Jumalan armo on elämämme ja ilomme lähde (Ps. 103:8–13). Hän loi maailman sanallaan, hänen puheensa synnytti kaiken ja teki kaaokseen järjestyksen. Jumalan puheesta sai myös ihminen alkunsa, ja ihmisestä tuli elävä sielu. Mutta Jumala ei tyytynyt vain luomaan maailmaa, vaan hän myös jatkoi kanssakäymistään sen kanssa. Edelleen hän tarjoaa armoaan kaikille, jotka sitä tarvitsevat.
Ajatellaan, että jokainen on oman onnensa seppä, vaikka kaikki eivät löydä edes sepän pajaa. Puhutaan jo pahoinvointiyhteiskunnasta, jossa köyhät ja heikot sortuvat ja erakoituvat, jossa ollaan kyvyttömiä elämään pysyvissä ihmissuhteissa, jossa lapset siirtyvät liian nopeasti pikkukakkosesta isoon kolmoseen, jossa pelkäävät ihmiset takertuvat pakonomaisesti toisiinsa, pienryhmiin, päihteisiin, lääkkeisiin.
Elämä järjestää joskus koviakin kursseja. Väsyminen, haavoittuminen ja särkyminen kuuluvat elämään. Mustelmat kertovat menneisyydestä, siitä missä on oltu, eivät kuitenkaan siitä, minne ollaan menossa.
Kenenkään elämä ei tule valmiiksi, mutta keskeneräisinäkin saamme kasvaa uskossa, toivossa ja rakkaudessa.
Pakolaisuuteni päivät sinä merkitset muistiin. Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi. (Ps 56:9.)
On luotettava joko itseensä tai armoon
Luottaessaan vain itseensä ja omaan menestykseensä ihminen ei tarvitse armoa. Armo ei kuitenkaan ole neuvottelukysymys, vaan joudumme aina jonkun armoille. Tämän tiedostaminen on kivulias kasvuprosessi.
Etsimme armoa, kun alamme kysyä elämän tarkoitusta tai joudumme kokemaan rajalla olemista sairauden, syrjäytymisen tai monien luopumisten takia. Jumala kuljettaa meitä usein raskaidenkin ahdistusten läpi, mutta on itse niissä aina mukana. Luterilainen teologia on ristin teologiaa, eli Jumala kätkeytyy kärsimyksen ja ristin alle meidän puolestamme.
Jumala lohduttakoon armollaan myös sinua, joka ”tunnet kaikki jäähyväisten lajit”, olet ehkä elämässäsi joutunut jättämään monet kipeät jäähyväiset ihmisille, terveydelle, työllesi, paikkakunnalle, rakkaillesi. Meidän jokaisen kodissa asuu Job. Tarvitsemme hyvän kosketusta arjessamme, samaan suuntaan kävelijöitä.
Kenelle kuulut?
Ilm. 2: 12–14 kertoo Bileamin ongelmasta, joka on hyvin ajankohtainen. Ihminen voi pitää Kristusta hyvänä, mutta samanaikaisesti olla kiinni pakanauskonnoista. On siirrytty hengellisen kosmopoliittisuuden aikaan, jossa fiksut ihmiset tunnustavat uskonsa niin, että uskovat kaikkeen. Uskonpuhdistuksen aikana asetettiin kuitenkin rajat: on valittava, ketä haluaa tässä elämässä palvella. Nyt elämme ajassa, jossa ei enää nähdä, mikä ero on kristinuskolla ja esimerkiksi idän mystiikalla.
Ehtoollinen on armon ateria, jolle kaikki olemme kutsuttuja.
Uskontunnustus, ”Herra sinun Jumalasi on yksi”, merkitsee henkilökohtaista suhdetta Kristukseen. Tarvitsemme kotiinpaluun Isän luokse, hän antaa mielenrauhan. Anteeksiantamus ja laupeus lahjoitetaan syntisille.
Elämän leipä Kristus antaa ikuisen elämän. Ehtoollinen on armon ateria, jolle kaikki olemme kutsuttuja. Ilmestyskirja on Jeesuksen antama eväspaketti tämän elämän nälkiintymisvaiheita varten. Siitä voimme lukea, miten Jumala on ajatellut kaiken päättyvän siunaukseen ”he saivat viimein toisensa”. Hän vie omansa taivaaseen.
Eräänä päivänä Öljymäelle saapuu kirkastettu juutalainen, Kristus, Herra.
Inkeri Tuunanen on psykiatrinen erikoissairaanhoitaja ja Raamatun opettaja.
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä marraskuussa 2025.
