Venäjän armeijalle pitkästä aikaa pappeja

 

Venäläisiä laskuvarjojääkäreitä. Kuva: Wikimedia Common

Venäjän armeijalle palkattiin pappeja liki 100 vuoden tauon jälkeen. Yhteensä 240 vakinaista pappia aloittaa työnsä armeijan palveluksessa.

– Huomattavaa on tässä se, että näin tapahtuu ensimmäisen kerran sitten vuoden 1918, jolloin viimeksi pappeja oli armeijan palveluksessa, kertoo puolustusvoimien synodaalisen komission rovasti Dimitri Smirnov.

Isä Dimitrin mukaan näiden pappien lisäksi armeijaa palvelee vapaaehtoisina yli 1000 muuta pappia. Venäjän puolustusministeriö on varannut 20 000 ruplan eli lähes puolen miljoonan euron määrärahat pappien palkkaamiseen kokopäiväiseksi työntekijöiksi. Asiasta uutisoi ortodoksi.net.

Parikanniemisäätiö neliöb. vko26. MJa

Venäjän vallankumous vuonna 1917 oli sysäys kirkon ja valtio jyrkälle erottamiselle. Valtio otti haltuunsa kirkon omaisuuden ja uskonto haluttiin karsia pois julkisesta elämästä. Vuosina 1918-1921 Venäjän kirkko joutui verisen vainon kohteeksi. Neuvostohallitus ryhtyi tukemaan ateistista liikettä, jolla kirkon toimintaa pyrittiin rajoittamaan.

Kirkon elpyminen alkoi vasta 1980-luvulla. Neuvostoajan jälkeen valtio on jälleen lähentynyt kirkkoa. Iso osa venäläisistä pitää ortodoksisuutta oleellisena osana venäläisyyttä.