Uutiset: Intialainen Vishal Mangalwadi toivoo länsimaiden palaavan koulujensa ja yliopistojensa kristillisille juurille

Yle: Hiippakuntavaltuuston enemmistö säilyttäisi tuomiokapitulin Lapualla

 

Kirkkohallitus voi saada vastakkaiset esitykset tuomiokapitulin siirrosta Lapualta Seinäjoelle.

Tuomiokapituli on jo osaltaan hyväksynyt siirron, mutta valtaosa Yle Pohjanmaan tavoittamista hiippakuntavaltuuston jäsenistä kertoo vastustavansa siirtoa.

Ylen kyselyyn vastasi 15 valtuuston 21:sta jäsenestä. Heistä 12 ilmoitti olevansa siirtoehdotusta vastaan. Vain kaksi valtuutettua kertoi puoltavansa esitystä siirrosta.

Jos valtuusto päättää vastustaa siirtoa, tulee asiaa seuraavaksi käsittelevä kirkkohallitus saamaan siirtymisestä vastakkaiset esitykset. Hiippakuntavaltuustossa on 14 maallikkoa ja 7 pappia.

IK-opisto Neliöb. 20.5.-2.6.

Sekä tuomiokapitulin että hiippakuntavaltuuston kannat menevät kirkkohallituksen harkittavaksi, Kirkkohallitus päättää tekeekö se siirrosta esityksen kirkolliskokoukselle.

Jos kirkkohallitus tekee esityksen kirkolliskokoukselle, asia tulee sen lopulliseen käsittelyyn toukokuussa tai marraskuussa 2013.

Lue myös:

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli esittää siirtymistä Seinäjoelle

Anneli Jäätteenmäki: Hiippakunta säilytettävä Lapualla

 
Artikkelibanneri perussanoma