Piispa Matti Salomäen mielestä on vakava asia, jos ei voida kokoontua yhteiselle ehtoolliselle. Samaan aikaan, kun etsitään ehtoollisyhteyttä eri kirkkokuntien kanssa, ei yhteinen ehtoollinen onnistu edes oman kirkon sisällä, hän ihmettelee.
Radio Dein Piispan kyselytunnilla vieraili 21.10.2026 Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki. Ohjelmassa puhututtivat etenkin evankelis-luterilaisen kirkon ja herätysliikkeiden välit, aina yhteisestä ehtoollisesta ja naispappeudesta lähetysjärjestöjen kolehteihin.
Ryhmä kirkolliskokousedustajia on jättänyt keskustelualoitteen siitä, miten kirkon yhteydessä toimiville herätysliikkeille ja muille jumalanpalvelusyhteisöille turvataan mahdollisuus järjestää säännöllistä jumalanpalveluselämää luterilaisen tunnustuksen mukaisesti kirkon yhteydessä – myös silloin, kun niiden toiminta perustuu perinteiseen virkakäsitykseen.
Kotimaan toimittaja Seppo Kemppainen haluaisi tietää, mitä piispan mielestä aloitteelle ylipäätänsä pitäisi tehdä. Pitäisikö kirkolliskokouksen avata keskustelua aiheesta?
”Ehkä on hyvä uudelleenkin keskustella siitä, millä periaatteella ne voivat toimia ja miten toiminta synkronoituu seurakuntien toimintaan.”
Matti Salomäki sanoo, että piispainkokous on antanut lausunnon jumalapalvelusyhteisöistä ja linjannut toimintamahdollisuuksia sekä periaatteita ja siitä, miten voidaan toimia. Jumalanpalvelusyhteisöjä on hänen mukaansa syntynyt kaiken aikaa myös lisää eri puolille.
– Ehkä on hyvä uudelleenkin keskustella siitä, millä periaatteella ne voivat toimia ja miten toiminta synkronoituu seurakuntien toimintaan, piispa sanoo. Hän pitää tärkeänä, että kyse on nimenomaan luterilaisen kirkon jumalanpalvelusyhteisöistä, siitä, etteivät ne lähde ajautumaan kovin erilleen ”omaksi touhukseen”.
Piispan lähtökohta on, että luterilaisen kirkon jumalanpalvelusyhteisöjen ehtoollisen vietto tapahtuu seurakuntien yhteydessä ja ohjauksessa sekä yhteydessä paikallisseurakunnan jumalanpalveluselämään. Silloin se ei elä omaa elämäänsä vaan on johdettua, ohjattua ja tuettua paikallisseurakunnan kautta.
Miksi vetäydytään omalle hiekkalaatikolle?
Keskustelualoite koskee nimenomaan virkakäsitystä ja sitä, millainen mahdollisuus perinteiseen virkakäsitykseen nojaavilla on toimia. Kemppainen kysyy, miten pitkään kirkon sisällä tätä keskustelua voidaan käydä.
– Viitaten edellisen piispainkokouksen aloituspuheenvuoroon, jonka käytin Vaasassa tuossa elokuussa, toivoisin, että mentäisiin nyt takaisin vähän sinne ihan juurille, ihan sinne alkuun, Salomäki vastaa.
Piispa viittaa vuoden 1986 päätökseen, jolloin naispappeus hyväksyttiin. Hänen mielestään perinteisellä kannalla olevilta ei ole tullut selkeitä teologisia perusteluita toimintamalliin, että ei voida osallistua yhteiseen pappisvihkimykseen tai yhteiseen ehtoolliseen, jos mukana on naispuolisia pappeja.
”Vaikka meillä on erilaisia käsityksiä, niin eikö me voitaisi silti osallistua yhteiseen pappisvihkimykseen ja viettää yhdessä ehtoollista?”
– Olisi tärkeätä tätä keskustelua uudestaan käydä. En myöskään ole kollegoilta oikein kuullut päteviä luterilaisesta teologiasta nousevia perusteita, että onko oikein, että vetäydytään pois siltä yhteiseltä hiekkalaatikolta ihan omalle hiekkalaatikolle tämän asian takia, Salomäki toteaa.
