Vuoden kristillinen kirja -voittajat: ”Tätä kirjaa ei ole tehty ilman kyyneleitä”

Vuoden kristillinen kirja-palkinnon voittajat, Tarja Tervahauta ja Eeva Peura, sekä Kirjapajan Eeva Johansson ja piispa Teemu Laajasalo Helsingin Kirjamessuilla. Kuva: Milla Suonio

Kirjamessuilla jaetun Vuoden kristillinen kirja -palkinnon voitti Eeva Peuran ja Tarja Tervahaudan toimittama Lapseni on poissa – Kirja suruun. Naiset toivovat, että kirja voisi tukea lapsensa menettäneiden ja heidän läheistensä surutyötä.

Lapsen kuolema on vaiettu aihe

Lapseni on poissa -kirjan toimittajien näkemys on, että lapsen kuolema on ollut julkisuudessa pitkälti vaiettu aihe. Siitä on ilmestynyt vain joitakin yksittäisen lapsensa menettäneen ihmisen kirjoittamia kirjoja.

– Alun perin vaikeaan aiheeseen meidät sai tarttumaan se, ettei ollut olemassa tällaista kirjaa, minkä olisi voinut jättää lapsensa menettäneeseen perheeseen. Ajattelimme, että meidän sururyhmämme vanhemmat voisivat alkaa kirjoittaa sellaista, Tarja Tervahauta kertoo.

Eeva Peura tuo esiin, että kirja oli pitkä ja raskas prosessi myös sen toimittajille. He viettivät tekstien tekemisen jälkeen monta unetonta yötä.

– Kirja oli meillekin surumatka. Olemme tehneet  pitkään töitä pappi-terapeutti-työparina ja jo kymmenkunta vuotta sitten tuli ajatus, että jospa voisimme tuottaa tämänkaltaisen kirjan. Esitimme ajatuksen sururyhmässä viisi vuotta ennen kirjan tekemisen aloittamista, että ryhmäläiset saivat sitä rauhassa pohdiskella. Kaikki eivät pystyneet kertomaan kokemuksestaan. Se [lapsen kuoleman käsitteleminen] on kipeä prosessi. Tätä kirjaa ei ole tehty ilman nenäliinoja ja kyyneleitä.

Kirjassa pääsevät ääneen lapsensa menettäneiden vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset. Kirjoittajat pitävät tärkeänä, että siinä on hyvin erilaisia kertomuksia – kohtukuolemasta  teini-ikäisen ja jo opiskelemaan lähteneen täysi-ikäisen lapsen kuolemaan. Kirjassa tarinansa jakaneet omaiset ovat Peuran ja Tervahaudan mukaan kertoneet saaneensa kirjoitusprosessista apua omaan surutyöhönsä. He ovat saaneet myös monenlaista tukea tarinaansa kertoessaan tai kirjoittaessaan.

Haaveena koko Suomen kattava sururyhmäverkosto

Kirjan toimittajat toivovat että se löytäisi tiensä sururyhmien ja ammattilaisten käyttöön ja tavoittaisi kaikki ne, jotka sitä tarvitsevat, sekä surevat että heidän läheisensä.

– Haluaisimme saada tähän maahan kattavan lapsensa menettäneiden sururyhmäverkoston, jonka kautta rikki menneet vanhemmat ja kuolleiden lasten sisarukset saisivat apua. Tässä heitämme haastetta kirkolle ja muille toimijoille. Yksi kirjan tavoite on, että se voisi paikata sururyhmien puutetta pienemmillä paikkakunnilla.

Tervahauta on taustaltaan psykoterapeutti ja Peura teologi ja uskonnonopettaja. He ovat ohjanneet pitkään sururyhmiä ja Peura on myös uskonnonopettajana joutunut kohtaamaan lapsensa menettäneitä vanhempia. Näissä tilanteissa hän on joutunut olemaan hyvin pienellä paikalla. Hän iloitsee siitä, että tuore kirja tarjoaa mahdollisuuden antaa lapsensa menettäneille vanhemmille jotain konkreettista, josta he voivat saada lohtua.

Peura ja Tervahauta itse ovat molemmat menettäneet sisaruksensa, mutta eivät omaa lastaan. Hekin vain aavistelevat, miltä lapsen menettäminen tuntuu.

– On ihmeellistä, että joku vielä jaksaa nousta sieltä surusta ja haluaa vielä kannustaa muita vanhempia ja tuoda valoa.

”On olemassa toivo, johon voi kiinnittyä”

Tänä vuonna Kristillinen kirja -voittajan valitsi esiraadin valikoimista teoksista Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Hän kertoo, että valinta oli vaikea, sillä kaikki kuusi finaalistia olivat erittäin hyviä.

– Valitsin kirjan, joka mielestäni on kaikkein pienin ja kaikkein marginaalisin. Ja juuri siitä syystä ajattelen, että se on kaikkein suurin ja meidän uskomme näkökulmasta erityisessä ytimessä. Oman lapsen menettäminenhän on hyvin marginaalinen tilanne. Se pysäytti, miten niin marginaalinen kysymys voi tulla kaiken keskiöön. Kysymys oman lapsen menettämisestä on suurin ja kauhein pelko, mitä ihmisellä voi olla.

Piispa kuvailee tuntemuksia, joita kirja hänessä herätti:

– Kun luin kirjaa, huomasin, että se pilasi päiväni.  Ajatukseni olivat aivan muualla kuin ison saarnan valmistelussa tai kokouksessa. Tässä kirjassa surukirjoitukset ovat peilejä, jotka voivat ainutlaatuisella tavalla auttaa surun keskelle joutuneita käsittelemään omaa murhettaan. Siellä on toisaalta myös monta ovea, jotka kertovat siitä, että asiasta, josta ei voi selvitä, voi kuitenkin jotenkin jatkaa eteenpäin. Kirjassa tulee myös Jeesus vahvasti esiin sitä kautta, että on olemassa toivo, johon voi kiinnittyä ja jonka avulla voi täydellisen toivottomuuden keskeltä jatkaa eteenpäin.