Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Yrittäjä Olli-Pekka Jalovaara nettievankelioinnista: Tulokset ovat Jumalan varassa

 

Olli-Pekka Jalovaara keskittyy hengellisessä työssä talvella nettiin ja kesällä reaalimaailmaan. KUVA: ANNE LEPIKKO

Facebook, Irc-galleria, keskusteluryhmät, chat, evankeliointisivustot, Taivastesti, internetradio, YouTube ja Google-mainonta ovat kaikki mahdollisuuksia myös evankeliumin kannalta.
– Jumalalle on keskeistä, että ihmiset tulisivat uskoon ja pelastuisivat. Sen pitäisi olla myös meille tärkeää, jyväskyläläinen IT-alan yrittäjä Olli-Pekka Jalovaara sanoo.

– Netissä voi vaikuttaa vaikka joka päivä vähän aikaa. Toisto on hyvä. Sanaa voi pitää esillä monessa paikassa. Mieluummin kannattaa tehdä pieniä juttuja useammin kuin isoja harvoin.

Tulokset eivät ole tekijän varassa vaan Jumalan, joka synnyttää uskon. Monikanavaisuus antaa erilaisia vaikutusmahdollisuuksia, Olli-Pekka Jalovaara sanoo.
Hän on huomannut, että ateistit ovat lahjakkaita keskustelijoita, ja heillä on vakiokysymykset. Kun etsii niihin vastaukset, on vahvalla pohjalla.
– Jos lähtee keskusteluihin valmistautumatta, ne saattavat murtaa uskoa. Sen vuoksi en suosittele kaikkiin paikkoihin menemistä.
Väittelyitä kannattaa välttää ja pysyä asiassa. Pahinta, mitä voi tapahtua, on kiivastuminen.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Luonnostaan se helposti tulee, vaikka Raamattu ei ohjaa siihen. Kun uskovat kiivauksissaan kirjoittavat, se on aika pahaa tekstiä, jota ei ole mukava lukea. Olemme totuuden puolella. Ei tarvitse lyödä Raamatulla päähän, vaan voi sävyisästi kertoa, miten asia on.
Jalovaara rohkaisee kärsimään pahaa palautetta alkukirkon esimerkin mukaisesti.
– Vaikka ensimmäiset kristityt olivat taitavia sananpalvelijoita, heitä pahoinpideltiin ja tapettiin. Stefanus rukoili murhaajiensa puolesta. Hänen motiivinsa oli rakkaus.