikuormittuu ja ne ovat pulassa ärsyketulvan kanssa. Sitä tulee joka tuutista, ja keskeneräinen aivo ei tätä pysty prosessoimaan.”
Jari Sinkkonen on kotoisin Pohjois-Karjalasta Joensuusta. Hän kertoo, että uutisten mukaan siellä jopa viidesosa alakouluikäisistä pojista ”napsii” psykostimulanttilääkkeitä.
– Kyllä siihen voi sanoa, että siinä nyt vuotaa tämä diagnoosijärjestelmäkin. Ehkä sitten tämmöisenä hätäratkaisuna, kun ei ole tarpeeksi resursseja tehdä riittävästi lapsen ja perheen tilanteen arviointia, sitten tulee annettua se stimulanttilääkitys.
Myös Sinkkonen pitää isona syynä somea, digitaalista maailmaa ja pelaamista.
– Lasten aivot ylikuormittuu ja ne ovat pulassa ärsyketulvan kanssa. Sitä tulee joka tuutista, ja keskeneräinen aivo ei tätä pysty prosessoimaan.
Diagnostiikka on siirtynyt perusterveydenhuoltoon
Anu Raevuori kertoo, että tällä ja viime vuosikymmenellä ADHD-diagnostiikka on siirtynyt eri ikäisillä perusterveydenhuoltoon ja kouluihin. Hänen mukaansa aikaisemmin se oli erikoislääkäreiden käsissä lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian parissa. Kauempana historiassa neurologit tekivät diagnooseja, ja ADHD-diagnostiikka ei ollut ollenkaan psykiatrian heiniä.
Nuorisopsykiatrian professori sanoo, että ADHD on kehityksellinen ilmiö, ja oireita on pitänyt olla jo varhaislapsuudessa ennen seitsemää ikävuotta. Kun diagnosoidaan yli seitsemänvuotiaita nuoria tai varsinkin aikuisia, varhaislapsuuden tilanteita ei voida varmuudella jäljittää.
– Joudutaan enemmän nojaamaan siihen oireistoon, mikä on ollut tällä hetkellä tai viime aikoina. Ja sitten kun vielä otetaan huomioon se, että hirveän monenlaiset ilmiöt voivat näyttäytyä samanlaisena kuin ADHD-oireisto. Jos ei ole pitkää psykiatriaan tai neuropsykiatriaan saatua koulutusta taustalla tai vaikka neuropsykologin arviota siinä tukena, niin silloin se on hyvin vaikeata, Raevuori toteaa.
”Jos ei ole pitkää psykiatriaan tai neuropsykiatriaan saatua koulutusta taustalla tai vaikka neuropsykologin arviota tukena, niin silloin se on hyvin vaikeata.”
Sinkkonen muistuttaa, että ADHD-diagnoosi on oikeastaan piirreluettelo, jossa tarkastellaan ja ruksataan erilaisia oireita. Ne voivat selittyä monenlaisista syistä, esimerkiksi stressistä, jolloin ihminen unohtelee asioita.
– Tässä on ongelma, että ikään kuin siirretään somaattisesta lääketieteestä tämmöiseen vähän ”höttöisempään” maailmaan, jossa ei olla niin tarkkarajaisia, Sinkkonen sanoo. Tarkkarajaisista hän ottaa esimerkeiksi vaikkapa keuhkokuumeen tai nivelsäryn, jotka ovat yksiselitteisiä, toisin kuin ADHD-diagnoosi.
Apua pitäisi saada ilman diagnoosia
Kun Pohjois-Karjalassa joka viidennellä kouluikäisellä pojalla on ADHD-diagnoosi, Pohjanmaalla tai Itä-Uudellamaalla osuus on seitsemän prosenttia. Hyvinvointialueilla määrät voivat olla jopa kolminkertaisia pienimpiin verrattuna. Mari Turunen kysyy, mikä eroja selittää.
Nyt jo eläköitynyt Jari Sinkkonen on itse toiminut lääkärinä Pohjois-Karjalassa, tosin omien sanojensa mukaan ”liitukaudella”. Hän spekuloi, että nyt tilanteeseen voi vaikuttaa pienen kollegaryhmän aktiivisuus tai sitten epäsuhta lapsimäärän ja käytettävissä olevien resurssien välillä.
– Niin sitten siinä tulee tehtyä ehkä tämmöisiä pikaratkaisuja, joissa yritys on jollain tavalla auttaa.
Raevuori pitää tärkeänä kysymyksenä sitä, missä diagnooseja tehdään ja mistä diagnoosien ylimäärä tulee. Hän kysyy, kuinka paljon tulee painetta koulusta ja jopa varhaiskasvatuksesta.
– Jotta saa apua ja tukea, niin pitäisi olla diagnoosi, vaikka nimenomaan suositukset on niin, että kun niitä oireita on, niin apua ja tukea pitäisi saada ilman sitä diagnoosia. Niihin pitäisi heti puuttua, ja sitten jos sillä tavalla saadaan jutut tavallaan hallintaan – tämmöinen maalaisjärki – niin silloin ei pitäisi ruveta diagnosoimaan, professori sanoo.
