Kun perheneuvoja ja teologi Jari Kekäle puhuu riitelystä, hän ei kuvaile sitä pelkästään arjen kinasteluna, vaan ilmiönä, jossa näkyy ihmisyyden koko kirjo.
– Olen ollut naimisissa 37 vuotta, ja perheneuvojan työssä lähes 20 vuotta. Olen nähnyt paljon riitoja, sovintoja, katkenneita suhteita ja uudelleen löydettyjä yhteyksiä, hän kertoo.
Kekäleen tuore kirja Miksi me riitelemme? (Lähetyshiippakunta 2025) pohtii riitelyn syitä ja syvyyksiä. Alkusysäyksen kirjan kirjoittamiseen Kekäle sai, kun Parempi avioliitto ry pyysi häntä puhumaan riitelystä tukiparien koulutustilaisuuteen reilu kaksi vuotta sitten.
Aihe on jossain määrin askarruttanut Kekälettä lapsuudesta saakka. Herkkänä lapsena hän nimittäin kärsi vanhempiensa toistuvasta riitelystä.
– Vaikka vanhempani riitelivät, he eivät koskaan eronneet, mutta he eivät ymmärtäneet toisiaan. Hyvä puoli siinä oli, ettei riitely ollut jatkuvaa, eikä siihen liittynyt väkivaltaa tai alkoholin käyttöä.
Lapsuudesta tuttu kurja tunne on saanut hänet pohtimaan riitelyn problematiikkaa. Tunne antaa ajattelulle ongelmia ratkaistavaksi, kuten kanadalainen psykologian professori Lesley Greenberg ajatuksen sanoittaa.
Mistä riidat johtuvat?
Pillastunut hevonen
Vaimo tulee pitkän työpäivän jälkeen väsyneenä kotiin. On ollut hankala päivä, paljon ikäviä asiakastilanteita ja ongelmia, työkaverinkin kanssa syntyi väärinymmärrystä. Vaimo toivoo mielessään, että kotona vapaapäiväänsä viettänyt mies olisi käynyt kaupassa, laittanut ruoan valmiiksi ja ulkoiluttanut koiran. Jospa kotona vallitsisi rauha ja järjestys. Kun hän avaa kotioven, ärtymys nousee pintaan, kun hän näkee hujan hajan olevat nuorison kenkäröykkiöt ja reput. Ruoasta ei ole tietoakaan ja koira odottaa ulkoilutusta. Mies on tietokoneen ääressä syventyneenä.
Turhautuminen ja pettymys purkautuvat kitkerinä kommentteina: ”Eikö täällä ole saatu mitään aikaiseksi. Mitä sinä olet tehnyt koko päivän? Aina sama juttu. Koko päivä olisi ollut aikaa…”
Miehelläkin vähitellen syke kohoaa. Epäreilua. Viimeiset kaksi tuntia olen yrittänyt selvittää työpaikan yllättävää akuuttia ongelmaa, mies ajattelee. Hän oli aikeissa lähteä tuota pikaa kauppaan. Syntyy kiivas sanaharkka: ”Aina sinä…” ”Miksi et koskaan…?” Molemmat käyvät kierroksilla. Järkevää vuorovaikutusta ei synny, ymmärryksestä puhumattakaan. Tilanteen edetessä toinen painaa päälle ja toinen vetäytyy.
Vasta turvassa voi oikeasti kuulla ja tulla kuulluksi.
Tässä kohtaa Kekäle ottaa käyttöön ratsastaja–hevonen -metaforan.
Hevonen kuvaa ihmisen autonomista hermostoa – sitä nopeaa puolta, joka reagoi vaaraan ja uhkaan ennen kuin ehdimme ajatella. Ratsastaja taas on järki, ikään kuin hallitus, joka pyrkii ohjaamaan hevosta.
– Kun olemme rauhallisia, hevonen ja ratsastaja toimivat yhdessä. Silloin voimme käydä järkevää dialogia. Mutta uhkaavassa tilanteessa hevonen eli ihmisen autonominen hermosto ottaa vallan.
– Kun kaksi hevosta taistelee keskenään, siitä ei voi tulla kuin jauhelihaa, Kekäle toteaa.
Tässä vaiheessa ei auta selittäminen, perusteleminen tai järkevät argumentit.
– Ei ole mahdollista neuvotella järkevää ratkaisua, jos toinen tai molemmat ovat hermostollisesti hälytystilassa. Ensin täytyy saada peli poikki.
Neurologisin termein kyse on polyvagaalisesta teoriasta, joka on neurofysiologi Stephen Porgesin luoma malli. Siinä ihmisen autonominen hermosto jaetaan kolmeen hierarkkiseen osaan, jotka ovat sosiaalinen liittyminen, taistele tai pakene -tila ja lamaantuminen.
Polyvagaalinen teoria jakaa parasympaattisen hermoston kahteen anatomisesti erilliseen ja fysiologisilta vaikutuksiltaan vastakkaiseen rakenteeseen, kahteen havaitsemisen tasoon: niistä toinen on tietoisuuden piirissä ja toinen ei. Hevonen on metafora jälkimmäisestä.
– Pulmana tässä on se, että meidän maailmamme on niin järkikeskeinen.
Turvallinen tila – sietoikkuna
Kekäle tuo keskusteluun psykiatrian professori Daniel Siegelin käsitteen ”sietoikkuna”. Se on sisäinen tila, jossa ihmisen autonominen ja ymmärrysjärjestelmä tekevät saumatonta yhteistyötä. Kun ihminen kokee olevansa turvassa, ratsastaja ja hevonen ovat yksi kokonaisuus.
