Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kestävää apua ja tulevaisuuden toivoa Bangladeshin kyliin

 

Kylväjä parantaa Bangladeshin köyhien naisten, lasten ja maattomien elinolosuhteita kehitysyhteistyöhankkeiden avulla. Kuva: Martti Laukkanen

Bangladeshista on viime viikkoina uutisoitu maana, jossa tytöt avioituvat usein kouluiässä. Kun ikätoverinsa käyvät Suomessa yläkoulua, harrastavat ja viettävät vapaa-aikaa ystäviensä kanssa, bangladeshilainen voi saada esikoisensa.

– Bangladeshin köyhyys ei ole vain varojen puutetta. Se näkyy myös tiedon vähyytenä ja eriarvoisuutena, kiteyttää kehitysyhteistyöntekijä Saara Bengtsson tilannetta.

Saara ja miehensä Tomas Bengtsson toimivat Lähetysyhdistys Kylväjän hanketyössä neuvonantajina Bangladeshissa. Ruokaturvaa kyläyhteisövoimalla -hanke tavoittelee ruoan saatavuuden parantumista esimerkiksi antamalla maatalous- ja yrittäjyyskoulutusta. Hanke saa tukea Ulkoministeriöltä.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Säästöryhmät mahdollistavat pienistäkin tuloista kertyvän pääoman sijoittamisen viisaasti: nainen voi ostaa vuohen, jonka kili annetaan toiselle ryhmän naisista.

– On mahtava nähdä, kuinka ryhmän naiset rohkaistuvat ja innostuvat kokiessaan onnistumista. He tekevät itse tarvittavan työn, ja näin saadusta avusta tulee heille voima muutokseen.

Osa naisista koulutetaan avustajiksi tunnistamaan aliravittuja lapsia tai kylän naisten raskauden riskejä. On tärkeää, että nuori äiti pääsee synnyttämään turvallisesti ja oppii ruokkimaan vauvansa oikein. Tätä kehitystä tukee Kylien terveys- ja turvallisuushanke, joka on kokonaan Kylväjän omarahoittama.

Kun vaaran paikkoja opitaan kylissä tunnistamaan, voi moni lapsi välttyä hukkumasta, eikä perheväkivaltatilanteista enää vaieta. Kasvot ja tulevaisuuden toivon saa hankkeiden myötä myös moni kehitysvammainen lapsi, kun ymmärrys jokaisen lapsen ihmisarvosta kasvaa.

Lähetysyhdistys Kylväjä on tehnyt pitkäjänteistä, kokonaisvaltaista työtä Bangladeshissa vuodesta 1976 alkaen. Työ tehdään paikallisen yhteistyöjärjestön kautta paikallisin voimin. Hankkeisiin voi osallistua uskonnosta riippumatta. Eniten hankkeista hyötyvät heikoimmassa asemassa olevat. Hanketyöntekijät ovat avoimen kristittyjä maan valtauskonnon keskellä toimien usein vähemmistöjen parissa. Alle puoli prosenttia 160 miljoonasta bangladeshilaisesta on kristittyjä.

Suomen kirkoissa kerätään kolehti tämän viikon sunnuntaina 4.11. Bangladeshin naisten, lasten ja maattomien hyväksi Lähetysyhdistys Kylväjän kehitysyhteistyöhankkeiden kautta. Kylväjä toteuttaa vuosina 2018 ja 2019 Bangladeshissa kaksi kehitysyhteistyöhanketta. Saara Bengtsson on myös vieraana Lähetysvartissa Radio Deissä tiistaina 30.10. klo 20.

 

 

 
Kylvaja artikkelibanneri