Unohtaminen on sekä riesaa että riemua. Niin kauan kuin itse pystyy olemaan asian kanssa sinut, elämä on mukavaa. Kun alkaa unohtaa ystävien nimiä ja joutuu muistelemaan ulkonäköä, alkukirjainta, ammattia – ärsyttää. On totta, että tämä kokemus yhdistää lujasti muihin ikätovereihin ja siihen parhaimmillaan kuuluu naurua, hyväksyntää, leppoisaa ymmärrystä elämänkaaren merkityksestä.
Juuri tätä yhteistä lempeää hyväksyvää ilmapiiriä tarvitaan enemmän tässä ajassa. Jokainen voi olla toteuttamassa sitä omalla paikallaan ja tyylillään. Siitä huokuu rakkaus ja armollisuus kohtaamiamme ihmisiä kohtaan. Se viestittää myös rakkaudesta omaa itseä kohtaan. Antaa arvon omalle yksilöllisyydelle ja elämäntarinalle. Tällaiselle elämänasenteelle ja uskonvarmuudelle on kysyntää. Minä olen, sinä olet, me olemme!
Kasteen yhteydessä meille annettiin nimi ja sen viesti sisältää elämänmittaisen siunauksen. On vain herättävä sen merkitykseen sekä tässä ajassa, että syvemmin hengellisellä tasolla ikuisuuden näkökulmasta. Olemme nimeltä kutsuttuja eikä hän, joka kutsui tule koskaan unohtamaan nimeämme. ”Sinä olet minun” toistuu usein Psalmeissa. Ilmaisua toistetaan eri yhteyksissä Raamatun sivuilla, ikään kuin olisi tiedetty, että juuri se unohtuisi ihmisiltä helposti. Jumalan maailmassa ei ole ihmisten laatimia rajoja, hänen vaikutusvaltansa ulottuu syntymästä kuoleman rajan yli. Nimeltä on kutsuttu jokainen siivosyntinen ja roisto, jo äitimme kohdussa meidät huomattiin ihmeiksi, joilla on tarkoitus ja oikeus elää. Kaikkien alkumetrit eivät ole tukeneet tätä viestiä, on koettu hylkäämistä ja alistamista, on hakattu ja nöyryytetty. Nimen kuuleminen on saattanyt herättää kauhua pienen mielessä. Mitä olen tehnyt, miten minua rangaistaan, mikä minussa on vikana. Matka oman itsensä arvostamiseen on saattanut olla pitkä, ehkä on vielä kesken, eikä ole saanut otetta Jumalan viestistä.
Myrskyää, mutta itse Herra on sinun veneessäsi.
Siksi Jesaja huutaa ilmoille yhä tänään: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun” (43:1). Ja jatkaa kuin jo ennalta nähden ihmisen taipaleen vaiheet: kuljet vesien halki, virtojen poikki ja tulen läpi. Näistä elämän koettelemuksista huolimatta, hän vakuuttaa, älä hyvä ihminen pelkää. Tässä on ankkuri, joka voi pitää paattimme kurssissa. Myrskyää, mutta itse Herra on sinun veneessäsi.
On yksi nimi ylitse muiden, on yksi nimi muuttumaton, jatkaa Raamatun viestiä omalla tavallaan Pekka Simojoki. Kun hän sävelsi sen 2008 Turun mittavaan ja ensimmäiseen Kristus-päivään, hän osui ytimeen. Nimi on enne ja Kristus-nimen suojassa jokainen nimen omaava on turvassa. Sitä sopii kuuluttaa tälle kansalle ja samalla nostaa elämänuskoa, toivoa ja rakkautta.
Kaikukoon sama laulu myös tulevassa Kristus-päivässä 2027!