– Vaikka meillä on erilaisia käsityksiä, niin eikö me voitaisi silti osallistua yhteiseen pappisvihkimykseen ja viettää yhdessä ehtoollista? Olisi tärkeätä näitä perusteita käydä, koska se sitten avaisi mahdollisuuden siihen, että edelleenkin voi olla perinteisellä virkakannalla, mutta täytyy kuitenkin olla valmis tekemään yhteistyötä ja näkemään, että on myös erilaisia näkemyksiä.
Piispa haluaisi olla toiveikas kirkolliskokouksen keskustelun suhteen, mutta muistuttaa kuitenkin realismin olevan toinen näkökulma. 40 vuotta on menty ja monenlaisia keskusteluja on käyty.
Kristillisen mallin mukainen jengi törmää seiniin
Suomen Raamattuopistoa lähellä olevan Elämä-lehden Juha Vähäsarja kokee edustavansa herätysliikekenttää ja tuo myös kysymykset kyselytuntiin siitä näkökulmasta piispaa vahvasti ja pitkästi haastaen.
– Uudessa strategiassa, joka tehtiin vuosille 2027–2033, sanotaan, että suositaan monimuotoista kristillisyyttä. Jotenkin ajattelen, että se, että sanotaan, että kirkon seinät on leveällä, mutta tässä kohtaa vanhan kristillisen mallin mukainen ”jengi” kokee, että siellä se seinä tulee aika nopeasti vastaan, Vähäsarja toteaa.
Hän sanoo, että vanhan virkakäsityksen mukaiset messut ovat pyörineet kaikki 40 vuotta, ja ne ovat alussa menneet hänen mukaansa ihan hyvin. Mutta myöhemmin esimerkiksi messuyhteisöjen kiellot eivät ole olleet monimuotoisuuden sallimista. Samaan aikaan Vähäsarjan mukaan yhteys toimii niiden kanssa, jotka kieltävät kristinuskon perustotuudet, joita hän luettelee lukuisia.
– Tilaa löytyy. Sitten taas tälle jengille, joka näihin uskoo ja pitää kiinni luterilaisesta tunnustuksesta ja Raamatusta ja haluaa olla itse asiassa kirkon yhteydessä, niin siinä se sitten ei. Mitä se monimuotoisuuden hyväksyminen on?
Piispa on pitkään hiljaa ja pohtii, mistä lähtisi liikkeelle.
– Mainitsit, että jos näitä tiettyjä uskon perustotuuksia ei hyväksy tai tunnusta, niin kyllä ainakin omassa toiminnassa ja hiippakunnassa niihin puutun, jos sellaiseen törmään. Ja uskon, että myös kollegat samalla tavalla. En sitä sillä lailla yleistäisi, että näin tapahtuu.
Salomäki toistaa sen tärkeyden, että messut tapahtuvat seurakunnan yhteydessä. Jos ajaudutaan erilliseksi toiminnaksi, voidaan kysyä, onko kyse samasta kirkosta.
”Sellaiset ydinkohdat kuitenkin on, että kaste yhdistää meitä ja ehtoollinen on yhteinen, syödään samaa ravintoa, kuulutaan samaan ruumiiseen.”
– On mielestäni aika vakava asia, jos ei voida yhdessä kokoontua yhteiselle ehtoolliselle. Me etsimme yhteyttä eri kirkkokuntien kanssa, isojen kirkkokuntien kanssa, että päästäisiin joskus yhdessä nauttimaan yhteistä ehtoollista. Jos ei onnistu edes meidän oman kirkon sisällä, niin mielestäni se on iso ongelma.
– Vaikka totta kai sellainen tietynlainen moninaisuus ja erilaisuuden ja erilaisten painotusten hyväksyminen on tärkeätä. Mutta mielestäni sellaiset ydinkohdat kuitenkin on, että kaste yhdistää meitä ja ehtoollinen on yhteinen, syödään samaa ravintoa, kuulutaan samaan ruumiiseen, niin kuin Paavalin kirjeessä verrataan, että me ollaan yhtä ruumista, piispa Salomäki sanoo.
