Vuoden kristillinen kirja -kilpailua ei järjestetä tänä vuonna

 

Kuvituskuva Helsingin Kirjamessuilta 2016.

Kristilliset kustantajat ry:n vuosittainen pääponnistus on ollut Vuoden kristillinen kirja -kilpailun järjestäminen.

Vuoden kristillinen kirja -kilpailua on järjestetty vuodesta 1994 vuosittain. Tänä vuonna kilpailu jää kuitenkin väliin, syynä koronapandemian aiheuttamat muutokset. Aiheesta uutisoi Kotimaa24.fi.

Kristilliset kustantajat ry:n puheenjohtaja Merja Pitkäsen mukaan tärkein syy sille, ettei kilpailua tänä vuonna järjestetä, on ajan puutteen vuoksi pitämättä jäänyt yhdistyksen vuosikokous. Pitkänen kertoo Kotimaa24.fi-sivustolla, että yhdistyksen oli tarkoitus uudistaa kilpailua.

Pitkäsen mukaan päätökseen vaikutti myös Helsingin kirjamessujen järjestäminen virtuaalisesti. Myös Turun kirjamessut on peruttu. Tavallisesti kilpailun finalistit on kerrottu Turun kirjamessuilla ja voittaja on julkistettu Helsingin kirjamessujen yhteydessä. Helsingin kirjamessujen ohjelmaan on yleensä kuulunut myös finalistiteosten esittely, minkä lisäksi messuyleisöllä on ollut mahdollisuus äänestää suosikkiaan.

Vuonna 2019 Kristilliset kustantajat ry joutui ensimmäistä kertaa järjestämään kilpailun voittajan julkistamistilaisuuden messualueen ulkopuolella, koska messujärjestältä ei saatu paikkaa tilaisuudelle. Tilaisuus pidettiin kauppakeskus Triplan yhteydessä sijaitsevassa Töölön seurakuntien Fokus-tilassa.

Vuoden 2019 kristilliseksi kirjaksi valittiin Maarit Erolan ja Jane Jonesin Kadun kukka – Prostituutiosta vapauteen (Päivä Osakeyhtiö). Voittajan valitsi toimittaja Sanna Ukkola.