Lähes puolet suomalaisista kokee mielenterveyspalveluiden saatavuuden heikentyneen viimeisen vuoden aikana. Luottamukseen mielenterveyspalveluiden riittävyydestä vaikuttavat sekä asuinpaikka, ikä että tulot.
45 prosenttia suomalaisista kokee mielenterveyspalveluiden saatavuuden heikentyneen viimeisen vuoden aikana, kertoo Mielenterveyden keskusliiton tuottama Mielenterveysbarometri. Palveluiden saatavuuden näki parantuneen vain 4 prosenttia.
Palveluiden saatavuus on koettu vuosi vuodelta heikommaksi aina vuodesta 2019 asti, jolloin saatavuuden näki heikenneen noin kolmannes (33 %). Vuonna 2023 vastaava luku oli jo 40 prosenttia.
− Erityisesti pitkään sairastaneet tai vaikeita mielenterveyden häiriöistä sairastavat eivät usein saa tarvitsemiaan palveluita, mikä näkyy opintojen keskeyttämisenä ja pitkittyneenä työkyvyttömyytenä. Heidän kohdallaan eivät toteudu kansallisen mielenterveysstrategian mielenterveysoikeudet eikä oikeus hyvään ja vaikuttavaan hoitoon, sanoo Mielenterveyden keskusliiton erityisasiantuntija, tutkija Päivi Rissanen.
Myös laadussa on väestön käsityksen mukaan tapahtunut vaihtelua, sillä Mielenterveysbarometrin mukaan laadukkaina palveluita pitää 40 prosenttia väestöstä, kun vuonna 2023 vastaava luku oli 38 prosenttia ja 2021 54 prosenttia.
Tuoreet tulokset kertovat, että luottamusta riittävien mielenterveyspalveluiden piiriin pääsemisestä löytyy 42 prosentilta suomalaisista. Vastauksiin vaikuttavat sekä asuinalue, ikä että tulot.
Kriittisimmät löytyvät Länsi-Suomesta sekä Helsinki-Uusimaa-akselilta, alle 30-vuotiaista ja alimmasta tuloluokasta. Eniten luottoa riittävään apuun löytyy Etelä-Suomesta, yli 70-vuotiaista ja korkeimmasta tuloluokasta. Luottavaisuus lisääntyy siis tulojen ja iän myötä.
Julkisiin palveluihin hakeudutaan selvästi yksityisiä enemmän
Suurin osa suomalaisista (69 %) suuntaisi tarpeen tullen terveyskeskukseen hakemaan apua. Lähes yhtä suuri osa (67 %) luottaisi myös psykiatrian poliklinikkaan. Sen sijaan yksityisen lääkärin pakeille hakeutuisi vain hieman yli puolet (51 %) väestöstä.
− Tämä kertoo yksinkertaisesti siitä, että suomalaiset luottavat julkisen sektorin palveluihin ja haluavat käyttää niitä, Rissanen toteaa.
Mielenterveysjärjestöjen puoleen kääntyisi 58 prosenttia suomalaisista. Mielenterveyden keskusliiton teettämien tutkimusten mukaan järjestöihin luotetaan, mutta niiden toimintaa ei tunneta.
− Järjestöillä on laaja-alaista asiantuntemusta ja osaamista muun muassa ihmisten arjesta, ja siten mielenterveyttä edistävää, ongelmia ehkäisevää ja korjaavaa toimintaa. Mielenterveysjärjestöt tarjoavat luontevia paikkoja ihmisten kohtaamisille ja erilaisille toiminnoille, kuten liikunnan ja kulttuurin hyödyntämiselle. Mielenterveysjärjestöillä on siis hyvät edellytykset toimia julkisen sektorin yhteistyökumppaneina, Rissanen sanoo.
Nuorten auttamiseksi toivotaan lisäresursseja
‒ Suomalaisten huoli haavoittuvassa asemassa olevien palveluiden leikkauksista on kasvanut, Rissanen sanoo.
Seurantaa on tehty 20 vuoden ajan, ja sitä on täydennetty kolmella uudella ryhmällä – työttömillä, huumeiden käyttäjillä ja maahanmuuttajilla. Eniten lisäresursseja toivotaan syrjäytymisvaarassa oleville nuorille (84 %) ja mielenterveyskuntoutujille (63 %). Kaikille ryhmille on kuitenkin toivottu lisää resursseja etenkin kahden viime vuoden, eli tämän hallituskauden, aikana.
‒ On tärkeää vahvistaa julkisen sektorin ja järjestöjen yhteistyötä, jotta voidaan varmistua sitä, että sairastuneiden arjen toimintakykyä ja sosiaalista toimintakykyä tuettaisiin sekä otettaisiin paremmin huomioon yksilön tarpeet ja tavoitteet, Rissanen painottaa.
Keskustelu, liikunta ja vertaistuki tärkeitä hoitomuotoja
Keskusteluhoito (92 %) ja liikunta (91 %) ovat suomalaisten mielestä tärkeimmät hoitomuodot mielenterveysongelmien hoitamiseen. Tärkeinä nähdään myös vertaistuki (84 %) ja mielenterveysjärjestöjen toiminta. Näiden neljän jälkeen listalla tulee vastaan lääkehoito (81 %). Alkoholi ja päihteet (7 %) pitivät kyselyssä perää.
− Vertaistukea, järjestötoimintaan osallistumista ja liikuntaa pidetään usein sopivina hoitomuotoina, eli vaikka järjestöistä oltaisiin valmiita hakemaan apua harvemmin kuin julkiselta sektorilta, niiden toimintaa pidetään usein sopivana, Rissanen sanoo.