Hän vertaa, että jos osa ruumiista alkaa syödä omaa ruokaansa, se ei ole hyvä merkki vaan kuin syöpäkasvain, jolla on oma verenkierto ja oma ravinto.
En usko suureen irtiottoon
Helsingin piispa Teemu Laajasalo vieraili Radio Dein Piispan kyselytunnilla syyskuun lopulla. Hän totesi kuluvan syksyn näyttävän, päättyykö kirkon ja herätysliikkeiden pitkä yhteinen elämä. Laajasalo toivoi, että piispat ja herätysliikejohtajat istuisivat vielä kerran tämän asian tiimoilta yksi alas. Helsingin piispa sanoi, että kirkon ja herätysliikkeiden ”splitti” eli jakautuminen voi tapahtua jopa kuukausien sisällä tai vuoden sisällä. Radio Dein Kai Kortelainen kysyy Lapuan piispalta, erkanevatko tiet todella näin nopeasti ja millainen jakautuminen voisi olla.
– En toivo enkä usko, että mitään suurta irtiottoa yhtäkkiä tapahtuu, Salomäki sanoo.
Piispa arvelee, että liikkeiden jäsenistä suurin osa kuuluu edelleen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, ja niiden jäsenmäärä suhteessa koko kirkon jäsenmäärään on pienehkö. Näissä liikkeissä sisällä on myös erilaisia kantoja tähän tilanteeseen.
”Mikäli sillä haaveillaan jonkun uuden kirkon perustamisesta tai muuta, niin en kyllä kovin paljoa laittaisi rahojani siihen vetoon.”
Hän kuitenkin kertoo ilmoituksesta, jonka mukaan herätysliikkeiden järjestöjen uusi yhteenliittymä julkaistaan ja perustetaan kuluvan kuun loppupuolella. Mistä yhteenliittymässä on kyse?
– No sen varmaan aika näyttää ja uutiset kertoo, että mitä se tarkoittaa. Sinänsä on tietysti ihan hyvä, että eri tahot tekevät yhteistyötä. Itsekin nuorempana joskus ihmettelin, että miksi ihmeessä meillä täytyy olla niin monta herätysliikettä ja niin monta lähetysjärjestöä, että eikö voisi olla tiiviimmässä yhteydessä. Parhaimmillaanhan se voi olla sitä, että toiminta tehostuu ja evankeliumi menee reippaammin eteenpäin.
Piispa ei näe realistisia mahdollisuuksia uudelle yhteenliittymälle.
– Mikäli sillä haaveillaan jonkun uuden kirkon perustamisesta tai muuta, niin en kyllä kovin paljoa laittaisi rahojani siihen vetoon.
Kortelainen kysyy, tulisiko piispojen ja herätysliikejohtajien vielä Laajasalon toiveen mukaisesti istua kertaalleen yhteisen pöydän ääreen ja puhua asioita halki. Vai riittääkö, että nyt seurataan uutisista tilannetta?
– No kyllä mielestäni aina on hyvä, jos keskusteluyhteys on ja jos sitä voidaan ylläpitää. Ja jos siinä voidaan myös päästä eteenpäin ja saada jotain konkreettista sitten aikaan ja jotain toimintaperiaatteita, jotka mahdollistavat edelleenkin yhteistyön, piispa vastaa.
Hän toivoo, ettei olisi vastakkainasettelua.
– Herätysliikeväki on kirkon väkeä ja meidän kirkon työntekijöitä ja pappeja. Toivon, että yhteistyö voisi olla rakentavaa, sellaista, jota molemmin puolin arvostetaan, ja löytyvät ne yhteiset toimintaperiaatteet, joilla voidaan toimia eteenpäin.
Piispan kyselytunnilla piispaa tenttasivat Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila, Kotimaan toimittaja Seppo Kemppainen, Elämä-lehden päätoimittaja Juha Vähäsarja sekä Radio Dein päätoimittaja Kai Kortelainen. Kuuntele Piispan kyselytunti kokonaan uusintana Radio Deistä lauantaina 24.10. kello 11.03. tai vaikka heti tallenteena Dei+ KAIKKI -tilauksella.
