Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

YK:n päivänä käveltiin rauhan puolesta peräti viidessä kaupungissa – uskonnollisten yhteisöjen viesti: Kohtuullisuutta!

 

YK:n päivän rauhankävelijöitä Helsingin rautatieaseman edessä. Rauhankävelyn järjesti USKOT-foorumi. Kuva: Nicklas Storbjörk

Uskontojen rauhankävelyllä kokoonnuttiin jälleen YK:n päivänä 24.10.2022 yhteen keskelle kaupunkia osoittamaan, että erilaiset uskonnolliset yhteisöt voivat elää sovinnossa rinnakkain ja luoda turvallisuutta yhteiskuntaamme.

USKOT-foorumin perinteinen uskontojen rauhankävely järjestettiin ensimmäistä kertaa viidessä kaupungissa samaan aikaan: Helsingissä, Turussa, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Kävelyn teemana oli tänä vuonna kohtuullisuus ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen YK:n Agenda 2030 -tavoiteohjelman mukaisesti. Sen tavoin myös me uskontojen ihmiset pyrimme poistamaan äärimmäisen köyhyyden maailmasta ja turvaamaan hyvinvoinnin ympäristölle kestävällä tavalla.

 

Turun pormestari Minna Arve totesi puheessaan: ”Rauhaan tarvitaan aktiivisia tekoja kaikilla yhteiskunnan tasoilla niin arkisissa kohtaamisissa kuin päätöksenteossa. Juuri nyt kaikki rauhaa edistävät teot ovat erityisen tärkeitä. ”Rauhankävelyt viidessä kaupungissa olivatkin konkreettinen rauhanteko katukuvassa. Kävelyille kokoontui yhteensä yli 300 kävelijää eri uskonnoista rakentamaan yhdessä kestävää tulevaisuutta. Kävelijöitä löytyi laajasti eri katsomuksista: muun muassa eri kristityistä kirkoista, muslimeista, juutalaisista, buddhalaisista, myöhempien aikojen pyhistä, bahá’í-yhteisöstä sekä uskonnottomista.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Eri paikkakunnilla kuultiin kaupunkien johtajien, nuorten rauhanaktiivien, uskonnollisten johtajien sekä uskonnollisten yhteisöjen jäsenten puheita uskontojen mahdollisuuksista rauhantyön edistäjinä. Kävelyjen puheissa korostettiin myös sosiaalista kestävyyttä ja maailman konflikteja niin Ukrainassa kuin Afganistanissa.

Turun rauhankävelyn kuvassa vasemmalta oikealle: pormestari Minna Arve, piispa Mari Leppänen, imaami Zaid Esmail ja emerituspiispa Kaarlo Kalliala. Kuva: Antti Partanen

Helsingin kävelyllä Suomen YK-nuorten nuoret ja rauha -koordinaattori Sini Al-Fraidawi korosti uskon inspiroivaa voimaa rauhantyössä: ”Monille meistä uskonto on se asia, joka valaa uskoa parempaan ja tuo merkitystä kaoottisiin aikoihin ja kriisien keskelle. Uskonto kutsuu meitä rauhantyöhön ja kääntää katseemme kohti ympäristöämme ja tulevaisuuttamme. Meidän kannattaisikin rohkeasti myös turvautua työssämme siihen pohjaan, mitä uskontotraditiomme tarjoavat. Kaikki uskonnot opastavat meitä siinä, miten meidän tulisi toimia ympäristömme ja toistemme kanssa. Kaikissa uskonnoissa on avaimet rauhaan.”

Al-Fraidawin lisäksi Helsingin rauhankävelyllä kuultiin puheet USKOT-foorumin varapuheenjohtaja, piispa Kaisamari Hintikalta, apulaispormestari Nasima Razmyarilta, Haminan ortodoksipiispa Sergeiltä ja Nuoret Muslimit Helsinki ry (NUMU):n hallituksen jäsen Mariam Raflelta. Turussa puhujina olivat mm. pormestari Minna Arve ja piispa Mari Leppänen; Oulussa piispa Jukka Keskitalo, metropoliitta Elia sekä imaami Abdul Mannan; Jyväskylässä mm. kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja Tampereella mm. piispa Matti Repo. Helsingin kävelyllä kunniavieraana oli presidentti Tarja Halonen.