– Jos molemmat osapuolet ovat sisäisesti turvassa eli sietoikkunassa, he voivat yhdessä ’ratsastaa kohti auringonlaskua’.
– Mutta kun ahdistus, uhka tai haavoittuvuus aktivoituu, ihmiset luisuvat sieltä ulos – ja silloin riidat voivat muuttua rumiksi.
Järjestelmämme on luotu muistamaan kurjia asioita, sitä kutsutaan traumatisaatioksi, Kekäle sanoo. Jos ihmistä on haavoitettu aikaisemmin tietyllä tavalla, hän osaa jatkossa vastaavassa tilanteessa olla varuillaan. Kun samantyyppistä uhkaa on ilmassa, hälytysjärjestelmä aktivoituu.
Kun ihmiset ovat taistelumoodissa, energia lisääntyy. ”Nyt tämä asia selvitetään”, mutta toisen energia tuottaa toiselle uhkaavan tilan ja se vie selvittämisen mahdollisuuden pois. Riidat pahenevat, haavat ja ongelmat syvenevät.
Tämän vuoksi ensimmäinen ja tärkein askel on lopettaa taistelu.
– Joskus paras ratkaisu on keskeyttää riita. Ei siksi, että paetaan vastuuta, vaan siksi, että vasta turvassa voi oikeasti kuulla ja tulla kuulluksi, perheneuvoja Jari Kekäle sanoo.
Kohti rakentavaa riitelyä
Ihmiset ovat kiintymyssuhde ja -turvallisuus olentoja. Kiintymyssuhde on kaiken lähtökohta. Vauvalla kognitiivisten taitojen kehittyminen kestää hyvin kauan. Vauva on ihan alussa, mutta sillä on kiintymyssuhdetarve ja turvallisuuden tarve, kun näitä vahvistetaan, se luo edellytykset ymmärrykselle ja ajattelulle.
Henkinen ja fyysinen väkivalta tuhoaa edellytykset lähisuhteessa olemiseen. Avioliiton tarkoitus on olla suoja ja turva, jos se päätyy alistamisen ja väkivallan välineeksi, se vääristyy.
Tiedollisesti voimme ymmärtää, että kristilliseen avioliittoon kuuluu tiettyjä periaatteita, mutta elämme langenneessa maailmassa, siksi ihanteet eivät välttämättä toteudu. Raamatusta voimme nostaa periaatteita ja jopa vaatia toista noudattamaan niitä periaatteita kristillisen avioliiton nimissä. Pahimmillaan vaatimus voi johtaa henkiseen väkivaltaan. Loogisuus, sääntöpohjaisuus ja hyvä kommunikaatio eivät auta, jos molemmilla osapuolilla ei ole sisäisesti turvallinen olo.
– Ihminen ei ole kone. Ihmisten kanssa oleminen ei ole vain periaatteita ja käyttäytymissääntöjä. Ihminen on kiintymyssuhdeolento. Vasta kun hän on sietoikkunassa, järjen käyttö ja aito keskustelu on mahdollista.
– Jos parisuhteessa puolisot haluavat päästä eteenpäin, heidän pitäisi ymmärtää tämä logiikka ja oppia itsehillintää. Tarvitaan pitkä matka yhdessä turvallista vuorovaikutusta.
Parempi ratsastaja oppii tuntemaan hevosensa paremmin ja osaa ennakoida. Hevosta ei voiteta voimalla ja väkivallalla, vaan suhteella ja ohjauksella. On opittava rauhoittamaan hevonen: ei ole mitään hätää.
Haavoittunut Jumala, haavoittunut ihminen
– Raamatun mukaan lankeemuksen ytimessä on ihmisen halu olla niin kuin Jumala. Siinä ajatuksena on ollut, että Jumala on haavoittumaton. Jos olen niin kuin Jumala, pääsen turvallisuusuhasta ja hallitsen itse kaikkea. Tosiasiassa olemme hyvin haavoittuvaisia,
emmekä pysty suojelemaan itseämme, Jari Kekäle sanoo.
Haavoittuvuus on jokaisessa ihmisessä ja sitä hän peittelee ”viikunanlehdillä”.
Myös kristinuskon Jumala on ristillä haavoittunut. Hän tuli haavoittuvaksi ihmisten syntien ja pelastuksen tähden.
– Hän samaistuu meihin voidakseen kärsiä meidän kanssamme. Hän tulee luoksemme paitsi kärsiäkseen meidän kanssamme, myös pelastaakseen meidät. ”Hänen haavojensa hinnalle, me olemme parantuneet” (Jes. 53:5)
Kristuksen seuraaminen on haavoittuvaksi tulemista, uskallusta olla ihminen. Se on myös nöyrtymistä näkemään oma osuutensa. On helppoa nähdä roska toisen silmässä, mutta ei tukkia omassa silmässään.
– Kristuksen mielen tulee vahvistua. Siellä missä ihmiset nöyrtyvät ja tunnustavat oman puutteellisuutensa, siellä löydetään tie eteenpäin. Nöyryys ei ole meille tyypillistä, vaan halua kontrolloida ja osata kaikkea.
Perheneuvoja Kekäleen kokemuksen mukaan jopa pahasti solmussa olevat parit voivat löytää yhteyden, jos he ovat valmiita pysähtymään, oppimaan ja tarvittaessa hakemaan ulkopuolista apua ja sitä kannattaa hakea mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
– Siellä missä ihmiset haluavat yrittää yhdessä, on aina mahdollisuus päästä eteenpäin.