ADHD-diagnoosi vasta muiden syiden poissulkemisen jälkeen
Mitä voi seurata, jos henkilölle diagnosoidaan ADHD, eikä siitä olekaan kyse?
Sinkkosen mielestä lähtökysymyksen pitäisi olla, että kun lapsi on levoton, niin mistähän se mahtaa johtua. Sitten lähdetään perkaamaan kysymystä.
– Savolaiset sanoo, että ”sillä on vilhakat silimät niinku isällään”. Että se on suvussa ollut tämmöinen vilhakat silmät. Sitä ei pidä lääkitä ollenkaan.
– Ja sitten on lapsia, jotka on stressaantuneita, jotka on hankalassa elämäntilanteessa, jotka on levottomia sen takia, että niillä on paha olla. Ja sitten on niitä lapsia, jotka on neuro-epätyypillisiä tai joilla on sitten ADHD tai ADD.
ADHD-diagnoosin pitäisi Sinkkosen mukaan olla lopputulema vasta sitten, kun on poistettu kaikenlaisia muita vaihtoehtoja.
”Jos näissä tilanteessa diagnosoidaan, niin sittenhän se on vähän tämmöinen, että hoito on niin kuin tykillä kärpästä tai liian raskas verrattuna ongelman luonteeseen.”
Raevuori ei puhuisi niinkään väärästä diagnoosista vaan siitä, että rima on liian matalalla.
– Kun mitkään psykiatriset tai neuropsykiatriset ilmiöt ei ole semmoisia kyllä–ei-kysymyksiä yleensä koskaan. Silloin on kysymys enemmän siitä, että missä kohtaa se rima ikään kuin on.
Myös Raevuori sanoo, että taustalla voi olla ihan muunlaisia ilmiöitä, jotka luovat samanlaisen käytösmallin tai oireilun. Kun taustatekijöiden, esimerkiksi stressin, liian digin tai avoimien oppimisympäristöjen, poistaminen poistaa myös oireiston, diagnoosi on Raevuoren mukaan tarpeeton.
– Jos näissä tilanteessa diagnosoidaan, niin sittenhän se on vähän tämmöinen, että hoito on niin kuin tykillä kärpästä tai liian raskas verrattuna ongelman luonteeseen.
Lääkkeet vaikuttavat ruokahaluun ja luovuuteen
Turunen kysyy, millaisia sivuvaikutuksia ADHD-lääkkeillä on?
Sinkkosen mukaan ainakin selvä seuraus on ruokahalun väheneminen. Hän on nähnyt monta lasta, jotka ovat hentoisia ja joiden paino ei tahdo nousta äidin odotusajan alkoholinkäytön vuoksi. Sitten, kun lapsi saa ADHD-lääkityksen, se vie sen lopunkin ruokahalun.
Hän sanoo, että on myös viitteitä siitä, että lapsen spontaani luovuus ja kekseliäisyys saattavat vähentyä stimulanttilääkityksen vuoksi.
Raevuori toteaa, että aineistojen perusteella lääkitys vaikuttaa saavutettuun loppupituuteen keskimäärin pari senttiä. Jos lapsi kuitenkin on muutenkin keskimääräistä lyhyempi, vaikutus on suurempi. Hän ei kuitenkaan tiedä varmasti, kuinka paljon tapahtuu ruokahalun heikkenemisen kautta ja kuinka paljon on lääkkeen itsenäistä vaikutusta kasvuun. Lisäksi ADHD-lääkkeet Raevuoren mukaan nostavat sykettä ja verenpainetta.
Tyttöjen ja poikien ADHD on erilaista
Suhteellisesti voimakkainta ADHD-lääkkeiden kasvu on ollut teini-ikäisillä tytöillä ja nuorilla naisilla. Viime vuonna ADHD-lääkkeitä käytti 6 % teinitytöstä ja 4,9 % 18–29-vuotiaista naisista. ADHD-liiton mukaan Suomessa ADHD on kuitenkin edelleen alidiagnosoitu erityisesti tytöillä, joilla se tunnistetaan poikia myöhemmin. Mari Turunen kysyy, onko ADHD alidiagnosoitu tytöillä?
– En osaa kyllä ottaa siihen kantaa. Ja en oikein edes haluaisi ottaa siihen kantaa, Raevuori sanoo. Hän arvioi, että varmaakin tytöissä on sellaisia, jotka eivät ole saaneet diagnoosia vaikka hyötyisivät siitä ja tarvitsisivat sitä hoidon saamiseksi.
Sinkkonen miettii, että kun valtaosa ADHD-oireista kärsivistä lapsista on ollut poikia, niin he ovat sellaisia ”väkkäröitä”, motorisesti hyvin levottomia. Taas sitten ADHD-oireisilla tytöillä on enemmän ADD:tä, jossa ei ole hyperaktiivisuutta, ylivilkkautta.
Kuka hyötyy siitä, että ADHD-lääkityksiä käytetään enemmän? Onko ADHD periytyvää? Kuuntele koko Viikon debatti uusintana Radio Deistä lauantaina 28.3. klo 11 tai vaikka heti Dei Plus -palvelusta.
